Nostalgiaa Syvärannan Lottamuseossa, Tuusula

Lähdemme ystäväni Hannan ja Hugon, Kaisan ja Susannan kanssa aikaisin aamulla matkaan kohti Tuusulaa ja Syvärannan Lottamuseota. Tarkoituksenamme on osallistua puutarhajuhlaan ja samalla ihastella puutarhaa kasveineen sekä katsoa museon näyttelyt. Navigaattoriin näppäilemme osoitteeksi Rantatie 39, Tuusula, ja ei tarvitse pitkästi ajaa, kun jo alkaa maisema vihertää. Aurinko paistaa ja tuntuu siltä, että nyt mennään kohti kesää.

Muutaman välipysähdyksen jälkeen pääsemme perille Tuusulaan Rantatielle ja alamme saman tien hihkua: Ihana talo! Ihana ranta! Miten täällä on näin paljon valkovuokkoja!?

Pian Lottamuseo on jo vasemmalla puolella tietä, rannan jäädessä oikealle puolelle. Kaarramme pihaan, jossa parkkipaikkoja löytyy varsin monta. Saamme auton aivan museon viereen, mikä lienee hyvä uutinen heille, jotka haluavat tulla museoon mahdollisesti iäkkäämmän henkilön kanssa tai henkilön, jolle liikkuminen on muuten haasteellisempaa.

Ihania valkovuokkoja

Parkkipaikkojen ympärille on istutettu marja-aroniapensaita ja koivuangervoja. Viereisessä metsässä kasvaa valkovuokkoja silmänkantamattomiin.

Ulkona on lämmintä jo aamusta, ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Me olimme pakanneet mukaan takeista lähtien paksumpiakin vaatteita siltä varalta, että olisi kylmä keli. Olisimme tarvinneet vain aurinkolasit ja aurinkorasvaa – ja juuri ne unohdimme kotiin. Tiedoksi siis kaikille, että museo puutarhoineen sijaitsee niin aurinkoisella paikalla, että täällä kun päiväsi vietät, niin rusketut aivan varmasti.

Ensimmäisenä meitä on vastassa syreenimaja, joka on lähes vastapäätä museorakennusta. Ei vielä kukkia, mutta pientä viherrystä kuitenkin. Päätämme, että tuolla juomme sitten kahvit. Syreenimajan kohdalla on joskus sijainnut asuinrakennus, joka on mahdollisesti ollut Syvärannan ensmmäinen päärakennus. Myöhemmin talon paikalla on syreenien lisäksi kasvanut jasmikkeita, lumimarjapensaikkoa, katajia, töyhtöangervoja, keijuangervoja, varjoliljoja, tulppaaneja, narsisseja ja raparperia. Muutaman viikon kuluttua tässä on varmasti kaunista katseltavaa kahvia juodessa ja syreenien tuoksua ilmassa.

Syreenimaja

Syreenimajan lähellä on sitten se ihana Syvärannan päärakennus, kaunis ilmestys! Voisi luulla sen olevan kovinkin vanha, mutta rakennus on vanhan muistoa kunnioittaen tehty uudisrakennus, joka rakennettiin vuosina 1994–1995. Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Irmeli ja Markus Visanti. Syvärannan Lottakoti on avattu yleisölle 12.5.1996 Lotan päivänä. Alunperin se oli tarkoitettu entisten lottien kokoontumispaikaksi ja näyttelytilaksi, ja nykyisin se siis toimii Lottamuseona. Kaunis rakennus!

Lottamuseon päärakennus

Alkuperäinen Syvärannan tornihuvila oli rakennettu 1800-luvulla, mutta se tuhoutui tulipalossa 1.4.1947. Vanha huvila oli hirsirakennus, kun taas nykyisen pintamateriaalina on puu, mutta rakenteet on tehty betonista ja väliseinät tiilistä. Uuden rakennuksen torni ja värilliset lasiruudut muistuttavat vanhan rakennuksen hengestä. Varsin nostalginen tunnelma tulee rakennusta ja sen romanttista tornia katselleessa.

Päärakennuksen edessä kasvaa sinisiä Helmililjoja ja vaaleanpunaisia Queen Elizabeth -ruusuja. Ne eivät vielä kuki, mutta haluaisimme nähdä kun kukkivat – ovat varmasti kauniita! Museon pääsisäänkäynnin viereen on istutettu museon 20 toimintavuoden aikana kääpiökatajia, vuorimäntyjä, kartiokuusia ja pikkujasmikkeita. Puutarhasta löytyy myös Japanintatar, jonka emokasvi on kasvanut siellä jo 1920-luvulla. Vaikka täällä on jo vihreämpää kuin kotona Keski-Suomessa, haluamme ehdottomasti tulla uudestaan katsomaan puutarhaa, kun se on täydessä kukassa.

Päätämme käydä museossa sisällä kunhan olemme ensin tutustuneet piha-alueeseen paremmin. Tiemme vie päärakennuksen ovelta kohti puutarhaa ja keskikäytävän päässä olevaa Hämähäkinseittiporttia. Syvärannan puutarhan keskikäytävä on aina sijainnut samalla paikalla ja päättynyt Hämähäkinseittiporttiin. Tällaisia portteja ei ihan usein näe. Portti on suomalaista käsityötä ja se on valmistettu 1900-luvun alussa tamperelaisella T. Wikholmin metalliverstaalla. Portin metallinen teksti on vaihtuut aikojen saatossa ja omistajien vaihtuessa. Nykyisin portissa lukee “Syväranta Lottamuseo”.

Hämähäkinseittiportti

Portilta oikealle sisäpihalle katsoessa on vihertävää nurmialuetta, sinne tekisi mieli mennä paljain varpain fiilistelemään. Vasemmalla puolella on omenapuita, jotka ovat selvästi vanhoja nekin. Lehtiä ei vielä ole, mutta pientä viherrystä kuitenkin. Omenapuut ovat varmasti juhlava näky kun ovat kukassa, ja aikamoisen omenasadonkin niistä varmasti saa, eli iloa riittää syksyynkin.

Omenapuita ja taustalla lasten leikkipaikka

Omenapuiden takana on leikkipuiston alue. Sinne menemme seuraavaksi, koska huomasimme Hannan kanssa ihanan leikkimökin, joka on Syvärannan tyyliin sopivasti varsin juhlavan näköinen – jokaisen pikkutytön unelma. Jokaisessa naisessa asuu vielä sen verran pientä tyttöä, ettei tuollaista voi vastustaa. Menemme sisälle leikkimökkiin, joka on muuten niin korkea, että siellä mahtuu aikuinenkin seisomaan suorassa. Ihania puisia pirttihuonekaluja ja kaikenlaisia astioita vanhaan tyyliin, hihkumme Hannan kanssa muiden lasten ihmetellessä vieressä.

Leikkipuiston alueelta löytyy keinua ja kiipeilytelinettä, eli jokaiselle jotain. Siellä saavat perheen pienimmät (ja vähän isommatkin) varmasti aikansa kulumaan. Leikkipuiston alue on aiemmin ollut osa Syvärannan hyötypuutarhaa johon ovat kuuluneet omenatarha, perunapellot, kasvimaa, mansikkamaa ja marjapensaita. Kasvihuonekin täällä on joskus ollut. Vielä 1950-luvulla täällä on ollut 100 pensasta punaista viinimarjaa ja 60 pensasta mustaherukkaa. Marjojen määrä on ollut valtaisa. Miten ihanalta täällä on joskus tuoksunutkaan, kun marjoja on keitetty mehuksi?

Taustalla lasten leikkipaikka, marjapensaita ja vasemmalla kasvilavoja

Leikkipuiston reunalla, tien varressa aivan aidan luona olevien puiden juurella kasvaa valkovuokkoja valkoisenaan ja kielon lehtiä. Täällä on pian kielon kukkia ja paljon. Mietimme, että onko tässä aina kasvanut kieloja? Onko täällä joskus joku toinenkin seissyt ihailemassa valkovuokkoja ja odottanut kielojen kukintaa?

Kieloja

Leikkipuiston vieressä on pieniä kasvilavoja, joissa viljellään yrttejä ja salaattia Lottakanttiinin tarpeisiin. Raparperi on jo kasvanut kohtalaisen kokoiseksi, ja pian onnekkaat saavat raparperipiirakkaa. Hanna ihastuu kasvilavoihin niin, että otamme niistä tarkkoja kuvia hänen miehelleen, joka saa luvan alkaa valmistaa vaimolleen samanlaisia. Tällaiset kasvilavat ovat todella kätevän oloisia ja varmasti helppo pitää siistinä. Useampaa vanhusta hoitaneena huomaan ajattelevani, että tässä olisi hyvä idea moneen palvelutaloon ja vanhainkotiinkin. Kasvilavoja, vaikka vain pieniäkin viriketoimintaan. Mikä sen parempaa viherterapiaa kuin upottaa sormensa multaan, kasvattaa jotain ja nähdä oman istutuksensa kasvavan. Monelle iäkkäälle ja miksi ei nuoremmallekin voisi olla ihana kokemus. Iäkkäiden ihmisten kohdalla lavat voisi rakentaa pienten jalustojen päälle, jotta niiden ääreen pääsisi pyörätuolillakin ja sellainenkin, joka ei polvilleen kykene menemään.

Lottakanttiinissa ihastumme valikoimaan, eli löydämme kasvisvaihtoehtoja jotka sopivat meidän ruokavalioomme. Jo ovelta huokuu nostalginen tunnelma, ja kanttiini on sisustettu kauniin perinteisesti. Nuoriso ihastuu kanttiinin kotijäätelöön ja ostamme mukaamme suloisia kahvinvastikepusseja. Kahvinsa voi juoda kanttiinissa, ulkona terassilla tai puutarhassa. Tilaa ja paikkoja riittää. Kahvit juomme mukeista, joissa on Lotta Svärdin logo – mikä ihana tuulahdus vuosikymmenten takaa.

Nostalginen kahvikuppi

Syvärannan tontin vanhin rakennus on Valkoiseksi taloksi kutsuttu talo. Se on rakennettu viimeistään 1900-luvun alussa. Talon kuistin edessä kasvavat syreeni, pihlaja ja vaahtera. Talon ohi kulkevan hiekkakäytävän varrella kasvaa lehtikuusi ja syyshortensioita. Hiekkakäytävän toisella puolella kasvaa puistoalppiruusuja, siperianlehtikuusi ja tuomi. Olisi hauskaa nähdä, kun tuomi kukkii! Tuomen tuoksu niin kuuluu tiettyyn vaiheeseen kevättä joka jo on, mutta tänä vuonna kevät on sen verran myöhässä, että saamme vielä sitä tuoksua odotella. Kivikkoryhmässä kasvaa juhannusruusuja, herttavuorenkilpiä, varjoyrttejä, keltamaksaruohoa, leimuja ja paljon muuta. Silmäniloa kaikille.

Lähellä päärakennusta kasvaa vanha mänty, joka on saanut runkoonsa haavan vuonna 1947 vanhan päärakennuksen tulipalossa. Rungossa oleva haava näkyy edelleen 70 vuotta myöhemmin. Tämä puuvanhus on nähnyt paljon elonsa aikana, ja kuin ihmeen kaupalla selvinnyt tulipalostakin.

Seuraavaksi suuntaamme kohti Mankeliaittaa, joka nimensä mukaisesti on ollut mankelointitouhujen pääpisteenä vuosikymmeniä sitten. Nyt siellä on museon ulkonäyttelytila ja tällä hetkellä Evakkonäyttely. Näyttelyn äänet kuuluvat jo ulos ja vähän säikähdämmekin niitä, kun emme heti hoksaa mistä äänet kuuluvat. Hämärässä rakennuksessa on upeasti rakennettu näytös, jossa on paljon rekvisiittaa. Nukeilla ja muilla materiaaleilla on luotu sama tilanne, josta löytyy aito valokuva seinältä. Nuket ja tavarat ikäänkuin vahvistavat sen mitä kuvista näemme, mutta samalla tekevät niistä enemmän todentuntuisia. Nuo kuvien ihmiset ovat oikeita ihmisiä ja heille on oikeasti tapahtunut kaikki tämä.

Evakkonäyttely

Näyttely hiljentää meistä jokaisen. Mieleeni tulee oma mummoni, joka pienten lastensa kanssa pakeni Lapin sotaa Ruotsiin evakkoon. Pääsivät lopulta takaisin kotikyläänsä, mutta kylä vaan oli poltettu. Edes aittaa ei ollut jäljellä heidän kodistaan ja kaikki oli aloitettava alusta. Tämä näyttely on hyvä jokaisen käydä katsomassa.

Evakkonäyttely Nuken taustalla voi seinällä nähdä kuvia aidosta tilanteesta.

Rannassa oleva Ruotsin maja ei ole yleisölle avoinna, mutta suuntaamme sen pihaan siitä huolimatta. Kuumana kesäpäivänä tekee niin mieli käydä rannassa vähän vilvoittelemassa. Ruotsin majasta tiedämme sen, että Ruotsin lottajärjestö on sen lahjoittanut 1941, ja se on tarkoitettu lottien ja pikkulottien virkistykseen. Kauniissa maisemissa maja onkin, ja saunakin rannasta löytyy. Vesi ei tunnu kovin kylmältä käteen ja mielessä käy, että voi kun pääsisi uimaan! Rauhallinen tunnelma on uskomaton, vaikka vieressä kulkee tie. Tämä on varmasti ollut ihana paikka monille rentoutua päivän töiden jälkeen. Terveisiä vaan Lottamuseon henkilökunnalle, että tulemme varmasti, jos täällä joskus intoudutte saunailtaa järjestämään.

Ruotsin maja, jonka lahjoittivat Sveriges Lottakårerin edustajat Suomen lottien käyttöön vuonna 1941.

Näkymä Ruotsin majan rannasta

On vihdoin aika lähteä tutustumaan päärakennuksen museoon ja näyttelyihin. Museotila sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, vaikka ensimmäisessäkin kerroksessa löytyy ihania Lotta-nukkeja ja muita esitteitä.  Näyttelyssä yhtenä hauskana yksityiskohtana voin mainita vanhat puhelimet. Otat vain luurin korvallesi ja painat merkittyjä nappeja, niin jo alkaa kuulua naisten omia kertomuksia sota-ajalta ja muita muistoja Lotta-ajoiltaan. On se herkistävää, kun se vaan on niin totta, että on aivan eri asia kuulla tarina ihmisen itsensä kertomana kuin lukea siitä jostain kirjan sivuilta.

Näyttelyssä on esineitä, huonekaluja ja paljon muuta materiaalia. Se on kokemisen arvoinen, enkä aio pilata teidän mahdollista kokemustanne kertomalla siitä liikaa yksityiskohtia. Hannan kanssa ihastelemme, että on se  mahtavaa, kun kokonainen museo on omistettu naisille ja heidän tekemälleen työlle. Suuren työn ovatkin tehneet ja mietimme, että onnistuisiko tuollainen vielä tänä päivänä tämän ajan naisilta? Osaammeko arvostaa menneiden sukupolvien naisia tarpeeksi? Sitä on hyvä pohtia etenkin näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

Miten inspiroiva voi olla museo vanhoine tarinoineen ja esineineen! Olemme täynnä ideoita sieltä lähtiessämme ja toteamme, että lottien aikana naisten yhteisöllisyys on ollut valtava voimavara, jota moni varmaan kaipaisi tänäkin päivänä. Meillä on mielessä monta ystävää, jotka otamme ensi kerralla mukaamme, ja silloin saamme varmasti jo ihailla tuomien ja kielojen tuoksua sekä kaikkia kauniita kukkia joita puutarhasta löytyy. Tämä paikka on aivan pakko kokea jokaisena vuodenaikana. Minä tiedän, että vaikka kävisin täällä toisen kerran tai kymmenen kertaa, niinkuin todennäköisesti tulen tekemäänkin, niin aina täältä löytyy joku uusi juttu. Joka paikka huokuu vanhan ajan tunnelmaa ja pieniä yksityiskohtia menneiltä vuosikymmeniltä.

Lämpimästi muistelen heitä, jotka ovat kertoneet omia nuoruusmuistojaan Syvärannasta.

Faktatiedot juttuun on saatu Lottamuseolta.

N=6700508.848, E=392638.673 (ETRS-TM35FIN)

Kartta

Marmoriveistos “Josefiina”. Veistos on tuotu Syvärantaan 1905 eli samaan aikaan kuin Hämähäkinseittiportti ja suihkulähdeallas.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi