Naantalin Raumakarin kauniiden silokallioiden kauniit kuvat

Naantalissa Kuparivuoren tunnelin jatkeena on kaksi siltaa jotka erottavat mantereen puoleisen osan Naantalin  Luonnonmaasta. Uudempi vuonna 1986 valmistunut Naantalinsalmen silta toimii nykyään raskaan liikenteen väylänä ja vanhempi eräs maamme tunnetuimmista silloista Ukko-Pekan silta palvelee kevyttä liikennettä. Ukko-Pekan silta oli valmistuessaan maamme pisimpiä siltoja. Nimensä se on saanut tuolloisen presidentin, Pehr Evind Svihufvud, lempinimen mukaan.

raumankari-5902

Kumpainenkin silta on kaksiosainen, sillä Naantalinsalmeen siltojen alle jää puristuksiin pieni saari Raumakari.

raumankari-6004

Raumakari on monella tapaa varsin erikoinen pieni paratiisi vilkkaan liikenteen keskellä. Saarella tavallaan häviää ympäröivän maailman melut ja kiireet. Ei siis ole ihme, että merilinnut ja kalastajat ovatkin valinneet sen itselleen niin pesintä- kuin kalastuspaikakseen kautta aikain.

raumankari-8207

Merenkulkuun viittaavia muistoja löytyykin saaren kallioista varsin monia. Erinäiset alusten kiinnittämiseen tarkoitetut kiinnitysrenkaat ja kalliohakkaukset suorastaan ryöppyävät esiin, kun alkaa tarkemmin tutustua silokallioihin jonka meriveden virtaus on pyöristänyt kauniiseen muotoon.

raumankari-5932

Keskeltä saarta löytyy myös varsin erikoinen muistomerkki. Tuollainen reilu hevosenpään kokoinen kivenmurikka, joka on pultattu raskaalla kettingillä peruskallioon. Kiveen on istutettu metallilaatta, jossa lukee ystävyyden kivi. Onpa outo murikka ja outo on myös tarina kiven takana.

raumankari-8294

Huhujen mukaan paikalliset ihmiset olivat kyllästyneet mantereen ja Luonnonmaan välisten nuorten nahisteluun keskenään. Ilmeisesti heillä oli tapana kokoontua Raumakarille ottamaan mittaa toisistaan. Paikalle kutsuttiin paikallinen “voimamies” Juha Henrik Laakso. Hän toi ruuhellaan saarelle kyseisen kiven ja totesi nulikoille siinä on teille nostelemista, jos voimianne haluatte näytellä. Nostakaapa tuota, älkääkä toisianne. Kiven on tarkoitus symbolisesti säilyttää sopu mantereen ja Luonnonmaan nuorten välillä. Kiven liepeillä on aikanaan sijainnut nuottamiesten taukotupa, jolla on ollut varsin vihjaileva nimi “Hotelli Rakkaus”. Myöhemmin paikalla on sijainnut Ukko-Pekan siltaan liitetty siltapaviljonki kahvila.

Aluksi rakennus oli yksikerroksinen, mutta vuonna 1937 se sai aikalaisten vieläkin muistaman muotonsa kaksikerroksiseksi. Harmikseen paviljonkin kohtaloksi koitui Naantalinsalmen uusi silta, jonka tieltä se jouduttiin purkamaan. Maastossa on vielä havaittavissa kahvilan perustuksen jäänteitä.

raumankari-5923

Mutta palataan vielä hetkeksi alueen kalliohakkauksiin. Suurin osa sijoittuu 1800- luvulle joten niillä alkaa olemaan myös historiallista arvoa nykyään. Taidokkaasti hakatut vuosiluvut ja nimikirjaimet erottuvat selkeästi uudemmista teoksista.

raumankari-5948

Kaikki hakkaukset eivät kuitenkaan ole pelkkiä muistokirjoituksia, vaan osalla on ollut tärkeä merkitys rajamerkkeinä tai vedenpinnan korkeutta tarkkailtaessa.

raumankari-5960

Jos saaren kalliot ovat kiintoisat, niin sitä on myös kasvusto ja linnusto. Sillan alla virtaus on niin voimakasta, että edes kovina talvina se ei mene jäähän. Siksi paikka on mitä mainioin kohde lintuharrastajille talvella. Paikalla voi tavata esim. harmaahaikaroita, koskikaroja tai jopa harvinaisen pikku-uikun. Kesäisin alueen ovat vallanneet lokit ja tiirat. Kuparivuoren kallion seinämillä asustelee kesykyyhkyt. Paikka onkin ilmeisesti maamme ainoita jossa pulut pesivät kalliokyyhkyjen tavoin kalliorinteillä.

raumankari-8236

Raumakari on todella mielenkiintoinen ja kaunis saari, jonka yli ajaa useammin, kuin pistäytyy paikanpäällä.

raumankari-8242

Jokaisella paratiisilla on myös käärmeensä ja Raumakarilla ne ovat roskat. Roskia on lähes kaikkialla. Osan voi tietysti laittaa virtauksien ja aaltojen mukana tuonnin syyksi, mutta ei kaikkia. Paikalta voisi helposti kerätä jätesäkillen pulloja ja tölkkejä. Kalastajat jotka suosivat paikkaa ja ilmeisesti nostavat merenviljaa runsain mitoin, niin olisi kait edes suotavaa viedä pois siellä täällä lojuvat siimasotkut tai vapaamielisesti pois heitetyt viehelaatikoiden paketit ja paperikääreet.

Luonnon ja historian puolesta paikka on vierailun arvoinen, roskat ja ihmisten välinpitämättömyys antavat kohteelle harmikseen pitkän miinuksen.

Raumakari kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6713119 E 226257

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.