Mustakellari – lippaluola johon soudettiin kirkkoveneellä, Vihti

Puolitoista vuotta sitten tutkailin kellari-päätteisiä paikannimiä ja kuinka ollakaan, yksi sellainen löytyi liki vastarannalta kotijärveä. Tuolloin yritin jo tuoretta löytö käydä tutkimassa, mutta todesin, että se on saavutettavissa vain järveltä päin. Näin olleen uusi yritys jäi odottamaan aikaa parempaa.

Sen verran ensimmäisellä yrittämllä viisastuin, ttä Rysätarhan rantautumis- ja laavupaikalta löysin kyltin, joka valistaa kulkijaa kertoen, että Mustakellari todellakin on jos ei luola, niin vahvasti luolamainen muodostelma, jolla oli omat tarinansa. Suoraan veteen rajoittuvaan lippaluolaan olivat kirkolle soutanut väki pysähtynyt pitämään sadetta veneissään.

Talvi antoi tänä vuonna odottaa itseään, mutta viimein tammikuussa laski lämpömittari pysyvästi pakkaselle. Varsin reilusti laskikin. Ja kun samaan aikaan on lunta tullut etelässä vain muutama sentti, ovat järvien jäät päässeet vahvistumaan siten, että retkiluistelulle ovat olosuhteet olleen poikkeuksellisen hyvät. Niinpä päätin järveä yli 20 kilometriä kiertävän autoilun sijaan vetää luistimet jalkaan ja sirklata järven selän yli.

Suunnitelma toimi enemmän kuin hyvin ja kohta olin vastarannalla vaihtamassa taas jalkapatikkaan. Viimeisen kilometrin, hieman reilun pääsin kulkemaan tietäpitkin niemen toiselle laidalle. Siellä, likellä entistä vanhainkotia, odotti jyrkänne jonka juurelta Mustakellarin piti löytymän.

Matkalla ihastelin talvista maisemaa. Ihan tavallinen metsäkin on talvipuvussaan kertakaikisen kaunis. Jäälle palattuani kohtasin karkuteille lähteneen laiturin. Pian sen jälkeen kipusi rantakallio kohti korkeuksia. Kulman takaa se viimein paljastuisi!

mustakellari (7)

Täytyy sanoa, että ensi näkemä oli pettymys. Toki lippa oli itsessää näyttävä, mutta kallioseinämä oli kauttaaltaan tuoreiden kalliomaalausten peitossa. Tuhansien vuosien päästä näkymä varmasti olisi kiehtova, mutta nyt se verotti paikan tunnelmaa merkittävästi.

mustakellari (8)

Harmistuksesta yli päästyäni aloin tutkia Mustakellaria tarkemmin. Se oli vajaat viisi metriä syvä, negatiivisesti kaltevan seinän ja sen tyveltä rakoilun myötä lohjenneen palan kohdalle syntyneen onkalon yhdistelmä.

Leveyttä sillä oli hieman vajaat viisitoista metriä hieman tulkinnasta riippuen ja korkeutta kahdesta kolmeen metriä. Kyllä sen alle hyvinkin kirkkovene venekuntineen mahtui sadetta pitämään.

mustakellari (16)

Ihmisen lisäksi kallionhalkeamassa näkyi myös muiden luontokappaleiden jättämiä merkkejä. Etelään kulkiessani löysin tasanteen, jossa olin kesällä rantaa myöten käynyt ja totesin, ettei sen pidemmälle olisi ollut edes mahdollista päästä.

Ylempää kalliolta roikkuvat kauniit jääpuikot. Osasta saattoi nähdä liikkeen, vaikka kaikki oli täysin pysähtynyttä. Ihmeellinen on luontomme kyky luoda kauneutta.

Meloessa tai luistellessa, muutoinkin järvellä liikkuessa kannattaa paikalla poiketa. Vähintään oivan sateensuojan se tarjoaa, jos ei muuta. Ja voisipa tuo kiipeilijöillekin tarjota erilaisen haasteen.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6696942 E 349536

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.