Metsämiehen piilopaikka

Jos Sisä-Savon seudulla liikkuu, kannattaa auton nokka tai varpaan kärjet suunnata Rautalammille, Hankamäkeen ja Myhinpäähän päin. Tuo seutu on nimittäin ollut melkoista jääkauden temmellyskenttää. Mäenlaet kääntyvät äkkiarvaamatta pystysuoriksi pudotuksiksi, joiden juurilta kosteat korvet ovat sijansa löytäneet. Ja korvessa ei tarvitse lapsosen pitkään kulkea, kun taas jylhät mäet nousevat eteen louhikkoineen ja jyrkänteineen.

Seudulla on satoja jyrkänteitä. Erään juurella kulkiessani ja kipuamispaikkaa etsiessäni, sattui silmään mielenkiintoisen oloinen kivenkolo. Lähemmän tarkastelun myötä kolo osoittautuikin ihan kunnon luolaksi. Syvyyttä luolalla lienee viitisen metriä ja leveyttä toinen mokoma. Suuaukolla mahtui aikuinen mies kumartelematta seisomaan.

Paikka on paikallisen isännän tulistelu ja taukopaikka metsästysretkillään. Näin hän kertoi, kun tuli katsomaan, että mikä kumma laittoi raakkuvan korppiparven pyrhältämään kuusikosta taivaansineen. ”Siinä on mukavoo istuva ja outella että jänöjussi iestä juoksoo” kertoi isäntä.

Ja mikäpäs siellä istuskellessa.

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.