Merikarvia Highlights -pyöräilyreitti ja Vanha-Heikkilän Majatalon leivintupa
Vaikka jutun otsikko onkin raskaanpuoleinen, sitä vastoin pyöräily kyseisessä rannikkokunnassa on kevyttä ja rentoa. Aurinkoisen paikkakunnan kulttuuri- ja luontokohteita on nimittäin kerätty Merikarvia Highlights -nimisen pyöräilyreitin varrelle. Helppo ja vähämäkinen pyöräilyreitti on noin 10 kilometrin mittainen, ja sen kohteisiin pääsee tutustumaan pintaa syvemmältä, jos mukana on älypuhelin ja siihen ladattu QR-koodeja tunnistava sovellus. Highlightsin ovat toteuttaneet yhdessä Merikarvian kunta, Merikarvian Kehittämisyhdistys ry, Merikarvian Matkailu ry ja Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Pyöräilyreissun tukikohdaksi oli valikoitunut idyllinen Vanha-Heikkilän majatalo, jossa majoittumisen lisäksi pääsee muuten halutessaan leipomaan vaikka ihan oman leivän majatalon pihapiirissä sijaitsevassa leivintuvassa. Majatalon pihasta olikin hyvä lähteä reitille, vaikka sen ”virallinen” lähtöpaikka onkin Krookan satamassa. Mutta majataloon ja leipomisjuttuihin palaamme vielä myöhemmin tässä kertomuksessa.
Itse kulkuvälineet sen sijaan saimme lainaan Jämijärvellä toimivalta Jämi Sports Oy:ltä, ja sanoisinpa, että on muuten ero kuin vyöllä ja henkseleillä kun vertaa Jämin maastopyöriä ja vaikkapa meikäläisen hybridikiikkua. Ei varmaankaan tarvitse kauan miettiä, kumpi voittaa.
Paikallisoppaana minulla toimi Merikarvialta kotoisin oleva Noora-Mari Iisakkala, jolle sanoin ennen reitille lähtöämme, että sitten ei poljeta tuur dö frääns -tyylillä, vaan ihan kaikessa rauhassa, että ehdin minäkin reagoimaan tilanteisiin. Noora-Marilta kuitenkin löytyy huomattavasti enemmän sporttia ja spurttia. Varmistuttuamme, että pyörissä on ilmaa, pulloissa vettä, potat päässä ja reitti selvillä, polkaisimme niin sanotusti kiertueen käyntiin.
Merikarvia Highlights -pyöräilyreitti siis alkaa satamasta, jossa voi ihastella heti merinäkymää, tutkailla alueen karttoja ja palvelutarjontaa sekä napata ensimmäisen QR-koodin kameralla. Tässä yhteydessä esitellään kohteita lyhyesti, joten kokonaan ja kokonaisvaltaisesti ne on parasta käydä kiertämässä ihan itse, ystävien tai perheen kanssa ja kiireettä.
Varsinainen matkailuneuvonta sijaitsee ihan sataman kupeessa olevassa Galleria Vanhassa Savussa, joka on muuten entinen savustamo – siitä nimi. Nykyään paikassa on matkailuneuvonnan lisäksi vaikkapa sun mitä, eli muun muassa kesäkahvila, vaihtuva taidenäyttely, toimintaa lapsille, musiikki- ja muita kylddyyriesityksiä ja niin edelleen. Tarkempia tietoja Gallerian ohjelmistosta ja esiintyjistä löytyy muun muassa Merikarvian kunnan sivuilta.
Sisällä Vanhassa Savussa onkin sitten ihan muuta kuin savukalaa, mutta savun tuoksu on edelleen aistittavissa. Isossa näyttelytilassa on nähty monenlaista taidetta, ja nytkin siellä oli aika erikoisia taideteoksia näytillä. Perheen pienimmät kuitenkin saattavat tykätä enemmän siitä, mitä gallerian alakerrasta löytyy. Siellä on nimittäin rakennettu vanhoihin savustusuuneihin jännittäviä soppeja, joissa voi muun muassa tehdä omaa taidetta.
Vaikka olisin halunnut jäädä etsimään sisäistä lastani, meillä oli vielä monta rastia jäljellä, joten kiitimme kovasti gallerian henkilökuntaa, laitoimme nimmarit vieraskirjaan ja jatkoimme veivaamista maalaismaisemissa rauhallisia pikkuteitä myöten kohti Salmelankoskea, jossa on viihtyisä taukopaikka laavuineen. Tosi mukava paikka pitää taukoa, katsella joelle ja yrittää ratkaista vaikkapa kiva tulitikkutehtävä, jonka ohje löytyy kodan seinästä.
Seuraava mainitsemisen arvoinen stoppi on Anna Rogelin muistomerkki, jolle voi näppärästi poiketa Kuninkaantieltä, jolla muuten on itse Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin sanottu kulkeneen vuonna 1614. Tosin kyseinen tie oli lähdetietojen mukaan tuolloin sellaisessa kunnossa (tai pikemminkin ei ollut kunnossa) että kungen todennäköisesti valitsi seurueineen parempikulkuisen reitin Merikarvialla. Tien nimi joka tapauksessa on peräisin tuolta ajalta yhdessä Kuninkaanmäki-nimisen paikan kanssa.
Anna Rogel sitä vastoin oli Merikarvialla vaikuttanut herännäissaarnaaja, joka oli jo lapsesta asti sairaalloinen ja kuolikin sitten kovin nuorena, mutta ehti saarnata käytännössä puolet elämästään, eli 14 vuotta. Muistomerkki sijaitsee Rogelin kotitalon läheisyydessä. Rogelin saarnoista teki erityisiä se, että hän piti ne jonkinlaisessa unenhorroksessa heräämättä ja reagoimatta ulkoisiin ärsykkeisiin. Saarnoja tultiin kuulemaan kaukaakin.
Retkemme jatkui muistomerkiltä eteen päin kohti Piinukoskella sijaitsevaa laavua ja kosken ylittävää siltaa. Merikarvia Highlights -reitillä voi muuten QR-koodien ja geokätköjen lisäksi tehdä pienimuotoista salapoliisityötä Kirjaimia hukassa -tehtävän muodossa.
Piinukosken silta ja laavu ovat hieman erillään toisistaan (noin 200 metriä), mutta opastus Piinukosken parkkipaikalta on hyvä. Poljimme evästelemään laavulle, joka onkin hienolla paikalla korkealla kosken partaalla. Tällaisissa paikoissa taukopaikkojen soisikin olevan, jolloin voi samalla nauttia hyvistä eväistä ja mahtavista näkymistä.
Eväiden jälkeen meillä oli vielä matkaa ja kohteita jäljellä, jotenka hyppäsimme taasen kulkupeliemme kyytiin ja polkaisimme yli Piinukosken sillan, jonka toisella puolella pysähdyimme vielä kuuntelemaan QR-koodin takaa löytyvää kertomusta hölmöläisten puunkaadosta. Pitkähköstä kertomuksesta kuuntelimme kuitenkin vain osan, sillä nähtävänä oli vielä muun muassa Roslin-Kalliolan kirjailijakoti ja Merikarvian kirkko.
Kirjailijakodista ihan kukonluikauksen päässä onkin sitten kuuluisa Merikarvian kirkko, joka on Suomen toiseksi suurin jatkuvassa käytössä oleva puukirkko. Siellä on lähes kilometrin verran penkkirivejä, ja sisälle mahtuu noin 2 400 henkeä. Kirkon ja Merikarvian seurakunnan historiasta voi lukea tarkemmin seurakunnan sivuilta.
Pyöräilemällä saimme todellakin kattavan käsityksen Merikarvian kulttuurista ja luonnosta. Saimme ajella kaikessa rauhassa reitin, jonka polkeminen oli nautinto, kun alla olivat kunnon pyörät, sää oli loistava ja paikatkin mielenkiintoisia. Highlights-reitin kiertämiseen saa varata aikaa tunnista useampaan, riippuen muun muassa siitä, etsiikö geokätköjä ja kirjaimia, tutustuuko QR-koodien salaisuuksiin ja haluaako vain pysähtyä fiilistelemään välillä.
Vanha-Heikkilän majatalo ja leivintupa
Kuten jutun alussa kerroin, pyöräretken tukikohtanani toimi hieno majatalo, josta löytyy viihtyisiä huoneita matkalaisille aamiaismajoituksella. Vierailuajankohtanani majatalon omistajana toimi vielä Aino Itäkylä, jonka niin sanottu leipälaji (sanaleikki tarkoituksellinen) oli kuitenkin leipominen, joka tapahtuu majatalon viereisessä leivintuvassa. Aino leipoo tuvassa monenlaisia herkkuja suoramyyntiin ja markkinoille. Luomujauhoista tehtävän leivän leipomisessa ja lopulta myös maistamisessa pääsin olemaan minäkin mukana.
Aino oli jo aamusta aikaisin alkanut lämmittää leivintuvan suurta uunia, ja taikina oli myös pistetty taikinakoneeseen möyryämään. Aino leipoo siis pääasiassa itse ja pitää työnäytöksiä, mutta leivintuvalle voi tulla myös tilauksesta tekemään itse oman leipänsä, jolloin Aino opastaa leivonnassa ja kertoo paikan historiasta johdattaen samalla leivonnan saloihin. Isompiakin ryhmiä voi tulla leipomaan, ja muun muassa kehitysvammaisten ryhmä on käynyt testaamassa, miten leivotaan maukasta leipää. Samaten liikuntarajoitteisten on mahdollista tulla tutustumaan leivintupaan ja leivontaan.
Aino oli juuri tekemässä taikinaa paria kymmentä leipää varten, eikä sellaista taikinamäärää veivata käsin vaan ihan kunnon taikinakoneella. Jauhot tulevat Riihikosken myllystä Aurasta. Niissä ei ole mitään lisäaineita eikä jauhonparanteita, ja nostatus tapahtuu perinteisesti taikinajuuren avulla.
Leivintuvassa on iso leivontataso, jolle suurempikin satsi leipiä mahtuu yhtä aikaa tekoon. Jauhot vain pölähtävät, kun Aino alkaa touhuunsa. Tarkoitus on tehdä rukiista leipää. Minä vedän myös esiliinan ylleni ja yritän näyttää edesmenneen isoäitini – joka muuten oli leipuri itsekin – tasoiselta. Ainakin innokkuudessa, jos ei muuta.
Leivänteon lomassa Aino juttelee mukavia ja kertoo muun muassa, miksi katossa roikkuvat leipävartaat ovat niin päin kuin ne ovat. Vartailla leipä on nimenomaan kuivattu, mutta myös leipien suunta on ollut perinteisesti tärkeä, sillä kun leivät – ja nimenomaan niiden päällipuolet – ovat osoittaneet kirkkoon päin, on leivottu leipä näin pyhitetty.
Vastaavasti taikinaan painettiin risti, joka myös siunasi taikinan mutta jolla oli käytännönkin merkitystä. Nimittäin, kun taikina kohosi ja risti katosi, emäntä tiesi, että leipominen voi alkaa. Kun taikina oli kaadettu pöydälle ja pyöritetty pitkäksi pötköksi, Aino leikkasi siitä tasakokoisia paloja, punnitsi ne talousvaa’alla ja alkoi muotoilla leipiä oikeaan muotoonsa. Leipien päälle tulee erikoisen näköisellä pulikalla yksilöllinen kuviointi, joka oli myös entisaikaan kullakin talolla omanlaisensa. Näin kunkin leipojan leivät tunnistettiin aina muuallakin, vaikkapa naapurissa.
Ja pitäähän reikäleivässä olla reikä, jotta se saataisiin orsille roikkumaan. Reiän tekemisessä piti olla myös tarkkana, sillä jos reikä tuli johonkin muualle kuin keskelle, niin leipääpä ei pystynytkään kääntämään kunnolla vartailla, vaan epäkeskona leipä saattoi valahtaa aina samaan asentoon, jolloin se kohta, joka oli puuta vasten, saattoi homehtua. Siksipä minunkin piti pitää kieli keskellä suuta ja reikä keskellä leipää.
Siinäpä niitä leipiä alkoi olla kohottamista vaille valmiina. Minulla alkoi vastaavasti olla kiire pyöräretkelle, joten paistamistapahtumaa asti en valitettavasti joutanut odottelemaan. Voisin kuitenkin esitellä vielä itse Vanha-Heikkilän majataloa tarkemmin muutamin sanoin ja kuvin. Kuvitelkaa vaikka, että olen paikalla kertomassa siitä, vaikka itse asiassa olinkin jo kruisailemassa pyörällä ympäri Merikarviaa. Jos tämä logiikka vie pään pyörälle, niin se ehkä johtuu vain näistä helteistä.
Vanha-Heikkilän majatalo tarjoaa siis aamiaismajoitusta, ja kesäaikaan majatalon yhteydessä pyörii myös kesäkahvila. Itse asiassa paikka on vastikään kokenut omistajanvaihdoksen, koska Susanna Itäkylä on ostanut toiminnan tädiltään Ainolta. Aino jatkaa kyllä kesäkahvilan ja leipomopuolen pitoa, mutta B&B-toiminta siirtyi siis Susannalle.
Päärakennus on toiminut muun muassa sahanomistajan talona. 1800-luvulla Österbyn veljekset Evert ja Robert tulivat asumaan Vanha-Heikkilän tilalle (katso lisää tästä), ja paikassa toimi neljän vuoden ajan muun muassa viinakauppa Evertin pitämänä. Tilan nimenä on ollut aikoinaan myös Kouhila, mutta sittemmin sen nimeksi palautui Vanha-Heikkilä. Aino Itäkylä osti paikan vuonna 2002 vanhemmiltaan, jotka olivat vastaavasti ostaneet sen Kouhin suvun edustajilta pakkohuutokaupassa vuonna 1991. Paikannimenä Itäkylä on vastaavasti ollut ennen siis Österby, ja Österby oli taasen aikoinaan Merikarvian suurimpia ja vanhimpia taloja.
Myös yhteiset tilat ovat tunnelmallisia, ja seiniltä löytyy katseltavaksi vaikkapa vanhoja valokuvia tai merikarvialaista taidetta. Sanoisinpa, että viihdyin kyllä kovasti tässä paikassa. Hyvin positiivisia kommentteja sain lukea niin ikään majatalon vieraskirjasta, ja viihtyisäksi ja mukavaksi paikaksi Vanhaa-Heikkilää kehui myös yhdeksi yöksi sattumalta majoittumaan tullut pariskunta, jota yritin houkutella mukaan Merikarvia Highlights -pyöräretkellekin, mutta heillä oli jo kalenterissa muuta menoa.
Pyöräreissun siis heitimme Noora-Mari ja minä, ja kun palasimme kierrokselta, Ainolla oli meille uunituoreet leivät pussissa valmiina. Ja voinpa sanoa, että kyllä tuore ja lämmin leipä oli hyvää!
Paikkoja kartalla: Vanha-Heikkilä / Krookan satama (Google Maps)
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!