Meloskelureissu Ukonniemen maisemissa, Kuvansi, Leppävirta/Suonenjoki

Kesäinen meloskelureissumme suuntautui meille uusiin tuntemattomiin maisemiin Kuvansiveelle Leppävirran ja Suonenjoen rajamaille.

kuvansi2

Kilpikoski

Ylitimme muinaisen rajan – Kilpikosken – Sorsaveen ja Kuvansin erottavan hiljakseen virtaavan kosken. Tarinan mukaan jättiläiset ovat siirrelleet kivet koskesta. Koski on perattu niin, että siitä on mahuttu tekemään reittiliikennettä pikkuruisella laivalla välillä Suonenjoki-Sorsakoski. Toiset eppäilee, että kivet on raivanneet Venäjän tsaarin sotajoukot.

kuvansi3

Nykyään sotajoukkojen sijaan koskella vahtii tiira.

kuvansi4

Saari Kilpikosken evustalla Kuvansiveellä

Ensimmäinen pysähyspisteemme Kuvansilla oli kosken evustalla oleva pikkuruinen saari (kartta). Saaressa oli laivojen kiinnityslenkkejä. Taustalla häämöttää laavun retkisataman merkki.

kuvansi5

Kiikkukivi

Lisäksi saaressa oli useita kivilatomuksia ja tälläinen pöytämäinen kiikkukivi. 70-luvun disconiiauksilla sain sen hyvin kumajamaan kalliota vasten.

Jatkoimme matkaa ja kiepsautimme kannootin Partaharjunniemen taakse.

kuvansi6

Partaharjunniemen terävä nokka

Sieltäpä löytyikin vanhan näreen suojasta eriskummallinen terävä kalliokieleke (kartta).

kuvansi7

Partaharjunniemen terävä nokka

Kuin terävä linnun nokka.

kuvansi8

Partaharjunniemen terävä nokka

Eipä ole ennen tuollasta tullut vastaan.

kuvansi9

Partaharjunniemen terävän nokan alusen liuskekivirinne

Nokan alla oli liuskekivirinne. Ne oli rapautuneet vuosituhansien aikana irti nokan kalliosta.

kuvansi10

Partaharjunniemen kallioita

Jyrkänteessä oli myös tällänen paasi, joka on alkanut irtaantua.

Jatkoimme matkaa kohen pohjoista seuraten Ukonniemen rantaviivaa.

kuvansi11

Partaharjunniemen kiikkukivi

Seuraava mielenkiintoinen kohe löytyi melkein Ukonniemen kärjestä – kvartsia sisältävä kiikkukivi (kartta). Aivan vieressä oli Kalmansaari, joka meinattiin tutkia paluumatkalla, josko siitä löytyisi hautakumpuja.

kuvansi12

Ukonsaaren kallioita

Kiepsautimme kannootin Ukonniemen ympäri ja meloskelimme Ukonsaaren länsipuolelle. Sieltä löytyi mukava kallioinen evästelypaikka (kartta).

kuvansi13

Ukonsaaren kallioita

Ukonsaaren länsipuolella oli hienoja pyöreitä jäkäläisiä silokallioita.

kuvansi14

Ukonsaaren kallioita

Kallioilta aukeni hieno näkymä Kuvansin selälle.

Evästelypaikkaa vastapäätä oli Kiviniemen kärki, josta näkyi muutamia tarkistamisen arvoisia paikkoja.

kuvansi15

Kiviniemen kären luolakivi

Rymysin keskellä niemee ja löysin julmetun järkäleen kalliota vasten (kartta).

kuvansi16

Kiviniemen kären luolakivi

Sen alle jäi immeisen läpiryömittävä n. 4 metrinen rakonen. Olikohan joku metsä/kalamies nukkunut yön tai pitänyt saetta sen alla? Luolan evustalla oli merkkejä nuotiosta.

kuvansi17

Kiviniemen kärkeä

Hyppäsimme kannoottiin ja tutkimme Kiviniemen kärkeä vesiltä käsin. Emäntä oli löytänyt käressä rymytessään mielenkiintoiset kivirakennelman. Siinä oli laakakivi jäänyt makuulleen toisia kiviä vasten.

kuvansi18

Kiviniemen kärkeä

Niemen kären länsipuolella on karttaakin merkitty julmettu kivi ja sen vieressä oli tasainen pöytämäinen kivi, jossa olisi mahtunut evästelemään, mutta palasimme tällä kertaa niemen itäpuolelle.

kuvansi19

Kiviniemen rannan luolakivi

Sieltä löytykin melkein vesirajasta niemen toinen luolakivi (kartta).

kuvansi20

Kiviniemen rannan luolakivi

Suoran tasareunaisen kiven alle jäi kuiva tila, jonne olisi mahtunut makuulleen puolen kymmentä immeistä. Tosin kevväällä ei olis säilyny kuivana.

kuvansi21

Kiviniemen rannan luolakivi

Korkeutta ei ollut niin paljoo että kivien alla olisi mahtunut istumaan.

Jatkoimme matkaa ja tutkimme Keskisaaren kivikkoisia rantoja. Kallioisen nyppyläniemekkeen takana oli jotain mielenkiintoista. Emäntä alkoi jo olla väsynyt jatkuvaan rantautumiseen, joten minä läksin selvittämään mikä tumman puhuva kivi siellä on.

kuvansi22

Keskisaaren kalliokivi

Kalliolla keikkuva kivi (kartta) oli mustunut nuotiosta. Nuotio oli kyllä jo maatunut, mutta saevesi ei ollut päässyt huuhtomaan nokea kaltevalta pinnalta.

kuvansi23

Keskisaaren kalliokivi

Kiven takapuolella oottikin yllätys – pönkkä. Ihan tarkoituksella asetettu. Kiikkusko tämä? En kokkeilut.

kuvansi24

Keskisaaren tafonikivi

Kalliolla makaili toinenkin kivi.

kuvansi25

Keskisaaren tafonikivi

Siinä oli pari tafonia. Ylempi reikä oli reilusti nyrkin kokoinen.

Tämän jälkeen paluumatka alkoi kiinnostaa, kun taivaanrantaan alkoi ilmaantua synkkiä pilviä. Kalmansaari jätettiin ensi kertaan.

kuvansi26

Kilpikoski

Kilpikosken kautta palasimme Sorsaveelle ja tuntui ihan kun olis käyty kurkkimassa vieraalla maalla. Siinäpä se män nopsaan lämmin heinäkuinen päevä.

Vielä palatessa tutkimme Mustalahen luolan…

Kiikkukivisaari kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6931952, E 522981.

Juttu julkaistu aikaisemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.