Melomassa ja yöpymässä Perämeren kansallispuistossa

Perämeren kansallispuisto sijaitsee Kemin ja Tornion ulkosaaristossa. Paikan päälle pääsee kesäaikaan veneellä tai meloen, talvella hiihtäen jäätilanteen salliessa.  Me halusimme lepuuttaa Karhunkierroksen jälkeen jalkojamme ja valitsimme kulkupeleiksemme kajakit.

Selkä-Sarvi on alueen suosituin saari ja se ainoa, jossa on autiotupa ja telttailualue. Saari sijaitsee kohtuullisen matkan päässä mantereesta (15–20 km), mutta ei välttämättä ole se optimaalisin kohde melonnalle kivikkoisten rantojen ja karikoiden vuoksi. Sen sijaan veneilijöille puisto tuntuu olevan unelmapaikka, vaikkakin haastava.

Reittimme lähti Röytän Prännärinniemen veneenlaskupaikalta, Outokummun tehtaan vierestä, Ruotsin puolen saaria pitkin Selkä-Sarveen. Ensimmäinen homma oli ylittää laivaväylä. Onneksi ei ollut ruuhkaa.

Tämä oli siis ensimmäinen retkemme merille ja aluksi sitä vähän jännittikin. Se oli turhaa, sillä Ahti, Poseidon, ynnä muut kumppanit olivat puolellamme. Aurinko paistoi, eikä tuulesta tai aallokosta ollut tietoakaan.

Pian irtaannuimme rannikosta ja lähdimme kohti ensimmäisiä saaria.

Parin tunnin melonnan jälkeen yritimme etsiä jotakin järkevää taukopaikkaa, jossa valmistaa lounas. Rannat olivat sellaista kivikkoa, ettemme uskaltaneet lähteä naarmuttamaan kajakkeja. Olisi pitänyt tajuta tehdä leivät valmiiksi. Onneksi melontaliivin taskussa oli sentään pientä snäkkiä pahinta nälkää poistamaan.

Välistä pääsimme pomppaamaan jollekin kivelle suoristamaan jalkamme, mutta trangiaa ei kyllä päässyt käyttämään.

Matkalla näkyi punaisia ruotsalaismökkejä. Ruotsalaisuus ilmeni Ruotsin lipuista. Tässä vaiheessa vasta tajusimme olevamme ulkomailla.  On siinä Schengen-sopimuksessa puolensa.

Näimme myös valtavan lohirysän. Paikalliset olivat kuulemma saaneet 17-kiloisen lohen tämmöisestä taannoin..

Melottuamme noin 15 kilometriä saarien suojissa, aukesi eteemme aava meri. Kaukana ulapalla siinsi Selkä-Sarvi vierussaarineen. Vajaat 4 tuntia takana ilman kunnon taukoa. Noh, taatelia palanen ja menoksi!

Viimeinen 5 kilometrin ylitys Selkä-Sarveen tuntui ikuisuudelta. Alkoi olla hirmuinen nälkä, peppu puuduksissa, eikä enää ihan niin hauskaa. Noin tunnin melonnan jälkeen pääsimme kuitenkin vihdoin rantautumaan suojasatamaan, jossa olikin jo useampi vene parkissa.

Heti silmään iskivät runsaat tyrnimarjapensaat laiturin vieressä. Syksyllä ne olisivat varmasti aivan keltaisenaan!

Laittaessamme lounasta rannan tulipaikalla, alkoi veneitä tulla koko ajan lisää. Juttelimme muutaman vakiokävijän kanssa, jotka ystävällisesti kertoivat meille, että porukkaa on vielä tulossa.

He olivat oikeassa.

Saari ei ehkä ole melojille se unelmakohde, mutta veneilijöille näyttäisi olevan. Satamaan saapui tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä omilla paateillaan. Ilmeisesti Kemin ja Tornion vesillä ei ole kauheasti hyviä veneilykohteita, ainakaan näin hienoja ja hyvin varustettuja. Saaresta nimittäin löytyy sauna, kota, varaustupia, autiotupa, puuta ja kaveriveneilijöitä.

Lähdimme kävelemään saaren eteläpäähän, jossa ei puolestaan ollut ketään. Lammasaidan portin jälkeen tuli tyystin hiljaista. Luonto oli mielenkiintoinen. Suurinpiirtein kilometrin mittaisella polulla maisema tuntui vaihtuvan joka 10 metrin välein.  Ensin oli katajaista mutta rehevää. Sitten oli rehevää lehtikasvustoa. Sitten taas katajaista hietikkoa.  Nämä päätyypit vaihtelivat matkan varrella useampaan kertaan, muuttaen aina tunnelman täysin.

Eteläkärjessä eli Liitinnokassa on aikanaan ollut kalastajien tukikohta, ja kalakämppien raunioista päätellen se on ollut aika tiuhaan asuttu. Pystyssä on edelleen useampi rakennus; vanha kalastajakämppä Ailinpieti, tynnyripooki (eli merimerkki), varaustupa, kalastusseuran tupa sekä pienen pieni autiotupa. Autiotupa on lasten leikkimökin kokoinen vanha kalamaja. Tilaa löytyy kahdelle isolle tai neljälle pienelle ihmiselle kahdessa kerroksessa. Päätimme kuitenkin tutkimusmatkan jälkeen telttailla sataman puolella.

 

Emme päässeet edes satamaan asti, kun saimme jo kavereita. Kaverukset olivat saapuneet viettämään vapaata viikonloppua saareen. Pian meille tarjottiinkin jo juotavaa ja esiteltiin veneitä.

Pääsimme yllättäen saamaan pintaraapaisun veneilyskenestä, josta meillä ei ollut ennestään hajuakaan. Meno oli hieman sellaista, mitä voisi luulla karavaanareilla olevan. Suurin ero oli että liikuttiin vesillä.

Kaikki kertoivat mielellään omista veneistään ja saimmekin verrattua useampaa sorttia. Näimme erilaisia navigointilaitteita, sisustusratkaisuja, moottoreita ja merikarttoja. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että meille sopisi ehdottomasti purjevene!

Siitähän kieltämättä lähti pieni venekuume käyntiin. Saas nähdä milloin ostetaan oma paatti nimeltään Puuve ja lähdetään seilaamaan maailman meriä!

Meno oli railakasta, niinkuin suomalaisessa juhlakulttuurissa yleensäkin. Kuitenkin esiin nousi ehdottomasti ihmisten hyväntahtoisuus ja kaikkia yhdistävä rakkaus mereen. Kaikki olivat mahtavia persoonia, kyselivät paljon, kuuntelivat tarinoitamme, kertoivat omiaan ja saimmepa vielä kunnianosoitukset kun olimme uskaltautuneet meloen saareen.

Aurinko laski kaikissa eri punaisen sävyissä, ja täysikuu tuli esiin valaisten koko saaren hohteellaan.

Pääsimme saunomaan. Kaikki kehuivat, että saaressa on maailman paras sauna. Oli se eittämättä todella hyvä! Maisematkin olivat kelvolliset saunan terassilta.

Hyvien löylyjen jälkeen pystytimme teltan saunan takana olevan tulisijan viereen ja menimme levolle.

Seuraavana aamuna aurinko porotti täydeltä terältä. Heräilimme rauhassa, söimme aamupalaa ja kävimme vielä seurustelemassa laiturilla porukoiden kanssa. Saimme jopa täytettyä vesipullot mukavan pariskunnan veneessä kotimatkaa varten.

Hiljalleen lähdimme melomaan suurin piirtein samaa reittiä takaisin Tornioon. Emme uskaltaneet lähteä melomaan kauemmas muille saarille, kun juomavesitilanne oli sen verran heikonlainen. Valitettavasti emme tälläkään kertaa löytäneet hyvää evästelypaikkaa, mutta onneksi oli lounas syötynä.

Aurinko paistoi kuumasti ja häikäisi silmiämme peilityynen meren pinnasta. Tarvitsisi varmaan investoida parempiin aurinkolaseihin. Päätimme meloa Katajan Suomen puolta, jotta saisimme olla hetken aikaa varjossa.

Ympärillämme huristeli vesiskootteri hurjaa vauhtia. Outokummun koneet pauhasivat. Jonkun mökillä oli bileet. Aikalailla väsyneinä meloimme perille Prännärinniemeen. Rannassa kimppuumme kävi sääskiparvi, joten purimme tavarat ja nostimme nopeasti kajakit Tuuven katolle. Äkkiä karkuun!

Perämeren kansallispuisto oli erilainen kokemus. Luonnon rauhasta ei välttämättä pääse niin täysin sieluin nauttimaan, ainakaan viikonloppuisin. Sen sijaan hyvä seura on taattu.

Selkä-Sarvi on kaunis ja näkemisen arvoinen. Pienen saaren tutkii melko nopeasti, ja kulkiessa voi vain kuvitella entisaikojen kalastajakylän elämää. Kesäaikaan saaressa laiduntaa lampaita, joita voi hyvällä tuurilla päästä paijaamaan.

Saaren edustalla on myös vedenalainen luontopolku, jonne kuulemma kannattaa ehdottomasti mennä jos omaa sukelluslaitteet. Meillä ei VIELÄ semmoisiä ole, saati kokemusta, mutta ehkä sitten tulevaisuudessa. Niinkuin se venekin.

-Antti ja Johanna

Sijainti: N=7279405.564, E=370902.708
(ETRS-TM35FIN)

Kartta

Kuljetukset kansallispuistoon – Pekka Aho yhteystiedot

Luontoon.fi

Yhtä luontoa -projektimme on tutkimusmatka Suomen luontoon ja kansallispuistoihin. Tulemme kiertämään 2017 kevään ja syksyn välisenä aikana vanhalla pakullamme Suomea kirjoittaen seikkailustamme blogiimme! FacebookBlogi | Instagram

Juttu julkaistu aiemmin Yhtä luontoa -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi