Matka Taivalkönkään riippusilloille Kuusamossa

Kuusamon Taivalkönkäällä kolme persoonallista riippusiltaa yhdistävät vesivirtojen halkomat maat toisiinsa.

Me matkasimme kohti Taivalkönkään riippusiltoja ensimmäisen kerran heinäkuussa. Kesäpäivä oli juuri muuttumassa lempeäksi kesäillaksi.

Olimme aikaisemmin päivällä saavuttaneet jylhän Ristikallion kulkemalla Sallantien parkkipaikalta nelisen kilometriä jalan, läpi vehreiden metsien ja ohi rauhallisten metsälampien.

tai2

Sallantien parkkipaikalta käveltäessä Ristikallio ja sen tulistelupaikka ovat puolivälissä, kun matkataan Taivalkönkään koskelle. Parkkipaikalta perille saakka matkaa kertyy yhdeksän kilometriä.

Kultaisessa vinossa valossa kylpevä metsä ja tummanharmaa taivas olivat Suomen kesää parhaimmillaan.

Pohjoisessa kokee useinkin jotain sellaista, mitä etelässä ei osaa edes kuvitella: ajan pysähtymisen. Sellaisen hetken, jolloin ei kellolla ole väliä. Vaeltaessamme metsässä tuo tunne oli kaikkialla. Valon loppumista ei tarvinnut pelätä, eikä meillä ollut kiire minnekään. Astelimme polulla ikimetsän halki jonnekin, ja palaisimme joskus.

Olimme kaukana lähimmistä autoteistä, joten mitkään ihmismaailman äänet eivät rikkoneet illan rauhaa – paitsi oma puheensorinamme, kun ihailimme maisemaa ja mietiskelimme sen ihmeitä.

tai4

Polku Taivalkönkäälle on hyväkuntoinen ja selkeä. Matkaajan ei tarvitse murehtia mistään, sen kun kulkee eteenpäin opasteita seuraten ja nauttii luonnon rauhasta. Välillä lihakset on laitettava tositoimiin, kun edessä on kovia nousuja.

Mikään läkähdytysreitti Taivalkönkään polku ei ole, vaan matkanteko on omassa tahdissa mukavaa, rentoa ja sittenkin aika ripeää.

Koppelo lehahti läheltämme ylös pesästään ja kulki polulla edellämme pitkän matkaa siipirikkoa esittäen. Lopulta se nousi komeaan lentoon ilmeisen tyytyväisenä siitä, että oli saanut houkuteltua meidät vaaralliset pedot pois pesäpaikkansa liepeiltä. Näimme koppeloita matkallamme myöhemminkin.

Metsän läpi korviimme kantautui kohinaa. Rakastan vettä sen kaikissa olomuodoissa, joten askel keveni solinan voimasta kummasti, vaikka oli jo myöhä. Saavuimme kiiltokuvamaisen kauniille koskelle, Maaninkajoelle, jonka pääsimme ylittämään pientä riippusiltaa pitkin.

Kosken kuohuihin tuijottamisessa meni tovi.

Maaninkajoen sievä riippusilta koskineen on lämmittelyä sille, mitä Taivalkönkäällä on luvassa.

Maaninkajoen sievä riippusilta koskineen on lämmittelyä sille, mitä Taivalkönkäällä on luvassa.

Matka jatkui veden ääreltä jälleen metsän suojiin. Puikkokämpän pihalla oli pikkuinen teltta, josta kuului puheensorinaa. Järven rannalla olevan kämpän ohessa on käymälä sekä nuotiopaikka ja polttopuita.

Teltasta kantautunutta vilkasta saksankielistä pulinaa lukuun ottamatta olimme koko matkan aivan omassa rauhassamme. Vaikka reitti on osa kuuluisaa Karhunkierrosta, ei siellä ainakaan tähän hätään riittänyt muita kulkijoita. Paitsi niitä metsoja.

Polun maisemat vaihtelivat metsästä suohon ja suosta metsään. Rannoistakaan ei ollut puutetta. Takana oli kohta lähes kymmenen kilometrin taival, mutta matka taittui joutuisaan eikä tuntunut pitkältä.

Pohjoisen hillamarjat ovat punaisempia ja raikkaampia kuin etelässä.

Pohjoisen hillamarjat ovat punaisempia ja raikkaampia kuin etelässä.

Taivalkönkään koskialueelle laskeudutaan puisia portaita hyvä tovi. Rannalla on tupa ja nuotiopaikka sekä pöytä ja penkit evästystä ja lepäilyä varten. Lähellä on myös telttailualue.

Taivalkönkään kolme riippusiltaa johdattavat kulkijan kahden pienen saaren ja kolmen vesialueen yli.

tai12

Lännenpuoleisimman riippusillan alla tyyni järvi valahtaa koskeksi suoraan sillan alapuolella. Sillalla seistessä ei tiedä miten päin olisi, kun eri puolilla oli kaksi niin eri maailmaa.

Pikkusaarilla on erikoinen tunnelma. Saarten pinta-alaan nähden korkeuserot tuntuvat suurilta, ja peikkometsämäiset puiden juurakot luovat hauskaa tunnelmaa.

Pikkusaarilla on hauskan peikkoinen tunnelma.

Pikkusaarilla on hauskan peikkoinen tunnelma.

Olkoonkin että paikka on kaunis paikka kesällä, on se mielestäni ruska-aikaan vielä huomattavasti tunnelmallisempi – ja kuvauksellisempi.

Niinpä me palasimme silloille syyskuun alussa. Maailma oli kullankeltaisista lehdistä kaunis ja silti syksyisellä tavalla synkkä.

Keskimmäisen, pienen riippusillan alla on komea kivikko. Paikka on aivan lähellä ympäröiviä siltoja, mutta se avaa näkymät tyystin toisenlaiseen maisemaan. Sen alla on valtavia harmaanmustia kivimuodostelmia, synkkiä ja särmikkäitä kiviä, jotka syksyn värien ja tunnelman keskellä näyttävät melkeinpä pahaenteisiltä.

Miltä mahtaa louhikko näyttää kevään kuohuissa?

Keskimmäinen silta on sympaattisen pieni, mutta sen alla on vihamieliseltä näyttävä kivimaailma.

Keskimmäinen silta on sympaattisen pieni, mutta sen alla on vihamieliseltä näyttävä kivimaailma.

taivalkongas-1

Näkymä keskimmäiseltä sillalta.

Idänpuoleisin riippusilta on kolmikosta pisin. Sen toisessa päässä polku jatkuu Karhunkierroksena aina Rukalle saakka.

taivalkongas-1-3

Ruska korostaa Taivalkönkään piirteitä. Kalliot näyttävät synkemmiltä, metsä tuntuu mystisemmältä, vesi vaikuttaa voimakkaammalta kuin kesällä.

taivalkongas-1-7

Me lähestyimme Taivalköngästä Sallantien P-paikalta. Auton voi jättää myös Savilammen P-paikalle (Kanjonin kurkkaus -reitin parkkipaikka). Kävelyä kertyy molemmista suunnista runsaasti, mutta Savilammen suunnalta lähestyttäessä matkaa on vähemmän, ehkä noin viisi kilometriä. Sallantien P-paikalta matkaa kertyy noin yhdeksän kilometriä.

Maisemat ovat molemmilla reiteillä todella kauniit ja pääosin metsäiset.

Kartasto, jossa P-paikat näkyvät, löytyy täältä. Sallantien varressa on iso opaste P-paikalle. Savilammen P-paikalle mennessä voi navigaattoriin näppäillä Urriaavantien. Sieltä opasteet johdattavat perille.

Kartta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.