Maisemia Suomen huipulta: reitti Skalluvaarasta Ailikkaalle sopii niin maastopyöräilylle kuin patikoinnillekin

Skállovárri, eli tuttavallisemmin Skalluvaara, sijaitsee 23 kilometrin päässä Utsjoen kylältä, mutkaisen hiekkatien päässä. Skalluvaaralla sijaitsee tunnettu poroerotusaitaus, joka jo itsessään on nähtävän arvoinen paikka. Erotusaidan ja sitä ympäröivien aitausten lisäksi alueelta lähtee merkkaamaton mönkijäura, jota pitkin pääsee 12 kilometrin päähän kirkonkylän keskustan lähelle, Utsjoen Ailigas-tunturille.

Lähdin eräänä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kyseiselle uralle läskipyöräni kanssa. Vuotta aikaisemmin olin mukana paikallisen ohjelmapalveluyrityksen järjestämällä läskipyöräretkellä ja muistelin reitin olevan sopivan haastava tälläiselle aloittelijallekin.

Poroaidan portti oli suljettu köydellä, jota en saanut auki, vaan jouduin ujuttamaan itseni sekä pyöräni portin raosta. Talutin pyöräni kivikkoisen koivumetsän läpi ja aloitin polkemisen tasaisemmalla maalla.

Reitin noustessa avotunturiin pysähtelin ihastelemaan ja valokuvaamaan kauempana uinuvaa erotusaluetta.

Poljin kevyessä tuulenvireessä kohti Palopäätä, Norjan lumisten tunturien viedessä huomioni. Pohdin, että taitaisi kesän Rástegáisá-reissu jäädä väliin, mikäli lumi aikoisi pysytellä tuntureilla vielä pidempäänkin. Onneksi suurin osa Suomen tunturien lumista oli jo sulanut pois.

Lumien myöhäisen sulamisen vuoksi reitillä oli kosteita kohtia, jotka kiersin taluttamalla pyörän vaivaiskoivikon halki. Haaveilin yöreissusta reitin vierellä oleville järville ja yritin hahmottaa niistä tutut pilkkijärvet. Muutama hyttynen pörräsi ympärillä. Myhäilin tyytyväisenä niiden vähyyteen, vaikka pari päivää aikaisemmin hyttyset olivat lisääntyneet huomattavasti.

Reitillä ei ole haastavia nousuja. Korkeimman nousun poljin ylös vaivatta, pidin pienen juomatauon ja lähdin laskeutumaan Palopäältä alas kohti erämaata halkovaa voimalinjastoa, jonka juurella reitti kulkee. Alueella on muitakin mönkijäuria, joiden takia erämaahan aikovalla on hyvä olla kartta mukana. Reittejä ei ole merkattu.

Kauhukseni Palopään alla jouduin hyttys- sekä mäkäräisparven riivaamaksi. En ollut lähtiessä muistanut laittaa hyttysmyrkkyä päälleni ollenkaan, ja tuskissani poljin kohti Ailigasta toivoen, että ötökät jättäisivät minut pian rauhaan.

Kuvaaminen oli lähes mahdotonta. Tunsin, kuinka jalkojani rupesi kirveltää, eikä asiaa yhtään auttanut reitin märkyys: pyörässäni ei ole lokasuojia, ja poljin suurien lätäköiden läpi vauhdilla kastellen urheilutrikooni. Trikoiden kastuminen taas pahensi puremien kirvelyä.

Henkisten tuskien vaivaamana pääsin viimein Ailikkaalle jolloin hyttysetkin lopettivat kiusaamiseni. Laskeuduin mönkijäuraa pitkin kohti Ailikkaantietä ja meinasin kaatua kivikkoisimmalla kohdalla. Suosiolla talutin pyöräni hiekkatien varteen ja laskeuduin maantielle vastaantulevia autoja varoen. Keskustaa kohti polkiessa olo oli ryvettymisestä huolimatta huvittunut. Miten joka ikinen kesä tulee unohdettua verenimijöiden todellinen luonne ja se, että vaikka tunturissa tuuleekin, on niitä silti tuhottomasti?

Kotona laskin jo pelkästään jaloistani yli 20 puremaa. Pakko muistaa hyttysmyrkkyjen olemassaolo seuraavilla tunturireissuilla.

Aikaa minulla kului lähes kahden tunnin verran. Ilman jatkuvia taukoja reitistä selviää pyörällä reilusti alle kahteen tuntiin.

Reitin alkupiste kartalla.

Ailikkaantieltä on kylän keskustaan 2,5 kilometriä. Ailikkaantie kartalla.

Paikallinen Alma Arktika vuokraa läskipyöriä, sekä järjestää erilaisia läskipyöräretkiä- ja vaelluksia.

Lisää kuvia ja tekstiä Adventureland Lapland -blogissani.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi