Luosto ja lumikengät – niistä on täydellinen talvipäivä tehty

Maaliskuinen Lapin aurinko lämmitti tuulilasin läpi hemaisevasti. Onneksi, sillä volkkari puhalsi itsepintaisesti sisään pelkkää kylmää ilmaa.

Kurkien kohdalta käännyimme itään. Risteyksessä seisovat kurjet ovat tärkeä maamerkki monelle Lapin-kävijälle. Monelle ne viestivät, että pitkä matka alkaa olla takana: tervetuloa Lappiin. Meillä Essin kanssa tosin takana oli vain lyhyt ajo, mutta noista jättiläiskurjista on elämäni aikana ehtinyt tulla minulle rakkaat yhtä kaikki.

Jätimme auton parkkiin ja vuokrasimme Juhalta lumikengät kolmeksi tunniksi. Olimme uuden äärellä: paitsi että Luosto oli meille molemmille ennestään tuntematon retkikohde, emme olleet kumpikaan koskaan lumikenkäilleet.

Juha näytti meille kuinka lumikengät laitetaan jalkaan ja neuvoi meidät reitille, vinkaten myös reitin varrelta löytyvän Tikkalaavun. Suklaakonvehdeilla saimme suut makeiksi ja lähdimme astelemaan reitille.

Muutama keltanokan sananen lumikengistä. Vuokraamamme alumiinirunkoiset lumikengät tuntuivat jaloissa yllättävän luontevilta. Minulla on tapana kammota raajoihin kiinnitettäviä kulkuvälinehärpäkkeitä, pois lukien kengät, niitä siedän suhteellisen hyvin. Olinkin iloisesti yllättynyt, että lumikengät eivät saaneet aikaan mitään ylimääräistä epämukavuutta tai sätkintää, vaan askellus lähti käyntiin hyvinkin sutjakkaasti ja mukavantuntuisesti. Varsinkin sen jälkeen, kun käännyimme tasamaalta pois ja saimme allemme mutkittelevan ja epätasaisemman lumikenkäreitin.

Essi testaa kenkiä reitin ulkopuolella

Reitti johdatti meidät kuvankauniiseen talviseen taikametsään, jossa Luoston rinne vietti ylöspäin ja sitä suojasivat vankat puut, jotka joko elossa tai keloina kohosivat jykevästi korkeuksiin. Niiden juurella me astelimme kohti tuntematonta, lumoutuneina siitä, kuinka talvipäivän kirkas aurinko sai metsän näyttämään valoisalta ja kauniilta, suojaisalta piilopaikalta. Ja turvaisa on rinne tunturin, niinhän sitä laulussakin lauletaan.

Sinisin neliöin merkitty lumikenkäilyreitti oli totta puhuen niin polettunut, että siinä ei olisi lumikenkiä edes tarvittu. Eipä aikaakaan kun uteliaisuus otti meistä vallan, ja loikkasimme reitiltä viereen. Tarvoimme lumikenkien kanssa umpihangessa, ja itse olin ainakin yllättynyt siitä, kuinka paljon kengistä oli apua syvässä lumessa, joka oli melkein puuteria kunttaan saakka. Siinä oli hymy herkässä!

Palasimme hetkeksi reitille kunnes ehdotin, että lähdemme rinnettä ylös. Lumihangen äänetön viesti kertoi meille, että siitä oli ainakin yksi ihminen käynyt ylös myös ennen meitä, jokin aika sitten.

Meidän piti poiketa ihan vain vähän matkaa ylemmäs rinteeseen. Rinteessä puita näytti olevan harvassa, ja halusimme nähdä maiseman kauas. Lopulta kuitenkin löysimme ylhäältä uusia epävirallisia polkuja, ja lähdimme seuraamaan niitä avaran maiseman nälässä aina vain eteenpäin ja eteenpäin.

Maisema Luostolta Pyhälle.

Ja niin kaunis kuin talvinen pohjoisen metsä onkin, olivat kaukaiset maisemat sitäkin hienompia. Pysähdyimme monin paikoin katselemaan ympärillemme, kuulostelemaan, tutkimaan mitä näemme.

Totesin ystävälleni Lapin nyt hemmottelevan meitä. Koko talvi on ollut pilvinen, mutta ystäväni saavuttua etelästä kylään, saimme oitis nauttia mitä täydellisimmistä talvipäivistä. Aamulla pakkasta oli ollut lähemmäs 30 astetta, mutta kuten olin arvellutkin, lämpötila oli jo muutamassa tunnissa noussut noin kymmeneen pakkasasteeseen.

Kiireettömyyden tunne Luoston kupeilla oli ihana. Seisoimme ja tuijotimme maisemaa, otimme muutaman askeleen polulla eteenpäin ja pysähdyimme taas tuijottamaan. Hymyilytti, kaikki oli niin täydellistä. Tämä oli todellinen seikkailu, koska paikka oli meille molemmille uusi, mutta samalla tiesimme, että tulisimme palaamaan tänne vielä monesti – muuton myötä Luostosta oli talven aikana tullut lähin kansallispuistoni.

Essillä oli mukana myös vanha kunnon filmikamera. Kuvassa epävirallinen lumikenkäreitti.

Lumikenkäillessä sauvojen merkitys selvisi kyllä jo aivan pienellä matkalla. Vaikka sauvoja ei ainakaan tällä reissulla joutunut käyttämään voimalliseen tuen ottamiseen tai matkanteon vauhdittamiseen, oli niillä selvä vaikutus tasapainoon. Tämä kävi selkeimmin ilmi virallisen reitin ulkopuolella, jossa polut olivat kapeampia ja pehmeämpiä, sekä tietenkin alamäissä.

Ja niitä polkuja totisesti risteili sinne tänne tunturissa. Seurailimme niitä mielemme mukaan, ajantaju katosi ja se oli ihanaa.

Olin kuullut paristakin eri suunnasta, että viralliset lumikenkäreitit ovat Luostolla nyt aika uusi juttu. Ne ovatkin loistava lisä kansallispuiston tarjontaan, hieno ja helppo mahdollisuus tutustua niin Luostoon kuin lumikenkäilyynkin. Upeaa, että on tehty reittejä, joilla saa luvan kanssa kävellä! Mukavaa, ettei kaikkia reittejä laiteta talvisin laduiksi.

Jossain kohtaa rinteessä meitä vastaan tuli ulkomaalainen pariskunta ilman lumikenkiä. Varoitukseksi kerrottakoon, että heillä ei kyllä näyttänyt olevan helppoa. Siinä missä virallinen reitti olisikin ollut riittävän kovaksi tallottu, jotta siinä saattoi kävellä ilman lumikenkiä, epäviralliset polut rinteessä eivät näköjään kantaneet muita kuin lumikenkäilijöitä. Pariskunta oli joka toisella askeleella ainakin polviaan myöten lumessa, jäljistä päätellen oli paikoin taidettu sukeltaa vieläkin syvemmälle.

Laskeuduimme hiljalleen rinnettä alas ja saavuimme Tikkalaavulle. Laavun edessä on tietenkin tulipaikka, ja vieressä on puuvaja sekä huussi. Kanssamme samaan aikaan laavulle saapui rovaniemeläinen perhe, jonka kanssa jutustelimme samalla, kun ahdoimme kitusiimme ihania poronakkeja.

Paljonkohan aikaa oli kulunut? Käsitys kellosta oli täysin kadonnut, emme osanneet arvioida aikaa edes tuntien tarkkuudella. Mutta mitä väliä! Kevät oli jo niin pitkällä ja aurinko vielä niin korkealla, että pimeys ei meitä yllättäisi, eikä kylmyys, ja muulla ei ollut väliä. Olimme sopineet, että maksaisimme sitten vain lisää vuokrarahaa, jos lumikenkien 3 tunnin vuokra-aika ylittyisi.

Palatessamme Juhan luo selvisi, että olimme olleet reissussa juurikin tuon 3 tuntia.

Kotimatkalla poikkesimme kaupassa ja löysimme 2 eurolla elokuvan Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä. Ostimme sen ja ajelimme kotiin räkättämään Justiinalle ja hassunnäköiselle, pitkänenäiselle lumimiehelle. Täydellinen teeman mukainen päätös täydelliselle retkelle. Rakastuin lumikenkäilyyn kertaheitolla niin, että olin tuon iltapäivän aikana tehnyt päätöksen hankkia omat lumikengät.

Lumikenkäreitin lähtöpiste kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=7448719.000, E=495916.000. Huom! Reitti ei näy maastokartalla. Luoston lumikenkäreittikartan löydät tästä.

Retkellä käytiin lauantaina 4.3.2017.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi