Luonnon päivän retki Osmankivelle, Leppävirta

Luonnon päivänä pit ”Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee ilma sen kummosempia reittiharkintoja kohen Osmajärveä. Päätin olla sukeltamatta, vaan kävellä vetten päällä Leppävirran yhelle kuuluisimmalle tarinapaikalle – Osmankivelle. Sana osma, osmo, ozmut tarkoittaa pientä karhua tai ahmaa. Kyseessä on siis Ahmajärvi ja Ahmakivi. Tätä selitettä ei löyvykään kiveen liittyvistä tarinoista.

Kattelin karttaa, että lyhin matka olis lähestyä lännestä, joka osottautui hikiseksi valinnaksi. Lumi ei kestänytkään metässä miehen painoa. No, mutta kun oli lähetty niin periksi ei anneta.

Jäälle pääsin ja ilima ei kyllä ollut mitä kuvauksellisin, mutta mitä parhain potkurkeli. Kohva ei ihan kestänyt meikäläistä ja eikä ollut potkuriakaan mukana.

Lemmetynniemen takaa alkoi näkyä keskellä selekee teltan muotoinen kivi. Jäällä oli liikkeellä alkuasukkaita.

Eräs alkuasukas oli pilkillä ja hiihtäen saapui toinenkin. Siinä turistessa selvisi, että olisin huomattavasti helpommin pääsyt jäälle Laakkolanniemen Talvilahesta. No, tulipahan kuntoiltua.

Siinä se nyt oli – Osmankivi. Muinaisjäännösrekisteristä löytyy kiveen liittyvät tarinat. Anja Sarvas kirjoittaa Leppävirran historiassa seuraavaa:

Osmankivi sijaitsee keskellä Osmajärveä, josta se kohoaa mahtavana näkyen kauas eri suuntiin. Kivi kohoaa vedestä pystysuorin syrjin, korkeutta sillä on veden pinnan yläpuolella noin 2,5 metriä. Kiven itäreunalla on noin metrin korkeudella vedestä penkkimäinen tasanne, jossa aikojen kuluessa on pidetty tulta. Kivessä kerrotaan olleen myös hakkauksia, jonkinlaisia merkkejä ja esimerkiksi Kustaa Vilkuna havaitsi vuonna 1960 käydessään Osmankivellä, että mainitun tasanteen yläpuolella oli todella joitakin merkkejä. Sittemmin merkit ovat tyystin rapautuneet, kesällä 1983 ei niistä ollut mitään jäljellä. Kiveen liittyy tarinoita Osma-jättiläisestä, jonka asumus oli jossain lähistöllä, samaten kerrotaan Osmo-nimisestä miehestä, joka aikoinaan hukuttautui paikalle. Kiinnostavinta Osmankiveen liittyvää perinnettä kuitenkin lienee rajatraditio, joka on elänyt meidän aikoihimme asti. Näyttävät kivet ja vastaavat maastokohdat tärkeissä vesistöjen solmukohdissa ja tietysi myös mantereella ovat olleet rajaosapuolten suosimia kiinnekohtia rajoja määritettäessä ja käytäessä. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä, että Osmankivi olisi muinoin ollut rajakivi, lienee maanmittari Jonas Nicklinin vuonna 1740 piirtämän kartan selityksissä: ”Paikkakunnan asukkaat arvelevat, että venäläiset ovat kaivertaneet tämän Kilpikosken muinaisina aikoina, jolloin heidän rajapaikkanaan on ollu Osmankivi (1740 Osma Kifwi), suuri kivi keskellä Osmajärveä.” Vuonna 1889 kertoi Kustavi Grotenfelt Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa kuulleensa Leppävirralla liikkuessaan seuraavan maininnan: ”Kalliossa lounaispuolella Leppävirtain kirkkoa olevassa Osmanjärvessä muinaisina aikoina olisi löytynyt hakattuja rajamerkkejä, joita Ruotsin hallituksen käskystä oli hävitetty.

Vuonna 1998 kiven inventoinut Petro Pesonen jatkaa:

Nykyisin Osmankivi tunnetaan yleisesti vanhana rajamerkkinä ja se yhdistetään nimenomaan Pähkinäsaaren rauhan rajaan. Vilkunan mukaan varsinaiset rajamerkit Osmankiveen on mahdollisesti hakattu vasta vuonna 1500, jolloin venäläiset suorittivat rajan tarkastusta. Edelleen Vilkuna päättelee, että merkkien poistaminen oli luonnollista ainakin heti Täyssinän rauhan jälkeen.

Lisäksi Leppävirta-kirjassa kerrotaan, että Leppävirralla vuoden 1950 tienoilla oppilaillaan nimitietoja keräyttäneen lehtorin J. Karhun kokoelmissa kivestä on seuraavanlaisia mainintoja:

Sen kautta on joskus kulkenut Ruotsin ja Venäjän raja. Sen päällä on vanha risti. Siihen on hakattu vuosiluku 1772. Kivi on ollut myös kalavesijakokuntain kalaristeys.

Leppävirta-kirjan kirjoittaja Osmo Rinta-Tassi vuonna 1967 jatkaa:

Eräät vanhat osmajärveläiset muistavatkin nähneensä kivessä epäselvän venuksen eli naaraan merkin (= risti, jonka yläsakarassa on ympyrä). Tämän kirjoittaja löysi valokuvaajien kanssa ainoastaan kiven etelälappeelta joukon ilmeisen nuoria numeromerkkejä. Kiven mahdollisia merkkejä ovat ajan lisäksi voineet kuitenkin rapauttaa sillä poltetut monet kala- ja juhannustulet.

Leppävirta-kirjassa haastateltu riihirantalainen Kalle Tuovinen kertoo vielä kiven toiseksi nimeksi Hiijenkiv. Voisiko kivi olla muinainen lappalaisten kalaseita?

Kiertelin kiveä ja yritin ettiä hakkauksia – turhaan.

Penkki löytyi helposti. Tiirat ovat pitäneet kiveä pesäpaikkana ja sen näkee.

Penkin yläpuolelle oli töherretty jotain vihreellä maalilla. Ei siitä saanut selvää.

Toisella puolen taasen oli selvemmät maalaukset. Ei tätä nyt ihan Pähkinäsaaren rauhan aikaseksi voi luulla.

Mielenkiintoinen murikka keskellä Osmajärvee. Palasin samoja jälkiä mitä tulin.

Sittenpä ajelin kotio ja tuikkasin saunan tulille. Tekipä rämpimisen jäläkeen sauna oikein eetvarttia.

Kartta. Sijainti: N=6920476.603, E=538174.141 (ETRS-TM35FIN)

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Satunnainen retkuilija -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi