Lumoava luontohelmi Nurmeksessa: Raesärkät

➡️ 9,2 km
? 3–5 h
⚫⚪⚪ Helppo reitti
? 2 tulipaikkaa
? Kartta
ℹ️ Luontoon.fi

Lomareissun suuntautuessa Nurmeksen seudulle, selailin jo innokkaasti ennakkoon alueen karttoja etsien uusia ja mielenkiintoisia retkikohteita. Karttojen ja netistä löytämieni kuvien perusteella ihastuin Nurmeksesta 25 km päässä sijaitsevaan Raesärkkien alueeseen. Tutkiskelun tuloksena tiesin, että tämä paikka on lomalla ehdottomasti nähtävä ja toivoin lomalleni tietysti aurinkoa ja upeita poutapilviä.

Vaan toisin kävi, sillä Suomen kesähän teki tietysti tepposet ja sääennusteet lupasivat jatkuvasti kaikkea muuta kuin toivomaani säätä. Tummista pilvistä ja ajoittaisista sadekuuroista huolimatta päätin lähteä yhtenä lomapäivänäni ajelemaan kohti Raesärkkiä.

Kuopiontietä ajellessani osasin jo kaivata Raesärkkien opasteita, mutta silti pieni musta kyltti ilmestyi eteeni hieman yllätyksenä ja viime tipassa. Kurvasin metsäautotielle ja ajeltuani sitä kilometrin verran saavuin Raesärkkien pysäköintipaikalle, mikä on samalla myös retkeilyreitin lähtöpiste.

Kävelin autolta suoraan nuotiopaikan pitkospuita pitkin Ahven-Valkeisen rantaan ja olin heti haltioitunut paikkaan. Tummista pilvistä tipahteli välillä vettä, mutta maiseman kauneutta se ei silti vähentänyt. Monimuotoinen harjumaasto, supat, vihreä mäntymetsä, vaaleat poronjäkälät, lammet ja suot tekivät alueesta varsinaisen helmen pilvisenäkin päivänä.

Ahven-Valkeisen rannalla sijaitseva nuotiopaikka

Heti alkumetreillä päätin poiketa hieman merkatusta reitistä, koska nuotiopaikalta näytti lähtevän mielenkiintoisen näköinen polku kohti Kotalammen rantaa. Koukkaus polkua pitkin Kotalammen kautta Pitkälammelle oli varsin kannattava, sillä upeiden maisemien lisäksi vatsa oli täynnä lakkoja kavutessani mäen rinnettä takaisin merkatulle reitille. Miinuksena mainittakoon, että vaelluskengät eivät riittäneet suolla tarpomiseen ja  sain loppumatkan jatkaa kastunein jaloin.

Kotalampi pysäköinti- ja nuotiopaikan läheisyydessä

Polku Pitkälammelle

Polulta näkyy molemmin puolin upeat maisemat

Jatkoin retkeäni kärrypolkua pitkin kohti toista tulentekopaikkaa, Tammenalussuvantoa. Matkaa kääntöpisteeseeni pysäköintipaikalta tuli noin 2,2 km, mutta aikaa sain taas kulumaan lakan syöntien sekä kuvaamisen ohella tunteja. Siinä ehti säätkin vaihtumaan ja sadetakki kastumaan sekä kuivumaan moneen kertaan. Tällä kerralla päädyin vaihtelevan sään vuoksi lyhentämään retkeäni, mutta Iso Raejärven maisema näytti sen verran houkuttavalta, että aion palata katsomaan koko reitin, jos suuntaan joskus uudelleen Nurmeksen suuntaan. Edestakaiset reitit ovat usein tylsistyttäviä, mutta nämä maisemat kestivät kyllä katsomisen toiseenkin suuntaan ja menihän siinä vielä jokunen tunti ennen kuin pääsin takaisin autolle.

Näkymä Iso Raejärvelle

Harjun reunalla mutkitteleva joki kelopuineen

Yhteenveto

Raesärkkien alueelta löytyy kaksi nuotiopaikkaa, joista toinen sijaitsee aivan pysäköintipaikan tuntumassa Ahven-Valkeisen rannassa ja toinen 2,2, km:n päässä puron rannassa Tammenalussuvannossa. Reitti Tammenalussuvantoon kulkee harjumuodostelman päällä vanhaa ja hyväkuntoista kärrypolkua pitkin ja sen vuoksi reitti soveltuu helppokulkuisuuden vuoksi hyvin esimerkiksi lapsiperheille.

Harjun molemmin puolin avautuu maisemat avo- ja rämesoille, kirkasvetisiin lampiin ja harjun oikealla puolen mutkittelevalle joelle. Kärrypolku vie Kaivannon- ja Valkeislampien kautta Iso Raejärven eteläpäässä sijaitsevalle harjulle, mistä kannattaa katsella mäntypuiden lomasta upeaa maisemaa järvelle. Reitti jatkuu pienempää polkua Tammenalussuvannosta Iso Raejärven länsireunaa pitkin alueen rajalle, missä sijaitsee reitin varsinainen kääntöpaikka. Edestakaisen matkan pituudeksi tulee n. 9,2 km.

Alue kuuluu Natura 2000-alueeseen ja aluetta hoitaa Metsähallitus.

Sijainti: N=7038853.113, E=589116.860

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.