Lohkareet

Suuri kivenlohkare on katseenvangitsija, varsinkin kun sellaisen kohtaa äkkiarvaamatta. Suomen ja viimeisimmän jääkauden yhteinen historia on johtanut siihen, että luonnosta löytyy suuria ja vieläkin suurempia lohkareita toisinaan varsin yllättävistä paikoista.

Kenties juuri näiden kivien selittämättömyys on syy siihen, että niistä on aikojen saatoissa tullut pyhiä paikkoja. Seitakiville on uhrattu muun muassa metsästysonnen toivossa.

Kivet on otettu mukaan ihmisten arkeen myös muulla tavoin. Esimerkiksi Turun kuuluisa Pallivaha on talon kokoinen irtolohkare, joka on toiminut rajakivenä.

Kotkansalon lukemattomat luolat, Rantasalmi

/
Kun kivisten retkikohteiden kiertäjä tai luolaharrastaja kuulee…

Suomen suurin tafoni ja vanhimmat metsät

/
Inarin Myössäjärvellä, noin 25 kilometriä Ivalosta pohjoiseen,…

Luonnon päivän retki Osmankivelle, Leppävirta

/
Luonnon päivänä pit ”Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee…

Partalansaaren Oravahiekanniemi: Pirunvuori ja Horninmäen rotko

/
Yllätys oli suuri, kun viime syksyllä muinaisjäännösrekisteriä…

Suurijärven kalliomaalaus, Savonlinna

/
Pari vuotta sitten oli paikallisessa Itä-Savo-lehdessä juttu…

Jylhät siirtolohkareet keskellä lakeuksia: Pesäkivet, Kokkola

/
Jouluna tulee syötyä, syötyä ja syötyä. Niin tänäkin…

Iso murikka – Masalan lohkare, Kirkkonummi

/
Tutkimusretki 5.11.2016 Tähän minitutkimusretkeen minut stimuloi…

Pahaniemen luolat, osa 2: Vaatevuori ja Pahalahdenvuori, Savonlinna

/
Savonlinnassa sijaitsevalta Pahaniemeltä löytyy vaikuttavien…

Pahaniemen luolat, osa 1: Korkvuori

/
Korkvuoren (myös Korppivuori tai Korpivuori) noin 30 metrin…

Jättiläisten mailla - Heretyn luontopolku, Isojärven kansallispuisto

/
Isojärven kansallispuistosta, Kuhmoisten ja Jämsän rajalta,…

Hirvasvuoren eli Noitavuoren luola, Savonlinna

/
Viime keväänä luolakärpänen onnistui puremaan pahasti, ja…
Kauhalan puronotkossa

Kauhalan jylhät jyrkänteet ja puronotko, Kirkkonummi

/
Pohjois-Kirkkonummella, Nuuksion eteläpuolella, piileskelee…

Jylhä ja salaperäinen Kaasavuori, Merimasku

/
Kaasoja on ollut jo muinaisina aikoina saaristomme rannoilla. Sana…

Poronpolku Lopella, poroja vain nimeksi

/
Lähdin porokoirani kanssa Lopelle poronpolulle etsimään etelän…

Yllättävän vaikuttava Hööperinäijänluola, Virrat

/
Yli kymmenen vuotta sitten olin opiskelijana Virroilla. Kaunis…