Lohjanjärven vesiretkeilykartta

Yhteistyökumppanimme Karttakeskus julkaisi keväällä Lohjanjärven vesiretkeilykartan. Koska seudulla tulee pyörittyä paljon, pyysin yhden kappaleen mukaan reissuilleni ja sitä kautta myös testiin. Koska liikun Retkipaikan myötä laajalla alueella, käytän yleensä aina sähköisiä karttatuotteita (joihin muuten tulee täydennystä Retkipaikka-sovelluksen myötä). Niissä on kuitenkin omat rajoituksensa esimerkiksi sääolojen, painon ja kestävyyden suhteen.

lohjanjarvenvesiretkeilykartta-5

Vesiretkeilykartta on suunniteltu veneilijöiden ja melojien näkökulmasta. Alue on rajattu Lohjanjärveen ja sen välittömään läheisyyteen. Kartan koko on riittävän suuri, mutta samalla sen verran kompakti, että sen pystyy levittämään auki vaikkapa kanootissa istuessaan. Myöskään otteen herpaantuminen tai vesisade eivät tee kartasta käyttökelvotonta. Se on nimittäin painettu kestävälle muoville.

lohjanjarvenvesiretkeilykartta-6

Vaikka kartta onkin tehty ennenkaikkea vesillä liikkumisen näkökulmasta, palvelee se yhtälailla myös Lohjanjärven ympästössä myös rannoilla liikkuvia. Kartta on selkeä ja esimerkiksi luonnonsuojelualueet löytää silmäillen helposti. Alueen palvelut on merkattu samoin selkeästi. Suurin plussa täytyy antaa siitä, että luontopolut on paitsi muitettu ottaa mukaan, myös merkitä erottuvasti. Esimerkiksi aiemmin esittelemämme Liessaaren, Karnaistenkorven ja Paavolan luontopolut löytyvät kartalta kumpikin. Ja jälkimmäisen lähellähän oli jotain muutakin jännittävää nähtävää.

lohjanjarvenvesiretkeilykartta-11

Entäpä sitten käytäntö? Kokemus oli vapauttava. Suuri lehti on helposti silmäiltävissä. Sen ansiosta silmä tavoitti seudulta myös koko joukon uusia kiinnostavia paikkoja tarkastettavaksi. Tiedä vaikkapa niistä paljastuisi aivan ”uusia” luoliakin. Suurin miinus painetuissa kartoissa liittyy viimeisiin kymmeniin metreihin pistemäisiä kohteita haettaessa. Toisaalta myöskään GPS ei kaikissa oloissa palvele sen paremmin, mutta avarassa maastossa sen avulla lyötää pistemäisiin paikkoihin huomattavasti helpommin. Toisaalta taas kallioissa könyäminen tietää aina kalustotappioita, mutta tämä kartta ei ole pienistä kolhuista minänsäkään.

Karttaa voi suositella kaikille alueella vähääkään säännöllisemmin liikkuville, etenkin heille, jotka tarvitsevat jonkin säästä ja muista olosuhteista riippumatta hyvin palvelevan karttatuotteen. Ja vielä paremman lehtisestä saa tuunaamalla siihen muutaman helmen lisää Retkipaikan Lohjanjärven ympäristöstä esittelemistä paikoista.

Olemme muuten pohtineet, josko tekisimme tämänkaltaisia seikkailukarttoja jostain tietyltä alueelta.

1 reply
  1. Ahvena
    Ahvena says:

    Maailman paras Lohjanjärvi! Tarinoita riittäisi vaikka ja kuinka. Ihania saaria ja salaisia kala- ja uimapaikkoja.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.