Liesjärven salaisuudet – jättiläisten rakentama Kyynärän muinaislinna Tammelassa

Likellä Kyynärän taloa on sydänmaassa Liesjärven luola, likellä seurakunnan etelärajaa muinaislinna. Se sijaitsee vähän matkaa järvestä mäellä, joka toiselta puolen on jyrkkä ja toiselta luisu, päälle päästävä. Linnaa arvellaan jättiläisten työksi.

Nuo sanat mielessäni ajoin kohti Tammelaa ja pohdin, mitä tulisin kohtaamaan Kyynärän kantatilan tiluksilta. Lohjan Laxpojon Linnavuorta olen jo muutaman kuukauden jahdannut huonolla menestyksellä, joten toivoin, että Liesjärven ikimetsien povesta löytyisi se, jota olin hakemassa. Ainakin kartan perusteella vaihtoehdot oli helppo rajata yhteen.

Jalkauduin maastoon niiltä main, mistä Kyynäränharju alkaa hiljalleen kuroutua kapeaksi, tunnistettavaksi muodostelmaksi. Kävelymatkaa jäi muutama sata metriä. Kohta pitkät ajat rauhassa viipyneen metsän takaa näkyi jotain harmaata ja jylhää.

Jännittyneenä astuin viimeiset askeleet ja edessä oli ympäröivän metsän syksyisen lempeästä melankoliasta erottuva näkymä. Siinä olivat puhuneet suuret voimat. Suomalainen graniitti on murskattu kuin lasi. Se, mikä oli joskus ollut peruskalliota, oli nyt mielikuvituksellinen, kulmikas lohkareikko ja sen vieressä jyrkkämä, joka taatusti piti linnavuorelle pyrkineet loitolla pohjoisen suunnalta. Ei ihme, että vanha kansa piti tuota muinaista linnaa jättiläisten työnä.

Siellä tällä pilkotti tummana kutsuvia aukkoja, joka vahvisti arveluitani, että olin oikealla paikalla. Samainen tarina, joka minut tuonne oli johdattanut kun kertoi, että vuoren lähellä on pitkä maananalainen luola, josa petoeläimet ovat pitäneet pesäänsä. Siitä en tiennyt, olisiko onkalo miehen mentävissä, vai mistä oli mittansa tarinaan saanut. Siitä olin ottava selvää.

Ensimmäiseksi idästä tuleva kohtasi kivisen laavun. Laattamaisen kallistuneen kalliopaade, joka nojasi vasten emokalliota. Allensa se kätki reilusti luolan mitat täyttävän onkalon. Lymyillä siellä olisi hyvinkin voinut, mutta tervien, kulmikkaiden kivien muodostama lattia oli leposijaksi sopimaton.

Istuin tovin aloillani tunnustellen paikan tunnelmaa. Kun tunsin päässeeni jotenkin samalle aaltopituudelle, arvasin lähteä tunnustelevin askelin keskemmälle lohkareikkoa.

Siellä kohtasi toisen samanmoisen luolan – ehkä hivenen ensimmäistä pidemmän, jotenkin ahtaamman ja tunnelmallisemman. Sen vieressä oli upea kivipöytä. 40-50 senttiä paksu kivilaatta oli jäänyt liki vaakasuoraan muiden lohkareiden päälle muodostaen komean tason.

liesjärven luola (18)

Alempana rinteessa oli suurten lohkareiden väliin rajautunut kolmas, U:n muotoinen luola. Sekään vaan ei ollut pitäksi tahi maanalaiseksi luonnehdittava. Sen kupeessa oli jotain kiinnostavaa. Maassa sateensuojassa tönöttänyt reiätön linnunpönttö. Lähempi tarkastelu kertoi sen olevan Lodju. Vähän kuin geokätkö, mutta koordinaattien sijaan lodjut löydetään sanallisten vihjeiden perusteella.

Sisällään Lodju piti vieraskirjan ja laminoidun lehtisen, jossa kerrottiin paikan historiaa – sama tarina, jonka perässä olin sinne saapunut. Valitettavasti teroitusvälineitä ei ollut mukana ja kynästä oli katkennut lyijy, joten en voinut jättää merkkiä vierailustani. Edellinen merkintä oli vuodelta 2010, joten aivan ruuhkaksi asti ei paikalla ole kävijöitä ollut.

Lodjun ihmeteltyäni otin tuumaustauon. Jossain täällä piti olla vielä kolo, jota en ollut huomannut tarkastaa. Annoin katseeni kiertää ja ylärinteestä tavoitinkin silmillä pari mahdollista luolan paikkaa, sekä kallioseinämässä aivan lohkareikon yläreunassa näkyneen pienen, neliskumaisen kolon. Kotvan vielä mietin reittiä ja sitten kipusin näkemääni kohti.

Ensimmäiset kaksi paikkaa toivat vesiperän. Ei mitään luolamaista. Jäljellä oli enää tuo neliskulamainen kolo peruskalliossa.

Liikoja ei siltäkään sopinut odottaa. Vaan kun pääni pistin siitä sisälle, olin lentää persuuksilleni. Siinähän se oli kallion ehdoton pääluola. Edessäni avautui hyvinkin kuusi-seitsemän metritä pitkä, kolme leveä ja toisen mokoman korkea huone, poikkileukkaukseltaan kolmiomainen. Sen katon muodostavan kallion osan sisäpintaa koristi kauniisti lohkeillut kuvio.

Peremmälle mennessäni, noin nelisen metriä suuakosta ammotti lattiassa aukko. Se jäi suuaukolta katsottaessa kiven taakse piiloon. Paikka olikin vielä kiinnostavampi kuin mitä ensin näytti. Osoitin sitä valolla ja pari metriä alempana näkyi lattia. Puolessa välissä oli kivi, jonka avulla alas saattoi kiivetä.

Ja kipuaminen kannatti. Siellä odotti toinen huone, hieman ylempää pienempi, aivan pilkkopimeä ja myöskin kolmiomaisen muotoinen, tällä kertaa kärjellään seisova. Huoneen tunnelma oli jotenkin erityinen, erilainen kuin muissa käymissän luolissa.

Vaan eipä tuossakaan huoneessa ollut vielä kaikki, mitä tällä luolalla oli näytettävänä. Aivan perällä, jotakuinkin ylemmän luolan suuaukon alapuolella oli lattiassa taas aukko, joka vei pari metriä alemmas. Tällä kertaa reitti oli ahdas ja jatko näytti ryömintää vaativalle, joten päätin jättää sen tutkimisen sellaiselle reissulle, jolla kaveri olisi varmistamassa turvallisuuden.

Ilveksenluolakallion muinaislinna luolineen on yksi niitä Liesjärven salaisuuksia, joista valtaosa kansallispuiston kävijöistä kävelee ohitse autuaan tietämättöminä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6731644 E 327448

2 replies
  1. Tuomo Saarikko
    Tuomo Saarikko says:

    Kiitos erinomaisesta artikkelista! Tämä oli jo toinen kirjoitus, jonka perusteella olemme lähteneet luolaseikkailulle. Ja tälläkin kertaa se kannatti!

    Vastaa
  2. Antti Huttunen
    Antti Huttunen says:

    Kiitos kommentista! Hieno paikka tuo onkin. Varsinkin ”kellari” on hauska.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.