Kuukauden retkeilyblogi: Solekko lähteä!

Päivät lyhenevät ja luonto viilenee hiljalleen syksyn edetessä. Vaikka kotisohvan pehmeys voi tuntua houkuttavalta, ei retkikamppeita kannata haudata. Kuukauden retkiblogivalintamme nimi kannustaa ulkoilemaan: Solekko lähteä!

Blogia kirjoittaa Oulussa asuva lääketieteen opiskelija Erno Saukko. Miehen esikuva on norjalaislegenda Lars Monsen, mikä näkyy hänen tyylissään paitsi vaeltaa pohjolassa pitkiä matkoja yksin, myös viitseliäässä tavassaan valokuvata vaellustaan. Solekko lähteä -blogin lukijat saavatkin iloita paitsi kattavista vaelluskertomuksista, myös blogin huolella mietitystä ja tunnelmallisesta kuvamaailmasta.

– Pitkällä yksinvaelluksella valokuvaus toimii kirjoittamisen ohella terapiana, jolla vaellusarjen voi hetkeksi unohtaa ja keskittyä täysillä johonkin muuhun, Saukko miettii.

Menneenä kesänä Saukko vaelsi yksin 81 päivän ajan Pohjois-Suomen ja -Norjan syrjäisimmissä erämaissa. Blogissaan mies tuo esille itselleen tärkeitä asioita, kuten eläinkohtaamisia sekä luonnon  tarjoamia mahdollisuuksia vaikkapa nuotion, kalastuksen, metsästyksen ja marjastuksen muodossa.

– Haluan tuoda esille sen, että vaellus on paljon muutakin kuin raskas rinkka, pitkiä etäisyyksiä ja kipeitä kinttuja. Vaellus voi olla jopa elämäntapa. Yritän kirjoittaa retkikertomuksia mahdollisimman pitkälle jo retkien aikana iltaisin nuotiolla tai teltassa. Erämaassa kirjoittaminen sujuu parhaiten, kotona sanat aina takeltelevat, Saukko kertoo.

Blogaushetkiä pienissä kylissä

Saukko ei pidä retkillään mukana älylaitteita, mutta viime kesän vaelluksellaan hän päivitti blogiaan muutamasta kylästä matkan varrelta. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä tapahtui Näkkälässä, kun vaellusarjen keskelle tuli pilkahdus kodin tuntua.

– Olin järjestänyt ruokalaatikon paikalle Näkkälän eräpalveluiden kautta, ja sain sitten käyttää firman tietokonetta blogipostauksen kirjoittamiseen. Astuessani aamulla yrittäjäperheen taloon kontrasti vaellusarkeen verrattuna oli valtava, Saukko muistelee.

– Kodikas talo, ilmassa aamukahvin tuoksu ja koiria pyörimässä jaloissa. Kirjoittaessani keittiön pöydän ääressä koiranpentu leikki kameralaukullani, ja sain jossakin vaiheessa kahvikupinkin käteeni. Moinen vieraanvaraisuus lämmitti mieltä vielä pitkään matkan jo jatkuttua kauas uusiin erämaihin.

Ranualta kotoisin oleva Saukko on kasvanut luonnon keskellä kalastaen, marjastaen ja metsästäen. Kuitenkin vasta blogin perustamisen myötä on kameran sulkija toden teolla alkanut napsuttaa. Vaeltajan suhtautuminen valokuvaukseen on kaksijakoinen.

– Yksinvaelluksella joutuu kuvaamaan mallien puutteessa itseään, mistä seuraa se, että kameraa saa juoksuttaa edestakaisin ja milloin mihinkin. Väsyneenä ja nälkäisenä se ei välttämättä aina hirveästi innosta, Saukko sanoo.

Kameravarusteet myös painavat paljon, ja niistä täytyy jatkuvasti vaelluksen tiimellyksessäkin varjella kolhuilta ja kosteudelta.

– Viime kesän retkeltä kuvia kertyi lopulta reilut 4000. Suhteeni kameraan on kaksijakoinen. Kaikesta vaivasta huolimatta kuvaaminen on myös todella palkitsevaa, ja siksi väsyneenäkin leiripaikalle saapuessa kameran jaksaa usein tökätä johonkin kiven päälle tai puun oksaan napsuttamaan. Tyytyväisyyteen sitten riittää, kun niiden 4000 kuvan joukossa on muutama omasta mielestä onnistunut kuva!

”Sitä kohtaamista en unohda koskaan”

Saukko on antanut itselleen luvan olla myös kuvaamatta, jotta tärkeitä ohikiitäviä hetkiä ei menisi ohitse. Yksi tällaisista hetkistä oli toissa kesänä Lemmenjoen kansallispuistossa koettu henkeäsalpaava tapaus, johon Saukko osui kulkiessaan joenrantapusikossa sopivaa ylityspaikkaa etsimässä.

– Yhtäkkiä edessä avautui pienehkö suo. Syrjäsilmällä huomasin suolla liikettä. Katsoin tarkemmin noin 50 metrin päässä olevaa isoa, ruskeaa otusta, joka sekin seisahtui paikoilleen. Hirvikö? Ei, se on karhu!

Saukko katsoi metsän kuningasta silmästä silmään ja sekunnit kuluivat.

– Olen tietysti monta kertaa aiemmin kuvitellut mielessäni tällaisen tilanteen ja miettinyt mitä pitää tehdä. Muististani pulpahtikin mieleeni, että karhulle pitää puhua. Sanoin karhulle ensimmäisen mieleeni pyrkivän sanan eli ”Terve!”, jolloin karhu nosti päätään, käännähti 90 astetta ja juoksi täyttä vauhtia koivikko rytisten metsään. Sitä kohtaamista en unohda koskaan.

Ensin herätteli Hammastunturi, sitten Abisko

Vaikka blogin nimi kannustaa lähtemään, voi televisionkatselustakin olla iloa. Kipinän vaelluksilleen Saukko sai itsekin aikanaan Monsenin Pohjoiskalotti 365 -sarjasta.

– Mietin, että olisipa mahtavaa pystyä tekemään joskus jotain tuollaista! Eräseikkailuja täysin tuntemattomilla mailla. Ei hakattuja metsiä, ei ojitettuja soita, ei metsäautoteitä. Puhtaita ja kalaisia vesiä, Saukko miettii.

Pikkuhiljaa miehen retket luontoon pitenivät. Ensimmäinen Lapin-vaellus oli Hammastunturin erämaassa vuonna 2010. Erämaa teki vaikutuksen, ja myöhemmin matemaatikon työhönsä kyllästyneenä Saukko lähti hakemaan elämäänsä suurempaakin muutosta.

– Hakeuduin Oulun yliopiston partiolippukunnan eli SOOPA ry:n pääsiäisvaellukselle, joka tuolloin suuntautui Abiskoon. Se oli ensimmäinen talvivaellukseni ikinä, jännittävä seikkailu mahtavien ihmisten kanssa, eikä sen jälkeen mikään ollut niin kuin ennen, Saukko toteaa.

Yksin vaeltamisen ihana vapaus

Vuodesta 2015 lähtien maastoöitä onkin sitten kertynyt jo lähes 200. Saukko on ihastunut yksinvaeltamiseen ja sen tuomaan vapauteen, kun kaikki päätökset voi tehdä täysin oman mielen mukaan.

– Yksinvaeltamiseen liittyy myös vapaus kaikista vastuista ja sosiaalisista normeista, jotka liittyvät ryhmänä toimimiseen. Ei tarvitse koskaan keksiä mitään sanottavaa eikä miettiä, mikähän fiilis muilla on. Vapaus kellosta, internetistä, puhelimesta ja kaikenlaisesta kiireestä ja kiireen aiheuttajista korostuu yksin kulkiessa.

Lähtiessään ensimmäiselle pitkälle yksinvaellukselleen toissakesänä Saukko ei oikeastaan tiennyt, onko hän siihen valmis.

– Erätaitoni ja varustukseni tiesin kyllä riittäviksi, mutta en ollut ollenkaan varma, kestääkö pää pitkäaikaisen yksinolemisen ja kroppa jatkuvan rasituksen raskaan rinkan alla. Tämä epävarmuus oikeastaan vain lisäsi intoa lähteä. Edessä olisi jännittävä seikkailu ja haaste!

Saukko perusti bloginsa huomatessaan ihmisten kiinnostuksen kuulla hänen tarinoitaan yksinvaelluksilta. Hän toivoo monen hyötyvän tai innostuvan kirjoituksistaan, mutta muistuttaa, että yksinvaellus ei suinkaan ole vaaratonta, eikä hän halua varauksetta suositella sitä kellekään.

– Ollakseen edes jollakin tapaa turvallista, yksin vaeltaminen vaatii kokemusta ja erätaitojen hallintaa, oikeanlaista varustusta sekä joskus myös tuuria. Viisaat sanovat, että erämaahan ei pidä lähteä yksin, Saukko huomauttaa.

Syksyn aikana lukijat voivat odottaa vielä lisää kertomuksia menneen kesän pitkältä vaellukselta. Samaan aikaan Saukon mielessä kytee jo haave uudesta suurvaelluksesta.

Kuukauden blogivalintaamme pääset tästä: Solekko lähteä!

Artikkelin valokuvat: Erno Saukko