Värejä saariston harmaudesta – melontaretki Kråkskärin kalastajatorpalle

Sijainti kartalla
Saapuminen saarelle omalla veneellä, taksiveneellä tai meloen
Tulentekopaikka, telttapaikka, retkisatama
Lue lisää: Luontoon.fi

Meloen kohti Kråkskäriä

Saaristomeren kansallispuisto ja sen käyntikohteet ovat kesällä suosittuja etenkin veneilijöiden keskuudessa. Kesän loputtua saaristo hiljenee, ja vilkkaistakin käyntikohteista tulee hiljaisuuden tyyssijoja. Silloin on paras hetki lähteä tutustumaan saariin meloen.

Varusteissa on toki huomioitava sääolot ja kylmyys. Melojalle kuivapuku onkin ehdoton; se mahdollistaa melontakauden jatkumisen siihen asti, kunnes jääkansi tulee vastaan. Pakkasin siis kajakkiin tarpeet parin päivän retkeä varten ja lähdin etsimään värejä lokakuun harmaudesta.

Kråkskär löytyy Nagelskärenin saariryhmästä, keskeltä Gullkronan selkää. Tämä saariryhmä on osa Kemiönsaarelta meren alle sukeltavaa kolmatta Salpausselkää, joka nousee kuin tarujen merikäärmeen selkäharjanteet vedestä. Viimeisenä hännänhuippuna tässä ketjussa on Jurmon saari.

Meloimme Kemiönsaarelta ensin Sandönin saarelle, joka on tunnettu pitkästä hiekkasärkästään, ja sieltä pitkin Nagelskärenin hiekasta koostuvia saaririmpsuja Notvarpharunin autiotuvan kautta Kråkskärin saarelle.

Notvarpharunin autiotupa.

Notvarpharunin autiotupa.

Vain muutama purjevene oli hyödyntänyt seitsemän metrin tuulen ja uskaltautunut saariston rauhoittavaan harmauteen. Tuuli vauhditti melojankin matkaa mukavasti. Aallokko ja karikkoiset vedet pitivät erityisen valppaina, sillä vauhdissa vedenalaiseen kariin osuminen olisi voinut olla kohtalokasta kajakille. Totesin, että vastatuuleen on mahdotonta huutaa ohjeita. Yritin huitoen ja viittoen varoittaa takanani tulevaa salakavalista karikoista, jotka olin vain täpärästi välttänyt lasketellessani huolettomasti aallokossa. Onneksi perille päästiin ilman pohjakosketuksia.

Kråkskärin suojaisa hiekkaranta.

Saaren palvelut

Kråkskärin saaren etelään aukeavan lahden pohjukasta löytyy hiekkaranta, joka on erinomainen paikka rantautua. Lahden kallioseinämästä löytyy kiinnittymispaikkoja myös veneille. Leiriytyminen on saarella sallittu, ja lampaiden kesällä lyhyeksi kynimä keto aivan lahden tuntumassa onkin oiva paikka pystyttää teltta. Paikka on usein myös tuulilta suojassa. Lahden tuntumasta löytyy myös saarta esittelevä infopiste, tulentekopaikka polttopuineen ja kuivakäymälä.

Lahdelta johdattaa polku läpi saarnimetsän saaren keskiosiin, vanhan kalastajatorpan idylliseen pihapiiriin. Lähdimme heti rantauduttua katsomaan tiluksia. Pihaa on pidetty avoimena niittämällä. Pihapiiriä reunustavat valtavat saarnet loistivat syysasussaan heleän vihreää. Punaista väriä maisemaan toivat pihlajat ja vaahterat. Värien hehku saarella oli harmaasta päivästä huolimatta upea!

Torpparien elämää

Entisajan torpparien elämään pääsee syventymään pihapiirin opastetaulujen kautta. Saari asutettiin vuonna 1847. Tuohon aikaan saariston väkiluku oli kasvussa, joten uutta elintilaa piti vallata lisää asumattomilta saarilta. Ensimmäisestä asuintalosta on enää perustukset jäljellä, mutta nykyiselläkin torpalla on ikää satakunta vuotta. Itse torppa on lukittu, mutta jotkin Saaristomeren kansallispuiston yhteistyöyritykset tekevät opastettuja retkiä torpalle kesäaikaan.

Saari oli asuttuna aina vuoteen 1956 asti, ja vuonna 1995 se siirtyi osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Saari on vain 12 hehtaarin kokoinen, mutta sillä on enimmillään asunut jopa 16 henkeä. Kalastus oli pääelinkeinona saarella, mutta talvisaikaan hylkeenpyynti oli tärkeässä roolissa. Saarella viljeltiin myös perunaa ja muita vihanneksia. Lampaat ja lehmät vietiin kesälaitumille lähisaarille. Vielä tänäkin päivänä lampaita tuodaan kesäisin laiduntamaan saaren arvokkaita perinnemaisemia ja pitämään maisemaa avoimena. Lokakuussa ei näitäkään kesätyöntekijöitä ollut enää paikalla. Niittyjen ja ketojen kukkaloistonkin oli korvannut sienten kirjo.

Mietteitä pimenevässä illassa

On aivan eri asia tulla käymään saarella matkailusesongin ulkopuolella, kuin kesän leppoisessa lämmössä ja retkisataman ollessa tupaten täynnä veneitä. Hiljaisuus ympärillä oli syvä, ja saaren menneisyyden ja eristyneisyyden pystyi aistimaan. Pulahdin ennen auringonlaskua iltapesulle mereen. Vesi oli kymmenasteista; ilmaa aavistuksen lämpimämpää. Kylmä pulahdus päivän rasitusten päätteeksi laittoi veren kiertämään jäsenissä!

Auringon laskiessa oli teltta viritetty suojaksi, ja retkikeittimessä valmistui lämmin ilta-ateria. Illan sinertävän hämäryyden vaipuessa sysipimeään aistit herkistyivät äärimmilleen, ja saaren eristyneisyys kävi yhä todemmaksi. Miten hyvältä ja turvalliselta tuo autio saari, silokallioihin lyövien aaltojen rytmi ja hiljaisuus tuntuikaan. Mutta samalla pystyi kuvittelemaan entisaikojen tunnelmia: olosuhteet saarella eivät ole olleet helpot asukkaille syysmyrskyissä, talven pimeissä pakkasissa saatika kevättalven kelirikkoaikaan! Voin vain ihmetellä entisajan asukkaiden sitkeyttä saariston olosuhteissa. Näissä mietteissä kömmin makuupussin lämpöön, ja nukahdin sen uumeniin syksyn viimeisten sirkkojen viritellessä säveliään yön pimeydessä.

Sijainti: N=6659199.739, E=223814.378 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.