Könkäänmaan sinihehkuiset kivet, Salla

Könkäänmaa oli ennalta täysi arvoitus.

Maastokartassa näytti Aatsinginhaudan eteläpäässä olevan ihan tavallinen rinne, jonne ei johda polkua. Sallan geologiasta kertova raportti (pdf) kertoi alueella olevan dolomiittisia kalkkikiviä ja sedimenttisyntyisiä kivilajeja.

Kuulosti hienolta, mutta en ole tottunut tutkailemaan kiviä – onnistunkohan löytämään oikean paikan?

Soitin Geologian tutkimuskeskukseen saadakseni tarkat koordinaatit. Tutkija Laura Laurin innostunut hehkutus alueesta tarttui minuun kuin takiainen. Odotin suurella mielenkiinnolla, miltä paikalla näyttää.

konkaanmaa-1

Ensimmäinen näkymämme kalliotörmiin.

Ajoimme auton Onkamosta kääntyvän Latvajärventien päähän paikkaan, jonka vierellä kalliotörmät näyttivät olevan. Tie on henkilöautolla ajettavassa kunnossa juuri Könkäänmaalle saakka, minkä jälkeen se muuttuu todella epätasaiseksi.

Törmiä ei näkynyt tielle laisinkaan, vaan ympärillämme näytti olevan ihan tavallista metsää.

Suuntasimme tien itäpuolelle kohti kartan osoittamaa suuntaa. Ilman polkuakin maasto oli helppokulkuista, joustavalla sammalella oli mukava kävellä, risukkoa ei juurikaan ollut ja rinne vietti mukavasti alaspäin.

Pian löysimme ensimmäiset kalliotörmät. Niitä ei tarvinnut kauaa tutkia huomatakseen, että niissä oli jotain hyvin erikoista.

konkaanmaa-1-5

Vihreiden sammaleiden täplittämät kalliot olivat muutamien metrien korkuisia ja helposti lähestyttäviä. Niitä pääsi tutkimaan aivan läheltä, halutessaan vaikka nenänmitan päästä.

Kallioiden pinnassa oli nähtävissä monia eri kivilajeja. Nautin niiden tutkimisesta, vaikka en osannut niitä nimetäkään. Mustaa ja valkoista, kerroksia, laikkuja ja valumia, mitä erilaisimpia kuvioita ja pintoja.

konkaanmaa-1-2

20 kilometriä pitkä Aatsinginhauta on syntynyt vuosimiljoonia sitten maanjäristyksen seurauksena. Jääkausi on tietenkin vielä jatkanut maan muokkausta siitä, mihin maanjäristys jäi.

Könkäänmaan dolomiittiset kalkkikivitörmät ovat raportin mukaan aikojen saatossa sedimentoitunutta kalkkiliejua.

konkaanmaa-1-16

Sallan kivitörmiin on siis pakkautunut tarina maapallon historiasta. Lähiseutujen koululaiset kannattaisi ehdottomasti viedä maantiedon tunnilla näiden kallioiden äärelle oppimaan geologiaa. Samaa suosittelen tosin aikuisille ympäri Suomen.

On pikkaisen eri juttu lukea näitä juttuja kirjoista kuin käydä katsomassa historian tuloksia paikan päällä.

konkaanmaa-1-14

Kauan on niistä ajoista, kun maanjäristykset ovat repineet Suomen maankamaraa, tai kun jäätikkö on jäineen ja vesineen muokannut maita ja mantuja täällä pohjolassa.

Kallioissa riittää tutkittavaa vaikka kuinka. Tutkimme kauan pieniä yksityiskohtia. Illan hämyssä kalliot näyttivät hohtavan hämärässä sinisinä kuin taikakivet.

konkaanmaa-1-18

konkaanmaa-1-17

Juttelin paikasta Matkalle Sallaan -yhdistyksen matkailukoordinaattori Heli Karjalaisen kanssa. Hänen puheistaan ymmärsin, että nämä kalliot ovat varsin tuntemattomat jopa paikkakuntalaisten keskuudessa.

Metsä törmien ympärillä näyttikin siltä, ettei siellä paljoa ollut vierailtu. Polkuja kallioiden eteen ei ollut kehkeytynyt. Taivaan tähden, eihän paikalla näkynyt edes porojen jätöksiä!

konkaanmaa-1-21

konkaanmaa-1-10

Törmältä roikkuvat sammalet olivat valuneet hullunkurisen muotoisiksi pötkylöiksi.

Könkäänmaa on siis ilmeisen huonosti tunnettu, mutta erittäin kiinnostava ja myös mukavan helposti lähestyttävä kohde, jota suosittelen lämpimin sydämin ja kirkkain silmin.

Matkaa metsäautotieltä kalliotörmille on vain muutaman sata metriä. Tai vähemmänkin, riippuu hiukan mistä kohtaa metsään päättää suunnata.

Kalliotörmä erottuu kartasta pitkulaisena muodostelmana, ja suosittelen kulkemaan koko alueen päästä päähän. Matka ei ole pitkä, mutta kiehtovaa löydettävää on vaikka millä mitalla. Takaisin ylös ja tielle pääsee monesta paikkaa, sillä kalliotörmä ei jatku yhtä mittaa, vaan toisinaan törmien välissä on silkkaa metsää.

konkaanmaa-1-12

Könytessämme rinnettä ylös kohti tietä, löysin maastosta vähän matkan päästä vielä tämän tähtösen keskeltä tasaista metsää:

hauta-1

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7409191, E 584008.

Jutussa on käytetty lähteenä Laura S. Laurin ja Peter Johanssonin mainiota raporttia Sallan geologia sekä geologiset retkeilykohteet.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.