Kolinuuron kierroksella oppii maan geologista historiaa

Vaimoni lähti viikonlopuksi reissuun ja kaksi lasta mummolaan. Loppujen kanssa piti keksiä tekemistä, ettei tarvitse olla koko viikonloppua kotona.

Aurinko paistoi ja ruska värjäsi maisemaa, joten päätimme lähteä Kolille valokuvaamaan ja retkeilemään. Parkkipaikalle päästyämme huomasimme jonkun muunkin keksineen saman idean. Jopa tienvarretkin olivat täynnä autoja. Pienen etsimisen jälkeen yksi auto lähti parkkipaikalta pois ja pääsimme siihen.

Myöhemmin selvisi syy väenpaljouteen. Pohjois-Karjalan liikunta ry (Pokali) oli järjestänyt kaikille avoimen Koli347-Liikunnan iloa- ulkoilutapahtuman. Nuotiopaikoilla oli tarjolla kahvia, lettuja ja makkaraa. Emme antaneet väenpaljouden haitata vaan nautimme kauniista säästä ja ruskan värjäämästä maisemasta.

Matka parkkipaikalta luontokeskuksen pihaan noustaan portaita kävellen tai kiskohissillä kuten me nousimme.

Kolin kansallismaisema on maapallon kehityksen aikakirja. Ukko-Kolin huippu on kvartsiittia, muinaista merenpohjan hiekkaa, joka kerrostui noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Tällä paikalla kallioperän muodostaa hiekan kerrostumispohja, muinaista mannerta edustava arkeeinen graniittigneissialue. Sen ikä on 3000–2600 miljoonaa vuotta. Graniittigneissialue jatkuu järven takana siintävään horisonttiin.

Ukko-Kolilta jatkoimme matkaamme Akka-Kolin kautta Paha-Kolille.

Paha-Kolin huipun jälkeen polku alkaa hiljalleen laskeutua kohti Mäkränahoa. Maisema vaihtuu karuista kalliorinteistä ensin vanhoiksi kuusikoiksi ja lopulta reheväksi lehdoksi. Polulta näkyy Kolinuuron toisella puolella oleva Pieni-Koli. Rinne laskeutuu kymmeniä metrejä lähes pystysuoraan alaspäin uuron eli rotkon pohjalle.

Mäkränahosta käännyimme kohti Paimenenvaaran nuotiopaikkaa, jossa kävimme keittämässä kahvia ja paistamassa makkaraa.

Makkaroiden paistamisen jälkeen palasimme polkua takaisin Mäkränahoon. Polkujen risteyksessä kysyin lasten mielipidettä paluureitistä. Vaihtoehtoina oli lyhyt ja helppo reitti suoraan autolle tai pitempi ja vaikeampi reitti uuron kautta, mutta lopussa palkintona laskeutuminen kiskohissillä luontokeskuksen pihasta takaisin parkkipaikalle. Jälkimmäinen sai lapsilta 100% kannatuksen. Käännyimme siis polkua alaspäin kohti Kolinuuroa.

Rotkon rehevät rinteet näyttävät satumetsältä. Luonnontilaisessa metsässä kaatuneita puita peittää paksu sammal. Uuron pohjalle on rinteiltä valuvien ravinteiden ansiosta kasvanut upottava aapasuo.

Rotkon pohjalta polku nousee 45 metriä jyrkästi kohti Pieni-Kolia.

Kuva on Pieni-Kolilta kohti paikkaa, josta aiempi kuva oli otettu Pieni-Kolia.

Edessä oleva Kolinuuro on kallioperän ruhjevyöhyke ja samalla merkittävä geologinen rajapinta. Pieni-Kolin kalliot ovat arkeeista graniittia, mutta Paha-Kolin laki on yli 300 miljoonaa vuotta nuorempaa Kolin kvartsiittia. Uuro on syntynyt kohtaan, jota pitkin jäykät kalliolohkot ovat siirtyneet toisiinsa nähden. Rotkon muodot ovat mannerjäätikön viimeistelemiä. Jäätikkö puhdisti uuron rikkoutuneesta kalliosta ja rapautumistuotteista, louhi kvartsiittijyrkänteen haurasta reunaa ja kuljetti kvartsiittilohkareita Pieni-Kolin graniittikallioille.

Arkeeisten kivilajien synnyn yksityiskohtia ei tunneta. Ne olivat lähes nykyisten kaltaisia jo 2600 miljoonaa vuotta sitten ja muodostivat kvartsiittien kerrostumispohjan. Kvartsiittien kerrostuminen ja juonikivien synty liittyvät satoja vuosimiljoonia kestäneeseen tapahtumasarjaan. Ensimmäisessä vaiheessa muinainen manner halkesi ja halkeama avautui valtamereksi. Merivaihetta seurasi kivikehän laattojen törmäys. Sen myötä meri sulkeutui ja törmäyssaumaan kohosi korkea vuorijono.

Kolinuuron rehevää pohjaa.

Pieni-Kolilta polku laskeutuu jälleen 20 metriä alas rotkoon ennen 70 metriä jyrkkää nousua kohti luontokeskuksen pihaa. Kolinuuron kierroksella korkeimman ja matalimman paikan korkeusero on 112 metriä.

Pielisessä lähellä Kolin-puoleista rantaa näkyvät pienet saaret (Pieni- ja Iso-Hölö sekä Sikosaari) ovat tummaa juonikiveä, joka kiteytyi 2200 miljoonaa vuotta sitten vanhempien kivilajien joukkoon tunkeutuneesta kivisulasta. Pienten saarien takana Pielisen selkää halkoo harjusaarien jono. Se on syntynyt jäätikköjoen kerrostamasta harjusorasta viimeisen jääkauden loppuvaiheessa noin 11 000- 12 000 vuotta sitten. Sitä nuorempia ovat soiden eloperäiset kerrostumat. Yhdessä kansallismaiseman osien ikähaarukka kattaa yli puolet maapallon tähänastisesta kehityshistoriasta.

Kolin uuro

Kiersimme Uuron kierroksen vastapäivään koska retkelle lähtiessä olin ajatellut meidän palaavan helpompaa ja lyhempää reittiä autolle. Toisinpäin kiertäessä reitin alussa olisi ollut opastauluja kierroksesta. Myös reitin varrella on runsaasti alueen geologiasta kertovia opastauluja. Tämän artikkelin sitaatit ovat peräisin alueen infotauluista.

Kaikkine kiertolenkkeineen päivälle tuli kävelyä noin 5 kilometriä. 3-vuotias käveli koko retken vaikka lopussa piti jo auttaa nostamalla jyrkimpien paikkojen yli. 1,5-vuotias oli minulla rinkassa, jossa oli myös suurin osa syötävista ja juotavista lisäämässä painoa. Jyrkät polut ja 17–18 kilon rinkka selässä saivat paidan kastumaan.

Lisää kuvia ja alkuperäinen juttu on luettavissa Tervastulia-blogissani.

Reitin lähtöpaikka kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N6999410, E641703

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.