Kokkokallio, Vihdin kaunein paikka katsella auringonlaskuja

Vihtiin aikanaan muutettuani tutkailin tarkkaan uuden kotiseutuni luonnonnähtävyyksiä kartalta ja verkolta. Melkolailla kattavasti nuo paikat on sittemmin tullut esiteltyä Retkipaikassa, mutta yksi siitä joukosta on vielä jäljellä. Jostain syystä kun jokainen aiempi reissu oli tapahtunut ilman kameraa.

Lokakuu pisti parastaan. Oli viimeisiä lämpimiä päiviä ja aurinkokin oli kutitellut koko päivän säteillään. Oikeastaan se herätti minut oranssiin taittuvalla valollaan liikkeelle: ”tunnin päästä olisi kaunis auringonlasku katsoa”, se sanoi. Minun oli lähdettävä.

Kohta astelin tuttua, hiekalle tallautunutta polkua männikön lomassa. Ensin suuren aukon reunaan ja sen poikki sinne, mistä metsä taas alkoi. Olin perillä.

Kalliolta avautui komea maisema länteen. Juurella lainehti Hiidenvesi kultaiseen loistoon puettuna. Joku oli sanonut maisemaa kansallisromanttiseksi. Sitä se oli, totisesti.


Mitä alemmas aurinko painui, sitä syvempään oranssiin se maalasi kaiken. Myös kallion huippua vartioivan mäntyvanhuksen.

Suuren lohkareen vieressä nökötti jotain, jota en olisi uskonut enää kohtaavani näin myöhään syksyllä. Mutta niin siinä vaan vielä yksi kukka uhmasi lähestyvää talvea ja kukki kuin viimeistä päivää.

Maisemia ihastellessa kävin miettimään, mistä tuo kallio oli saanut nimensä. Helpoin selitys olisi kuvitella sen viittaavan juhannuskokkoon. Monella kalliolla oli kokkoja poltettu. Miksei siis täälläkin, varsinkin kun sijainti oli liki asutusta ja maisema melkoinen.

Yhtä todennäköinen juuri sille saattaa olla taivaitteemme ylväs kuningas, kotka, kokko. Tänne saattoi hyvin kuvitella kuninkaan valtaistuimen, arvoisiinsa maisemiin.

Nimiä pohtiessani havahduin. En ollut kalliolla yksin. Jostain alhaalta kiipesi yksi retkiseurue ohitseni. Vaihdoimme tervehdykset ja jatkoimme kummatkin tahoillemme. Minä kohtaamaan seuraavan vastaantulijan, oman varjoni lähes pystysuoralla kalliopinnalla.

Kotvaa myöhemmin aurinko oli saavuttanut horisontin. Nostin sille käden hyvästiksi, hymyilin ja läksin astelemaan takaisin sinne, mihin olin sitonut peltihevoseni odottamaan.

Matkalla oli pysähdyttävä kuitenkin vielä kerran.

Jostain puiden välistä siivilöityi kapea valokeila täsmälleen keskelle männyn runkoa. Oli vielä laitettava käsi siihen. Onneksi ehdin, minuutin päästä hetki oli kadonnut.

Kokkokalliosta olisi Vihdille erinomaiset ainekset vaikkapa luonto- tai kotiseutupolkuun. Tällä hetkellä paikalle pääsy on hieman hankalaa. Opasteita ei ole, ja lähempiin tienhaaroihin ei autoa kannata jättää. Paras parkkipaikka lienee läheisen Hongkong-liikkeen likellä.

Kokkokallio kartalla. ETRS-TM35FIN-koordinaatit: N=6693950.44, E=351295.201

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.