Kirnuvuoren supat, Halola, Leppävirta

Nimikortistosta tupsahti eteeni Kirnuvuori – siinäpä haaska nimi. Kortisto oli pullollaan takaniittyjä, latopeltoja ja niin edelleen, joten tämä Kirnuvuori herätti het mielenkiinnon. Pitkänomainen vuorenharjanne on saanut nimensä vuorella sijaitsevasta kirnumaisesta syvänteestä. Kattelin vuorta kartasta ja kun näin ympäröivät hiekkakuopat niin tiesin miten kirnu oli syntynyt.

Ajelin Konnuslahteen ja käännyin Läns-Suamasen tielle ja siltä noin 3,5 kilometrin päästä pohjoisimman heikkakuopan tielle. Jätin auton levikkeelle mäen harjalle ennen hiekkakuoppaa ja läksin tepastelemmaan avaralle kuivalle kankaalle.

kirnuvuori2

Kuten arvelinkin, suppiahan nämä kuopat. Jääkauden sulamisvaiheen aikana soraan ja hiekkaan hautautui jäätikön sulamisvirtojen kuljettamia suuria jäälohkareita, jotka sualessaan romahuttivat rakenteen ja näin syntyi soraharjuihin kuoppia. Suurimmissa supissa on oma mikroilmasto.

Kartan mukaan suppia pitäisi vuorella olla kolme. Tässä pienin.

kirnuvuori3

Toinen oli jo huomattavasti syvempi ja laajempi.

kirnuvuori5

Sen toisen puolen rinne oli lohkareinen.

kirnuvuori6

Tämä suurin suppa on varmaan se kirnu, jonka mukaan vuori on saanut nimensä. Reilusti toistakymmentä metriä syvä. Supan pohja oli lehtomainen. Mustikkamatto muuttui heinikoksi.

kirnuvuori7

Isoin suppa ei ollut luonnon tilassa. Ilmeisesti keskeltä oli kaivettu soraa joskus muinoin.

kirnuvuori8

Supan keskusta oli kuusikoitunut pusikoksi. Osa supasta oli vielä koskematonta.

kirnuvuori9

Kirnuvuoren valkolehdokit

Ison supan eteläpuolelta löysin laajan valkolehdokkiesiintymän. En muista koskaan nähneeni tollasta yli parin kymmenen kukan esiintymää aiemmin.

kirnuvuori10

Valkolehdokki kuuluu kämmenkkäkasveihin eli meikäläesiä orkideoita. Valkolehdokki on kokonaan rauhoitettu.

kirnuvuori11

On se kommee kukka.

kirnuvuori12

Näky ötökätkin tykkäävän sen suojasta.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6939146, E 542827.

Juttu julkaistu aikaisemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.