Kirjaesittelyssä: Seitoja ja seidan palvontaa

Joskus saattaa pieni ja vaatimattomalta näyttävä vihkonen olla niin täynnä upeita juttuja, ettei sitä saata todeksi uskoa. Tällainen kirja osui käteeni eräänä iltana Kittilän kirjastossa. Olin toki kuullut siitä ennenkin, mutta nyt vasta tulin itse sitä selailleeksi.

Samuli Paulaharjun Seitoja ja seidanpalvontaa oli juuri sitä, mitä hain: tuntemattomia, erityisiä kohteita luonnossa. Paikkoja, joilla on tarina.

Räätyneen näköinen kirja on vuosien aikana tainnut olla kovassa käytössä. Hyvä, mietin. Seitapaikat kiinnostavat ihmisiä.

Kirjan kannessa luvataan teoksen sisältävän 32 kuvaa. Kirjan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (Helsinki 1932). Kirjan tiedot ja havainnot ovat peräisin Paulaharjun ja hänen vaimonsa tekemistä muistiinpanoista, joita he ovat Lapin-matkoillaan tehneet. Lähteinä on Paulaharjun mukaan ollut “useita kymmeniä Lapin ja Perä-Pohjolan ukkoja ja eukkoja”.

Kirja osoittautui sellaiseksi, joka piti ahmia kertaistumalta. Lukemista helpottaa se, että Paulaharjun kirjoitustyyli ei ole erityisen kimurantti, vaan teksti on suhteellisen helppotajuista.

paulaharju (1 of 1)-7

Paulaharju esittelee kirjassa lukuisia seitoja Kittilän, Muonion, Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueelta. Monista on myös kuva, ja monet seidoista löytää suhteellisen nopealla etsinnällä myös Kansalaisen karttapaikasta. Joskus löytyy vain kuvausta vastaava paikka kartalta, mutta ei merkintää seidasta – nämä seidat lienee aika nielaissut.

Minua kiehtoo eritoten Paulaharjun tapa esitellä seitoja yksilöinä, persoonina – koska sellaisia ne toden totta ovat tainneet olla! Monesta seidasta kerrotaan erityis- jopa luonteenpiirteitä. Toiset seidat olivat toisia voimakkaampia, niitä saatettiin tulla kaukaakin palvomaan. Toinen seita saattoi olla toista ankarampi ja rangaista huonosti käyttäytyneitä ihmisiä jopa paljon pahemmin kuin epäämällä näiltä pelkän metsästysonnen. Väkevä, vihastunut seita on voinut sokeuttaa ja kuurouttaa, tai muuttaa ihmisiä jopa kiviksi.

Yhdenlainen persoona on ollut muun muassa Särkijärven Reikäkivi Kittilässä. Kas kun yleisen kaavan mukaan seitaa puhutellaan ennen metsälle tai kalaan lähtöä. Seidalle luvataan, että jos se antaa saalisonnea, saa se saaliista oman palkkansa. Seidalle voitiin uhrata vaikkapa kalan- tai peuranpäitä, poronsarvia, konttiluita, viinaa, voita tai rahaa.

paulaharju (1 of 1)-5

Särkijärven seita vaati toisenlaista menettelyä:

“Mutta Tepastojoen Särkijärven Reikäkivelle piti antaa uhrilahjat e n n e n pyytöön menemistä (…) Piti vielä tehdä tuli kiven viereen”

Tästä aiheutuen paikallisilla kalamiehillä oli aina kova kiire seidan luo, sillä kuka ensimmäisenä ehtisi antamaan uhrinsa Reikäkivelle, hänellä olisi paras kalaonni.

Kartalla kyseiselle Särkijärvelle ei ole merkitty seitoja, mutta Paulaharjun mukaan niitä olisi ollut siellä kaksikin. Aion ensi kesänä käydä katsastamassa paikkoja, sillä järvi on vain pienen matkan päässä kodistani. Tarinatkin seidoista tekevät tästä syrjäisestä pikku järvestä kiehtovan.

Kaikessa lyhykäisyydessään mieleenpainuva oli seuraavakin tarina. Sotkajärven vanha seita ei ollut kovin väkevä, mutta Kari-Mikko lupaili seidalle metson, jos saa hyvin saalista. Saalista tuli, mutta metsouhrin sijaan päätti Kari-Mikko tehdä tarpeensa seidan viereen. Seitapa tästä pahoitti tietenkin mielensä, mutta koska se ei ollut kovin voimakas, ei se kyennyt suurempiin kostotoimenpiteisiin, vaan alkoi huutaa. Seita huusi tauotta läpi yön, kunnes Nilivaaran muori seuraavana päivänä meni ja sovitti asian seidalle. Voi näitä kertomuksia!

paulaharju (1 of 1)-6

Seitoja oli ainakin kolmenlaisia. Oli kala-, peura- ja poroseitoja. Kalaseidat olivat veden äärellä, usein järvien saarissa. Peura- ja poroseidat taas löytyvät tavallisimmin tunturista.

“Seita oli ankara jumala. Sitä piti ahkerasti muistaa ja palvoa, jos tahtoi, että kaikki menestyisi hyvin.”

Paulaharjun kuvissa esiintyvät seidat ovat tavallisimmin suuria kiviä. Poikkeus on ainakin Enontekiön Markkinassa kohoava uhriaihki, mäntypuu. Markkinassa olevan uhripuun kerrotaan edelleen olevan pystyssä, siinäpä toinen jännittävä kohde katsastettavaksi.

Kirjan loppuosassa seitoja luetellaan kunnittain. Kirjassa aiemmin mainituista seidoista kerrotaan tässä osiossa vähintään suurpiirteiset sijaintitiedot sekä mahdollisesti tieto seidan katoamisesta. Samalla kuvaillaan sen ulkonäköä. Tästä luettelosta tarttui omallekin kohdelistalle monia seitoja. Pitää varata kolikoita taskuihin, sillä ei ole edelleenkään tavatonta uhrata seidoille. Viimeksikin huomasin seitakivelle uhratun kolikon Jerisjärvellä.

Paulaharjun teos synnyttää valtavasti kipinöitä lähteä etsimään näitä seitoja, joista kerrotaan tietoja ja tarinoita. Tämän pienen kirjasen sisältämät tiedot tuntuvat kultaa kalliimmilta ja täysin korvaamattomilta. Mietin, että jos Paulaharju ei olisi tietoja yhteen koonnut, niin olisivatko nämä tiedot suuren yleisön luettavissa enää tänä päivänä? Tuskinpa. Muinaisjäännösrekisterissä toki on loputtomasti arvokasta tietoa myös, mutta yksittäisiin seitoihin liittyvien tarinoiden ja kertomusten tallettamisesta on kiittäminen Paulaharjua.

Mainos

Teos löytyy netistä kokonaisuudessaan pdf-tiedostona, jonka pääset lataamaan tästä linkistä. Antoisia lukuhetkiä!

4 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi