Kirja-esittelyssä: Uudenmaan luolat

Sain käteeni Tuomo Kesäläisen kirjoittaman Uudenmaan luolat -kirjan juuri sopivaan aikaan, kun kevätsää alkoi viimeinkin suosia päiväretkeilyä lähimetsissä. Kirja on kevyt ja ohut, eli mainio otettavaksi retkelle mukaan. Mökkireissu saikin heti uuden ohjelman, kun lähdimme kirjan innoittamina tutkimaan läheisessä saaressa olevia luolia.

Kirjassa on esitelty 60 luolakohdetta Uudeltamaalta, ja jokaiselle on varattu aukeama. Kohteiden sijainnit on annettu koordinaatteina ja lisäksi ne on esitetty peruskartalla jokaisen kohteen kohdalla.

Kuvia on jokaisesta kohteesta on vähintään yksi, ja lisäksi kohde esitellään sopivan lyhyesti, kiinnostusta herättäen. Aluksi tosin ihmetytti, että minkäänlaisia ohjeita luolien lähestymiseen ei anneta. Selitys löytyy kuitenkin kirjan alkusanoista. Kirjoittaja on aikaisemmissa teoksissaan antanut ohjeita, jotka ovat joissakin tapauksissa johtaneet erimielisyyksiin maanomistajan kanssa. Niinpä reitin selvittely jää jokaisen luolatutkijan omalle vastuulle, ja toisaalta retki saattaakin muuttua seikkailuksi, kun valmista reittiä ei ole tarjolla.

Kirjan alussa on geologi Aimo Kejosen kirjoittama mielenkiintoinen osio Uudenmaan luolien geologiasta. Siinä esitellään erilaiset luolatyypit ja niiden syntytavat. Lisäksi kirjassa kerrotaan lyhyesti luoliin liittyvistä kansantarinoista ja esitellään yleisimpiä luolista löytyviä hyönteisiä.

Luolien tunnelmaa ja kallioiden jylhyyttä on hankalaa saada esille kuvissa pienehkössä kirjassa, ja siksi käynti paikan päällä tarjoaakin huikeita yllätyksiä! Kohteet osoittautuvat luonnossa vielä paljon vaikuttavammiksi, kuin miltä ne kirjan kuvissa näyttävät.

Luolien tutkiminen tuo mainion lisän metsäretkeilyyn ja Uudenmaan luolat -kirja kokoaan kattavasti yhteen monta mielenkiintoista lähiretkeilykohdetta.

Tekijä Tuomo Kesäläinen on omistanut kirjan geologi Aimo Kejosen vuosikymmeniä kestäneelle työlle Suomen luolien parissa. Kirjan on kustantanut Salakirjat ja se on ilmestynyt vuonna 2017.

Tilaa kirja tästä!

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.