Kiikareiden kanssa luonnossa, osa 1: Korennot

Yhteistyössä NIKON

Luonnossa liikkumisen ja sen kokemisen voisi mielestäni eritellä erilaisiin tasoihin. Tasot eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä, eivätkä toinen toisiaan parempia tai poissulkevia, päinvastoin usein ne sekoittuvat. Ne ovat vain erilaisia tapoja nauttia ja kokea luontoa. Kaikki oikeita.

Ensimmäistä tasoa voisin pitää jokseenkin romanttisena tapana kokea luontoa. Romanttisessa luontokäsityksessä tarkastellaan maisemia silmällä, korvalla, taikka muulla aistielimellä. Luonto on siinä havaittavissa noin suunnilleen. Metsässä on marjoja, eläimiä, kaloja, kasveja ja öttiäisiä. Osa niistä lentää, osa ällöttää, osa pelottaa ja joku niistä naurattaa ja maistuu makealta.

Toista tasoa voisi pitää jokseekin uteliaiden tasona. Tällä tasolla eläimet alkavat saada nimiä, sekä tarkempia tuntomerkkejä. Kasvit kasvavat omilla paikoillaan, ja linnut sekä hyönteiset alkavat näyttää erilaisilta keskenään. Tällä tasolla myöskin lintujen laulut alkavat kuulostaa erilaisilta. Niityllä lentänyt perhonen oli lanttuperhonen ja ohi vilahtanut lintu olikin käpytikka, siipilaikusta sen tunnistaa. Tätä tasoa voisi hyvin verrata vaikka urheilun katsomiseen: on kivempi seurata ottelua, kun siellä on tuttuja pelaamassa.

Kolmannella tasolla perehdytäänkin luontoon jo hartaudella. Eliöiden keskenäisiä suhteita pohditaan ja niitä suhteita ja sitä elämää pyritään ymmärtämään. Otetaan asiasta siis perinpohjaisesti selkoa. Tällä tasolla luonnon kanssa eläminen onkin sitten jo kokopäiväistä työtä.

Luonnon kokemiseen ei välttämättä silmiä tai silmälaseja kummoisempia apuvälineitä tarvitse, mutta kun on uteliaaksi syntynyt, niin on tarve nähdä kauemmas ja enemmän. Tähän auttavat kakkulat eli kiikarit, ja erikoistapauksissa myöskin kaukoputki. Näiden vermeiden kanssa ei jääne epäselvyyksiä, että kenenkä kanssa täällä ollaan oikein tekemisissä.

Kesän lähennellessä syksyä alkaa myös luonnossa kova säpinä. Muuttamiseen taipuvat lajit alkavat tehdä muuttoaskareita ja tämä pätee erityisesti lintuihin. Korennot lopettelevat lentojaan ja nisäkkäät viimeistelevät rasvakerrostaan. Tässä juttusarjassa perehdytään erityisesti näihin aiheisiin – kiikarit kaulassa, käyden läpi myös minkälaiset kiikarit ovat kenellekin sopivat. Näitä kun on niin mahdottomasti erilaisia.

Aloitamme korennoilla. Korentojen lentokalenteri on tämän vuoden osalta jo loppupuolella ellei ohi. Ainoastaan viimeiset syyskorennot jatkavat yhä lentoaan. Myöhäisintä punasyyskorentoa on tavattu lentelevän vielä marraskuun puolellakin, joten aurinkoisina päivinä on vielä mahdollista havaita myöhäisiä lentelijöitä. Yleisesti sanottuna voisi arvella, että etelämmässä ovat runsaslukuisempia. Korentojen tarkasteluun kesemmällä Keski-Suomessa on kuitenkin aivan yhtäläiset mahdollisuudet. Toivakassa virtaavan Pitkäjoen voisin julistaa maakunnan parhaisiin paikkoihin seurata korentojen elämää.

Paikalle ei Toivakan keskustasta ole enää pitkälti, ja kun paikalle pääsee, on hyvä aloittaa joen tarkastelu. Monet korentolajit ovat sen verran suuria, että ne ovat helposti löydettävissä joelta aivan silmämääräisesti. Mutta toisia lajeja ei paljas silmä arvaakaan kauempaa. Joen tarkastelu esimerkiksi sillalta tai avoimelta rannalta kiikareiden avulla säästää huomattavasti päätöntä rämpimistä joen rannoilla, vaikka korentojen etsiminen voikin joskus sitä vaatia.

Korentoja varten kiikareiden olisi hyvä olla mahdollisimman lähelle tarkentavaa sorttia. Omat kiikarini sopivat kyseiseen tarkoitukseen erinomaisesti, sillä testiin saamani Nikonin EDG-kiikarit tarkentavat jo puolentoista metrin päähän kahdenksankertaisella suurennoksella. Tämä helpottaa lajitunnistusta ja yksityiskohtien näkemistä huomattavasti.

Korentojen katseluun kannattaa valita ehdottomasti poutainen päivä. Tarkkailussa odostaktiikka voi olla melko palkitseva valinta. Sopivan aurinkoisessa joenmutkassa istuskelu yleensä riittää, varsinkin mikäli tuntee kohdan aiemmasta kerrasta hyväksi. Aurinkoisina hetkinä ja aurinkoisilla paikoilla korennot ovat usein aktiivisimillään. Korennot ovat silloin usein erittäin lentohaluisia ja juuri odottelematta saattaa helposti nähdä useampaa sorttia. Yksi Pitkäjoen erikoisuuksista ovat ehdottomasti runsaat neidon- ja immenkorentopopulaatiot.

Sinisiipisiä koiraita voi joella parhaan sesongin aikana havaita jopa satoja. Koiraat lentelevät joen yläpuolella käyden kiivaita reviiritaisteluja. Nämä taistelut voivat parhaillaan olla melko näyttäviäkin, kun kymmenet värikkäät korennot suhaavat virran yläpuolella edestakaisin. Vihreän tai rusehtavan naaraan lentäessä ohitse reviiritaistelut yltyvät entisestään, kun koiraat ottavat selvää kelpoisimmasta.

Välillä ohitse lentää suurempia sudenkorentoja, ja rantakasvillisuudessa näyttää myös olevan useita kymmeniä hentoja tytönkorentoja. Korentojen tarkkailuun ei välttämättä tarvitse kuitenkaan löytää sopivaa jokea, sillä eri lajeja tavataan niin järvillä, soilla kuin pelloillakin. Osa lajeista vaeltaa ja niitä voidaan tavata kaukanakin vesistöistä, kuten yhtä yleisimmistä ukonkorennoista, Ruskoukonkorentoa.