Keväinen Sipoonkorpi – pääkaupunkiseudun helmi

Lumen sulaminen pihapiiristä vetää minut metsään, Sipoonkorpeen. Suuntaan Vantaan Sotunkiin, Tasakalliontielle, jonka parkkipaikka on vielä osin jäässä. Polku Storträskille näyttää kuraiselta. Suuntaan Högbergetille.

Parkkipaikan kartta ei paljoa avita, mutta tauluun liimatussa lapussa Högbergetille päin osoittaa paksu nuoli. Itse kartan polkumerkinnät ohjaisivat kulkemaan alas kohti peltoja, mutta se ei  tunnu uskottavalta, joten alan talsia traktorimuseon ohi Nybyggetintietä. Käännyn museon jälkeen pohjoiseen Mehuaseman viitan mukaan, ja kuinka ollakaan, sähkötolpasta löytyy tuttu nuoli. Sittemmin viittaa ei osu moneen sataan metriin silmiin, joten oikeaan suuntaan lähtevä pikku polku vetää kohti vuorta.

Varjoisat kohdat ovat vielä jäässä polulla, mutta kohta olen taas Metsähallituksen punaisella nauhalla tehdyllä viitoituksella. Kallio kohoaa äkkijyrkissä 5 metrin pykälissä ylös, ja polku on hakeutunut tuhansien jalkaparien ohjaamana helppokulkuisimpiin kohtiin. Näyttää kuin askeleet olisivat kuluttaneet polun graniittikalliot sileiksi. Askelletaan silti huoleti, sillä kuluminen on tapahtunut jo mannerjään toimesta kymmeniä vuosituhansia sitten.

Vertailu muutamia päiviä vanhan maastopyörän jäljen ja miljoonien vuosien ikäisen, graniittiin sulaneen gneissikaistaleen kesken asettaa ihmisen vaikutukset oikeaan mittakaavaan. Pyörän leimaamaa turvetta kalliolle on ehtinyt kertyä, ja varmaan kadotakin lukemattomia kertoja vaikuttamatta graniittiin mitään. Tätä maastoa eivät siis pyörätkään pysty kuin hetkeksi raapimaan. Näissä oivalluksissa yritän heittää jotain myönteistä ylöspäin ruhjovalle pyöräilijälle, mutta ei tunnu olevan varaa hillitä kampien liikettä.

Högberget yltää noin 75 metrin korkeuteen merenpinnasta. Geologi Pertti Alhosen artikkelin Jääkausi muokkasi Vantaan mukaan huippu on muodostanut matalan kallioluodon silloisessa Litorinameressä, luokkaa 8000 vuotta sitten.

Ilahduttavasti retkeilijän kannalta tarpeelliset polkumerkinnät ovat ilmestyneet kallion huippua sivuavalle Kalkkiruukin polulle. Polkupohjaa on tasattu soralla monin paikoin, ja se onkin kokonaisuudessaan kunnoltaan Sipoonkorven parhaimmistoa.

Kalliolta ei löydy muuta kahvihetken istahtamispaikkaa kuin kallionsärmä, mutta kelvatkoon. Kahvi maistuu luonnossa taivaalliselta, kuten voileivätkin, jotka on tehty kerrankin vain omaan käyttöön, ilman näyttäviä katteita. Kallio osoittautuu kylmäksi alustaksi, ja muistelen syksyn sieniretkien kahvitteluja lämpimillä kallioilla tai kivillä. Paljonko auringon säteitä lämpiämiseen tarvitaankaan? Paljon, päättelen yrittämättäkään laskea.

Jäkäläkasvusto melkein paljaalla kalliolla on jo valmiina kasvuun, mutta muita kasvun merkkejä ei vielä näy. Täältähän piti olla hienot maisemat, niin muistan kuulleeni, ja suuntaan kallion lounaskulmaan. Puhtaaksi kuluneet luonnon reitit johdattavat jyrkänteen reunalle.

Ihmettelen aikani poikkisahaamalla kaadettua paksua mäntyä, joka könöttää kalliolla. Lahohan puu näkyy olleen, mutta olisi pysynyt pystyssä vielä monta sukupolvea.  Lopulta päättelen kaadon tapahtuneen koropalon takia, joka näkyy edelleen selvänä poikkipätkäistyssä rungossa.

Mutta ne maisemat? Vantaan Hakunilan kerrostalojen katot häämöttävät lännessä, ja joitakin Helsingin korkeita rakennusten huippuja lounaassa. Olisiko Viikin tienoilta.

Kalliolla huomiota kiinnittävät siihen taotut terästapit. Niiden muoto ei aivan vastaa oman työurani alussa näkemiäni kiintopisteitä, mutta sellaiseksi ne päättelen.  Vielä muutama vuosikymmen sitten ne olivat tärkeitä maanmittauksen kiintopisteitä, joista tarkistettu korkeustieto siirrettiin vaaituskoneella ja täkymetrillä varsinaiselle mittauskohteelle.

Kulku sileillä kallioilla on helppoa, ja suuntaan innoissani eteenpäin Kalkkiruukin suuntaan. Auringonsäteet eivät ole kuitenkaan tavoita pohjoisrinnettä samalla voimalla, ja polku alkaa kuusikossa tuntua liukkaalta. Niinpä haen poluntyngän takaisinpäin alas kallioilta. Oikoreittiä ei kuitenkaan hevin löydy jyrkänteiden takia, ja palaan merkitylle polulle. Löydän jopa nuolimerkin mehuaseman tien tuntumasta.  Matkamittari näyttää noin 1,4 kilometriä etäisyyttä parkkipaikalta Högbergetiin.

Nybyggetintietä pyyhältävä sininen pikkubussi muistuttaa julkisen liikenteen mahdollisuuksista tavoittaa Sipoonkorpi.

Högberget kartalla. N=6684703.860, E=397935.631 (ETRS-TM35FIN).

Teksti ja kuvat: Hannu Ylönen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.