Keisarinharju, Kangasala

Mobilian liikennemuseon (toiminnassa vuodesta 1992) parkkipaikan kupeesta lähtee ylös rinteeseen jyrkkä polku. Tätä Mobilian rakentamaa, 20 kysymysrastia käsittävää luontopolkua seurailemalla päätyy kahden järven – Roineen ja Längelmäveden – reunustamalle Keisarinharjulle, joka on yksi Suomen tunnetuimmista näköalapaikoista.

Tampereen Pyynikinharjun kanssa samaan jääkauden muovaamaan harjuketjuun kuuluva Kangasalan Keisarinharju (aiemmalta nimeltään Syrjänkorkee) kohoaa luode-kaakkoissuunnassa noin 4 kilometriä Kangasalan keskustasta kaakkoon, aivan Lahdentien (valtatie 12) vieressä. Kaivannon kanavan (rak. 1830) eteläpuolella Keisarinharju muuttuu Vehoniemenharjuksi.

Jpeg

Keskiajalla Keisarinharjua pitkin kulki vanha Tampereelle johtanut tie, jonka paikalla osin on nykyisin kävelytie, joka yhtyy Mobilian luomaan polkuun. Sitä pitkin paikan päälle saapui vuonna 1775 myös Ruotsin kuningas Kustaa III, joka oli matkalla perustamaan Tampereen kaupunkia tällä toisella Suomen-vierailullaan.

Kuninkaan kerrotaan tokaisseen, että tällä paikalla paholainen varmasti kiusasi Jeesusta näyttämällä tälle koko maailman ihanuuden. Kuninkaan vierailu on ensimmäinen kerta, jolloin historiallisissa lähteissä mainitaan harjua hyödynnetyn näköalapaikkana.

Jpeg

Nimensä Keisarinharju sai toisen korkea-arvoisen matkailijan vierailun jälkimainingeissa: Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili harjulla 10.9.1819 matkallaan Hämeenlinnasta Tampereelle. Hänen kunniakseen harjulle rakennettiin Vääksyn kartanon isännän määräyksestä Suomen ensimmäinen näköalapaviljonki sekä avattiin näkymäaukkoja muutoin tiheän puuston keskelle, jotta Roineen ”armaat aallot” ja Längelmäveden kimaltavat laineet erottuisivat paremmin.

Alkuperäinen paviljonki korvattiin vuonna 1881 matalahkolla puisella näkötornilla, joka jäi käyttöön aina 1950-luvulle saakka. Entistä ehompi puinen torni pystytettiin paikalle vuonna 2000, mutta se joutui elokuussa 2006 tuhopolton uhriksi ja sen mukana paloi myös yli hehtaari arvokasta harjuluontoa. Syyllinen sai teostaan ehdollisen tuomion. Vuotta myöhemmin sama nuori mies onnistui myös Zacharias Topeliuksen runosta ”Kesäpäivä Kangasalla” tunnetun Haralanharjun näkötornin polttamisessa ja yritti polttaa myös pääosin sementtiä olevan Kirkkoharjun tornin. Tällä kertaa tuomio ei ollut yhtä lievä.

Nykyinen Keisarinportaiksi nimetty, aiempia torneja matalampi näköalapaikka rakennettiin vuonna 2010. Se on Kangasalan neljästä näköalapaikasta uusin:

Jpeg

Näköalatasanteelle johtaa parikymmentä betonista askelmaa. Lännessä välkkyvät Roine, Säkkölänjärvi ja Tiihalan pellot, joita ennen tarkkasilmäinen saattaa puiden takaa erottaa 1500-luvulla Kaarina Hannuntyttären emännöimästä Vääksyn tilasta erotetun Joutsiniemen kartanon, joka on ollut samannimisen suvun hallussa 1860-luvulta alkaen.

Vääksyn kartano sijaitsee kauempana pohjoisessa eikä se näy Keisarinharjulta asti.

Jpeg

Itään päin katsoessa järvi muuttuu Längelmävedeksi, jonka rannoilla on Roineen tavoin runsaasti kesämökkiasutusta.
Harjun laella kulkevan kävelytien varrella on kolme Kangasalan Matkailurenkaan pystyttämää infotaulua, joissa kerrotaan alueen historiasta ja luonnosta. Tie kulkee etelästä Valtatie 24:n tuntumasta aina pohjoisessa vastaan tulevan Sarsaan ja Mobiliaan johtavan tien läheisyyteen.

Keisarinharjun eteläpäässä Roineen Talviahteenlahden rannalla on myös kivikautinen asuinpaikka, jolta on löydetty mm. keramiikkaa ja palanutta luuta.

Vuonna 2004 Keisarinharju valittiin Yle Tampereen ja Pirkanmaan liiton äänestyksessä maakunnan kauneimmaksi näköalapaikaksi. Itse kävin läheisessä Tiihalassa asuessani Keisarinharjulla lenkkeilemässä ja marjastamassa, kuten moni muukin kangasalalainen tekee.

Jpeg

Parhaat marja- ja sienimaastot löytyvät harjun eteläpäästä ja itärinteestä. 😉

Kartta.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6814762 E 346833

Lähteet:

www.visitkangasala.fi
www.mobilia.fi

1 reply
  1. Suvi
    Suvi says:

    Malli tuohon nykyiseen näköalatasanteeseen (entisen hienon korkeamman ja puisen EU-rahoilla rakennetun ja tuhopoltetun näkötornin tilalle rakennettuun) on muuten saatu/otettu Hämeenlinnan Hattelmalanharjun näköalatasanteesta…

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.