Karhutarinoita, osa 2

Sormia syyhytti, levoton sielu ei rauhoittunut, kaipuu luontoon oli ottanut vallan.

Olin satsannut tälle vuodelle myös kamerakalustooni, niin pakkohan se oli päästä taas karhuja etsimään. Niinpä parisen viikkoa sitten suuntasin autoni keulan kohti korpimaita. Otin kohteeksi alueen jossa olin käynyt muutama vuosi sitten. Silloin näimme alueella paljon tuoreita karhunjälkiä ja jätöksiä, mutta emme vilaustakaan mistään lintua kookkaammasta eläimestä. Tuolloin tosin yön pimeys saapui jo kymmenen aikaan ja rajoitti siten etsintää.

Perille päästyäni pystytin teltan ja nuotioruokailun jälkeen suuntasin kohti leirin länsi- ja pohjoispuolisia alueita. Itäpuolella oli vastassa Venäjän raja. Samoilin pitkin metsiä ja soiden laitoja, välillä istuin ja kyttäsin. Kaksi kurkea teki kauniin kaarroksen vieressäni ja nappasin niistä muutaman kuvan. Siirryin alkuillasta korkeaan metsään ja löysin sieltä karhujen käyttämän polun. Samantien polulla tuli vastaan ahma. Aivot ehtivät vain antaa käskyn käsille nostaa kamera laukaisuun, mutta silloin ahma oli jo polulta poissa ja kohta kadonnut syvälle metsään.

Asettauduin lopulta kyttäämään hyvään paikkaan kahden suon väliselle pienelle kumpareelle. Näin paikalta laajan alueen soita ja sen laitamia. Parasta oli että alueella oli runsaasti karhujen jälkiä. Tunteja kului ja näin vain silloin tällöin taivaalla kaartelevia korppeja. Yön pimeimpään aikaan päätin siirtyä toiselle ”lupaavalle” suoalueelle. Siirtymisestä suurimman osan tein pientä tietä pitkin. Soiden välissä oli synkkää, pimeää metsää enkä olisi saanut siellä mitään kuvia jos olisin eläimeen törmännyt.

Yöusva leijui aavemaisesti teillä, se oli todella kaunista. Mietin että pelkästään tuon näyn vuoksi tänne kannatti tulla. Samassa kuulin takaa kohahduksen, jotakin tuli tielle ja se ei ollut hirvi. Käännyin ja tiellä seisoi ”väläyksen” ajan 3 sutta. Ehdin laukaista kameralla tyhjälle tielle saaden suttuisen kuvan, josta ei edes tietä erottanut. Upea kokemus ja koko loppuyön selässäni menivät kylmät väreet. Tosin kuvan puuttuminen jäi hieman harmittamaan. Palasin aamulla teltalle auringon jo paistaessa korkealla taivaalla, saldona oli edellä mainitut bongaukset ja hyvä mieli.

Muutaman tunnin unen jälkeen oli aika nautiskella nuotiomakkarasta ja hiljaisuudesta korpilammen äärellä. Huikeinta nautiskelussa oli olla ilman paitaa, ei hyttysiä ja ihanan lämmintä. Vuosiin ei Kainuun metsissä ole ollut näin vähän hyttysiä ja kaikki kun puhuvat miten hirveästi niitä joka paikassa onkaan. Lähdin päivällä pienelle kävelyreissulle metsään ja lähes heti löysin karhupolun, jossa oli mennyt ihan äsken suuri karhu. Sain muutaman hienon kuvan tassunjäljestä hiekkaisessa maassa. Seurasin vähän aikaa polkua ja käännyin takaisin kohti leiriä. Leiriin palatessa törmäsin tiellä kyykäärmeeseen, jonka puuhia jäin vähäksi aikaa seuraamaan.

Hernekeittolounaan jälkeen oli aika lähteä reppu selässä kohti vuoden viimeistä karhuyötä. Suunnistin suoraan edellisen illan hyvälle näköalakumpareelle. Seurakseni ilmestyi haukka joka välillä liiteli lähelle ja jäi istumaan puun oksaan, sitten se taas katosi ja palasi hetken kuluttua samalle oksalle. Kiikaroin illan pitkin suon laitoja ja metsiä kunnes vihdoin tärppäsi. Kaukana kaksi karhua liikkui usvaisen suonlaidassa. Siellä ne menivät nenä maata viistäen. Kiikarillani ne näkyivät hyvin mutta kameran suorituskyky ei riittänyt, välimatkaa oli 1,5km. Otin kuitenkin muutaman kuvan noista utuisista hahmoista.

Odottelin vielä muutaman tunnin, yleensä karhut kiertävät tällaisen suon ympäri ja ne tulisivat jossakin vaiheessa lähelle. En kuitenkaan nähnyt niitä enää ja kahden aikaan yöllä minun oli pakko lähteä kohti autoa. Aamulla pitäisi olla aikaisin taas kotimatkalla. Uskoisin että joskus aamuyöllä kumpareelta olisi voinut päästä ottamaan hienojakin karhukuvia. Heräsin aamulla neljän aikaan pakottavaan ulkona käynnin tarpeeseen. Ulkona ollessa näin useita korppeja kaartelemassa taivaalla, aivan kuin ne seuraisivat jotakin. Painuin takaisin telttaan ja kuuntelin korppien raakkumista, ne lähestyivät.

Aamulla heräsin ja mietin aamuyön korppeja ja sitä kuinka olin väsyneenä nukahtanut raakkumiseen. Otin keittimen ja raahauduin kohti lammenrantaa. Teltan ja lammen välissä oli noin 80 metriä harvaa mäntymetsää ja puolessa välissä oli polun päällä karhunjälki. Olivatko korpit seuranneet tätä karhua? Olisinko saanut hienoja kuvia lampea vasten jos olisin vaan jäänyt teltan taakse kyttäämään? Joka tapauksessa karhu oli mennyt polun yli muutaman tunnin sisällä.

Vuoden viimeinen karhureissu oli takana. Viime vuoden viiteen reissuun verrattuna kaksi tuntui niin vähäiseltä. Näin sentään kummallakin reissullani ahman ja karhun, tulokseen ei todellakaan voi olla pettynyt. Hienoa antia reissuilla oli totta kai ollut myös erämaan kauneus ja hiljaisuus. Sitä ei voita mikään!

Teksti ja kuvat: Amir Näveri

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi