Karhun jäljissä kohti Taivaanpankkoa, Äänekoski

Taivaanpankko – jo pelkkänä nimenä kaunis ja ajatuksia herättävä – mutta myös paikkana kiehtova ja jopa salaperäinen. Suomen lähes 30 Taivaanpankosta yksi löytyy Keski-Suomesta, Äänekosken Suolahdesta, linnuntietä vain puolen kilometrin päässä läheiseltä kantatieltä numero 69.

Kun paikalle annetaan tällainen nimi, nimityksellä on varmasti hyvät perustelut: jotakin hienoa ja erikoista paikassa täytyy olla. Niin onkin, sillä Suolahden Taivaanpankko on sekä maastollisesti että puustollisesti omalaatuinen ja jopa kummallinenkin ainakin maallikkoretkeilijän silmään. Maallikkoretkeilijällä viittaan itseeni, ja tässä yhteydessä tarkoitan, että en ole geologi enkä metsätalousinsinööri.

Nimistöllisesti yhdyssanan osa  –pankko juontuu muinaisgermaanisesta sanasta banki, joka tarkoittaa kohoumaa tai kumpua. Useimmiten suomen kielestä tunnetaan yhdyssana uuninpankko, mutta monessa vanhassa suomalaisessa runossa pankko yhdistetään myös penkkiin tai istuimeen tai jonkinlaiseen muuhun tasoon.

Suurin osa maamme Taivaanpankoista on siis jonkinlaisia kohoumia ja joko vielä nykyisin olemassa olevia tai muinaisia vesialueita lähellä olevia kohteita. Lyhyen matkan päässä on vähintään lampi, järvi tai monessa paikkaa suo tai soiden sarja. Umpikorvessa keskellä ei mitään Taivaanpankkoja ei juuri karttakuvien perusteella näytä olevan.

Suolahden Taivaanpankko erottuu maastokartalla selkeästi ympäristöstään “näppylänä”, jonka luoteispuolella on puoliympyrän muotoinen jyrkänne. Sen vieressä on pieni Pankkolampi, hieman kauempana Mäyrälammit ja noin kilometrin päässä Pietinen-niminen järvi.

Todennäköisesti nämä pienet lammet ja järvi ovat olleet toisiinsa yhdistynyttä vesialuetta “silloin aikoinaan”, ja Taivaanpankon lounaissivu vanhaa rantapengertä, joka nykyään on valoisaa mäntykangasta. Taivaanpankon jyrkänne on sen verran jyrkkä (logiikka on rautainen), että mäelle ei helpolla nousta ainakaan sitä kautta, mutta esimerkiksi kaakon suunnasta ylös pääsee vaivattomasti.

Tuumasta toimeen ja maastoon

Mukaan retkelle Taivaanpankolle saamme Markkasen Matin ja koiransa Mossen lisäksi kolme muutakin innokasta retkeilijää ja luontoihmistä; Erkki Laitisen, Merja Ihanaisen ja Armi Parantaisen. Pysäköimme läheisen hiekkatien varteen ja kuljemme lyhyen matkaa tietä pitkin jalkaisin, kunnes saavumme kohtaan, josta Pankkolampi alkaa näkyä. Samalla hetkellä huomaamme jotakin jännittävää…

Olimme tunnistavinamme nämä karhun jäljiksi.

Onpa tainnut “Otso Otavan Poika” tallustella pitkin poikin Pankkolampea ja sen ympäristöä. Tosin jälkiä joku arvelee ahmankin tekemiksi, mutta ainakin toistaiseksi pysyn kannassani, että itse Ursus arctos siinä on ympäristöään tutkaillut, eikä niin pitkänkään aikaa sitten. Urhea retkikoiramme Mosse ei kuitenkaan ilmaise millään tapaa, että nalle olisi ainakaan sen kuonon tutkaetäisyydellä.

Pankkolammella on myös oma kiva pieni saarensa.

Pankkolammen jää on yllättävän hyvä ja kantava, eikä mitään merkkejä vedestä jäällä tai muutakaan kulkua haittaavaa ole havaittavissa. Kevät on kuitenkin vauhdissa, sillä näinkin pienen lammen jää pitää jo ääntä. Vaimeita kumahteluja kuuluu tuon tuosta.

Kumahtelujen lomassa kantautuu myös ääniä taivaalta, sillä toinen kevään merkki ovat muuttolinnut. Kurjet kaartelevat korkealla taivaalla ilmavirtauksien kuljettamina.

Kurki (Grus grus) on yksi kevään varmoista merkeistä.

Pankkolammen saaren kohdalta Taivaanpankon rinteille ei ole kuin alle 200 metrin matka. Rantapenkereellä kasvaa voimakkaasti tuoksuvia suopursuja, joiden tuoksu on jo nyt huumaava. Kunhan kesä tulee niin silloin ovat luonnon eteeriset öljyt voimakkaimmillaan. Suopursun (Rhododendron tomentosum) aromikkuus voi olla niin voimakasta, että sitä ei kannata mielin määrin tempoa sieraimien kautta, vaikka se hyvältä tuoksuisikin. Nousemme rannalta valoisalle mäntykankaalle, jolla on lunta enää vain nimeksi.

Taivaanpankon mäntykankaalla näkyvät selkeästi talousmetsän piirteet.

Hieman ylempänä Taivaanpankon juurella lunta ei käytännössä ole enää laisinkaan, mutta maa ja sammalikko on vielä jäässä niin, että paikka paikoin saappaat ja vaelluskengät tuntuvat jopa liukkailta.

Sopivaa nousupaikkaa Taivaanpankolle saatiin hetki etsiä.

Kuin kaksi eri maailmaa

Avoimelta mäntykankaalta siirtyminen Taivaanpankon puoleiselle juurelle antaa melkoisen kontrastin, sillä puusto muuttuu kertaheitolla kuusivaltaiseksi. Taivaanpankon kohouma onkin lähes kokonaisuudessaan kuin eri maailmasta, sillä puolukkatyypin kuivahko kangas varpuineen muuttuu kohouman päällä sammalmattoiseksi peikkometsäksi vanhoine kuusineen ja kummallisine kuoppineen, joita on epäilty mm. mäyrän kuopiksi.

Itse asiassa yksi maamme tunnetuimmista taidemaalareista – ellei jopa tunnetuin – Akseli Gallen-Kallela oli paljon Keski-Suomessa useaan otteeseen 1880-luvulla ja 1900-luvun parina ensimmäisenä vuosikymmenenä. Esimerkiksi vuonna 1906 Gallen-Kallela oleskeli Suolahden Kirppulassa, ja sieltä käsin hän poikkesi tiettävästi mäyräjahtiin myös Taivaanpankon maisemiin läheisen Pietisen ja Mäyrälampien kautta. Yli 100 vuotta sitten Taivaanpankon seutu oli varmasti hyvin erinäköinen kuin nykyään, ja luonto saattoi hyvinkin antaa lisää voimaa ja inspiraatiota arvostetulle kansallistaiteilijallemme mahdollisten mäyräsaaliiden ohella.

Kaukana häämöttävät Mäyrälammit, jotka nykyään näkyvät enää vaivoin Taivaanpankon laelta.

Lumi on lähes jättänyt nämäkin “vuorenhuiput”, mutta vielä ei ole kesä, vaikka aurinko paistaakin melkein kesäisesti. Retkiseurueen on aika evästellä ja keittää kahvit. Retkikoirakin hinkuu jo omaa osuuttaan. Risukeitin kaivetaan repusta ja asetellaan turvallisesti kiven päälle palamaan. Keittimen päälle puolestaan laitetaan iso kahvipannu; onhan kahvinjuojia tällä kertaa viisi.

Puolentoista litran vetoisen pannun veden keittämiseen kuluu puuskittaisessa tuulessa risukeittimeltä tovi, vaikka pellettiä käytetäänkin.

Puuskittain puhalteleva tuuli ei ole paras mahdollinen risukeittimen kaveri, mutta lopulta kahvivesikin kiehuu ja saa niskaansa muutaman kourallisen kahvinporoja. Kahvi saa jäädä hautumaan kannen alle koskematta, kiehauttelematta ja säikäyttelemättä. Kahvin asettumista odotellessa on aika nauttia muista eväistä, jotka ulkoilmassa tuntuvat maistuvan erityisen maukkailta.

Olen myös ottanut mukaani metallinpaljastimen, sillä haluan katsoa edes kurillani, olisiko maassa mitään, minkä paljastin paljastaisi. Kaukaa haettu on mahdollisuus löytää mitään aarteita, mutta koskaanhan sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee, sanoi mies kun heikoille jäille lähti.

Hiljaista on. Tämä muinaisuuden etsijä ei löytänyt tällä kertaa mitään.

Vanhojen kuusien suojaaman mäen kummallisten kumpareiden ja kivikasojen päällä ja väleissä kasvavan pehmeän sammalen alla on hiljaista, ainakin mitä metallinpaljastimeen tulee. Elämä siellä sen sijaan varmasti hiljalleen heräilee uuteen kesään. Muurahaiskekojenkaan pinnalla ei vielä näy liikettä, mutta kunhan päivät ja yöt lämpenevät, alkaa taas tapahtua myös mikromaailmassa.

Metsässä tapahtuu keväälläkin koko ajan enemmän kuin päälle näkyy.

Taivaanpankon historiallinen merkitys hämärän peitossa

Paikallinen kulttuurihistorian osaaja ja dokumentoija Timo Enäkoski kirjoitti Sisä-Suomen Lehdessä joulukuussa 2015 Suolahden Taivaanpankosta, että ainakaan hänen tiedossaan ei ole tarinoita saati geologisia knoppeja, jotka antaisivat lisäselvitystä kummalliselle kummulle. Toistaiseksi kohouman kallioseinämistä ei ole löytynyt kalliomaalauksia, eikä niitä välttämättä täällä olekaan. Vuosisadat ja -tuhannet tekevät kuitenkin monella tapaa tehtävänsä maastossa ja maisemassa, joten aikoinaan Taivaanpankolla on voinut olla ja tapahtua ihan mitä tahansa. Se on voinut olla jopa jollakin tapaa myös pyhä paikka.

Taivaanpankon päällä taivas on hieman lähempänä, mikä saattaa omalta osaltaan selittää paikan nimitystä.

Paikallisten asukkaiden arkistoissa saattaa olla vaikka minkälaista tietoa Taivaanpankosta, mutta valitettavan moni asioista jotakin tietävä on varmasti jo poistunut ajasta ikuisuuteen vieden tarinat ja faktat mennessään. Parhaimmillaan kuitenkin yli 30 metriä alapuolellaan olevaa Pankkolampea ylempänä Taivaanpankon jyrkänteeltä on voitu muinoin ajaa alas riistaeläimiä kuin pitää pakanallisia tai uskonnollisia menoja. Onpa mäelle tultu vain retkelle ja saatettu siemaista pullosta pienet elämää suuremmat tai vain ihan tavallista marjamehua, jota ei ole huolellisesti käytetty ennen nauttimista.

Erinomainen lähiretkipaikka

Kauas ei todellakaan tarvitse mennä päästäkseen retkeilemään hienoon paikkaan. Tai hyvähän se on melkein paikallisena sanoa, kun retkikohteeseen ei ole kotoa kuin noin 10 kilometrin matka. Joka tapauksessa on taas tullut plakkariin yksi erittäin suositeltava paikka, jossa käyvä voi huoletta nauttia niin luonnon rauhasta kuin kauniista ja omaperäisestäkin ympäristöstä. Huolimatta siitä, että vilkas taajama on vain viiden kilometrin päässä, Taivaanpankolla voi hyvin kuvitella olevansa jossakin huomattavasti kauempana sivistyksestä.

Lähelle Taivaanpankkoa pääsee kätevästi käytännössä millä tahansa pelillä, mutta moottorikäyttöisen kulkupelin voisi jättää vaikka hieman kauemmaksi ja ottaa homman reippailun kannalta. Silloin pääsee havainnoimaan ympäristöään huomattavasti paremmin, ja voi nähdä keväällä jopa vaikka karhun jäljet tai taivaalla kaartelevan varpushaukan ja kuulla korkeammalla vaivattomasti lentelevien kurkien äänet.

Niin teimme mekin, ja vaikka emme olisi millään malttaneet lähteä Taivaanpankolta sinne päästyämme pois niin nopeasti (jos nyt yli kolme tuntia kestävä retki on nopeaa toimintaa), olimme erittäin tyytyväisiä upeaan päivään ja kaikkiin luontoelämyksiin, joita saimme kokea. Karhun jäljet heti retken alkumetreillä olivat erityisen jännittävät, mutta nalle itsessään jäi näkemättä. Jossakin metsien kätköissä sekin lymyilee.

Paikkatyyppi: Kohouma
Kunta: Äänekoski

Sijainti: N=6935492.109, E=446196.832
(ETRS-TM35FIN)

PAIKKA KARTALLA

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi