Liperin Kinttupolun pistoaita

Kaprakan kinttupolulla: Matkalammen lenkki, Liperi

Miltä kuulostaa Kaprakan kinttupolku? Viehättävästi karjalaiselta ainakin minun korvaani. Ja sieltähän se löytyikin, pohjoiskarjalaisen Liperin kauniista maastosta. Liperin kunnan ja Ammattiopisto Luovin ylläpitämä Kaprakan kinttupolun reitistö kattaa kaikkiaan 38 kilometriä merkittyjä reittejä kävelijälle tai pyöräilijälle, lyhyen matkan päässä Joensuusta.

Kinttupolun reitistö jakautuu kolmeen osaan, ja jokainen niistä on ilahduttavasti kierrettävissä rengasreittinä. Olin itse tutustumassa reiteistä keskimmäiseen, eli Matkalammen lenkkiin, jonka reilun 13 kilometrin matkalle olin varannut koko iltapäivän.

Kaprakan kinttupolun opasteviitat

Lähdin matkaan sinisten maalitäplien merkitsemälle reitille jalkaisin Honkalammin pysäköintipaikalta, joka on likellä Ylämyllyn huoltoasemaa. Olin saanut vinkin, että reitti olisi kiva kiertää vastapäivään. Alkajaisiksi sain kulkea alikulkutunnelin kautta ysitien ja rautatien alitse, ennen kuin saavuin Sompalammen rantaan, missä piti kartan mukaan olla laavu. Ihastelin uskomattoman kirkasta vettä, mutta ikävä kyllä rannassa aiemmin ollut laavu oli joutunut ilkivallan kohteeksi. Voi teitä, jotka tärvelette näitä yhteiseksi iloksi rakennettuja lepopaikkoja!

Niin onnellisesti on kuitenkin käynyt, että tätä kirjoitettaessa Sompalammen rantaan on ehditty jo siirtää aiemmin Jyrinjärvellä ollut laavu, joten Sompalammelle voi jälleen suunnata tulille. Toivon mukaan uusi laavu saa palvella ulkoilijoita pitkään.

Pyöräilijä Sompalammen rantapolullaSompalammen rannassa tuli vastaan vauhdikas pyöräilijä. Ilmassa oli alkavan syksyn tuntua; pilvet verhosivat taivasta, ja lehtipuiden lehvät olivat hyvää vauhtia kellastumassa.

Pienen, leveän polkupätkän jälkeen reitti siirtyi Matkalammentielle, jota ei voi kinttupoluksi parhaallakaan tahdolla kutsua. Taitavat pohjoiskarjalaiset osata vähättelyn taidon.

Joutsen Matkalammella, LiperiYksinäinen joutsen lipui majesteettisesti Matkalammen tyventä pintaa pitkin, minusta piittaamatta. Soratietä oli helppo askeltaa, eikä autoja tullut vastaan kuin pari kappaletta, pyöräilijöitä samaten.

Silmäni hakivat jo automaattisesti tien laidalta sinistä väriä. Jonkin aikaa piti olla tarkkana sinisävyjen kanssa, sillä alueella oli juuri tehty vesijohtotöitä, ja niiden merkkinä tien poskessa törötti muutakin sinistä, eli vesijohtoverkon merkkiputkia. Reittimerkit ovat kuitenkin sinisiä maalitäpliä esimerkiksi puiden kyljessä.

Puolukoita Kinttupolun varressa

Matkalammentien varressa levittäytyi mukavan tasainen kangasmaasto, ja sieltä puolestaan loisti toinen houkutteleva väri. Valtava määrä ihanan punaisia puolukoita odotti poimijoita. Kävin nappaamassa muutaman marjan suuhuni, eihän niitä voinut vastustaa.

Kyllä hymyilytti, kun erään omakotitalon kohdalla katsahdin postilaatikkorivistön yläpuolelle. Telineessä kiipeili tonttu, ja muovisten postilaatikoiden päällä oli somisteena minikokoinen, harmaantunut hirsilaavu!

Harinjärvi, Kinttupolku, Liperi

Hömötiainen kävi ihmettelemässä minua polun varressa, kun lähdin kapuamaan soratieltä erkanevaa, kapeampaa metsäautotietä Kalikkavaaraa kohti. Tikka nakutteli rytmikkäästi yläpuolellani oksien kätköissä, muuten oli hiljaista.

Oikealle alapuolelleni jäi Harinjärvi. Opastetauluissa kerrottiin muun muassa harjujen kasvistosta ja Kalikkavaaran erityispiirteistä eläimineen. Vaikka vaaralle nousu ei kovin rankka ollutkaan, huomasin, että lämmin tuli, ja että fleecellä tarkeni ihan hyvin. Vai pitäisiköhän sekin kohta tunkea reppuun?

Kävelijä Kinttupolulla, Liperi

Kalikkavaaran laelta pilkotti myös harjanteen eteläpuolella oleva Matkalampi. Kävelyväylä alkoi vähitellen kaventua ja muuttui lopulta pehmeästi kiemurtelevaiseksi metsäpoluksi. Vihdoinkin alkoi tuntua enemmän kinttupolulta!

Nappasin välillä suuhuni syysmustikoita ja puolukoita. Sitten polun vieressä pilkotti jotain ihastuttavan kullankeltaista. Kantarelli! Toinenkin! Kolmas! Ja lisää näkyi taas vähän matkan päästä, ihan ilman että olisin astunut polulta sivuun. Täytyy myöntää, että sieppasi, sillä en ollut varautunut sienestämään. Toivottavasti joku jälkeeni tulija poimisi sieniherkut talteen.

Polku laskeutui mutkitellen Kalikkavaaralta alemmas, lähemmäs Särkilampea. Pienen hakkuualuetöyrään luona ura jakautui kahtia, mutta Kinttupolun reitti kaartui oikealle.

Iso männyn kanto, Liperi

Hakkuuaukealla oli jäljellä kantoja ja poikkeuksellisesti pysähdyin niitä katsomaan, sillä kannoista näki, että kaadetut puut eivät olleet mitään rimpuloita.

Nousin polulta lähemmäs. Voi hyvänen aika, mikä halkaisija tällä männyllä oli ollut! Olen aina ihastellut pohjoiskarjalaisten vaellusreittien muhkeita pitkospuita, joiden lankut ovat parhaimmillaan niin leveitä, että yhdelle ainoalle lankulle mahtuu meikäläinen pötköttämään ihan hyvin. Mahtoi tälläkin petäjällä olla ikää, ennen kuin saha soi. Tai moto rumpsautti rungon matalaksi.

Sitten reitti jatkui jälleen helppona ja tasaisena, metsäautotien levyisenä viehättävässä metsässä, jossa lisäkseni liikkui pari sienestäjää tai marjastajaa.

Vähän ajan kuluttua saavuin sähkölinjalle, jonka luota löytyy yksi Kinttupolun pysäköintipaikoista opastauluineen. Polku mutkitteli taas kapoisena tovin, kunnes yhdistyi jälleen pikkutiehen. Pistoaidan takaa huomasin mökin pihasta hienon puisen karhuveistoksen. Liekö pelotteena oikeille otsoille.

Kuusi kalmiston luona, Liperi

Vaan sitten aloin lähestyä Myllylampea, minkä jälkeen reitti kääntyisi kulkemaan Matkalammen eteläpuolitse kohti lähtöpaikkaani. Olin kuullut, että Myllylammen pohjoispään lähistöllä olisi jotain mielenkiintoista. Levollisen koivikon kohdalla huomasin pienen polun, joka johti ison kuusen luo. Olisiko etsimäni siellä?

Yksityinen kalmisto kinttupolulla, Liperi

Osuin oikeaan. Tällä paikalla nimittäin sijaitsee pieni yksityinen kalmisto, jota reunustaa orapihlaja-aita. Kenties aiemmin laitumena olleeseen koivikkoon on viimeisen leposijansa saanut mies, jolle paikka oli kuulemani mukaan hyvin rakas ja tärkeä. Kulkijoiden onkin syytä kunnioittaa yksityistä hauta-aluetta ja olla astumatta aidan sisäpuolelle, antaa hautarauha. Kalmistoa ei ole merkitty tämänhetkiseen maastokarttaan.

Tämän pienen aidatun haudan kohtaaminen oli harvinainen ja kauniisti koskettava kokemus. Mihin sitä itse päänsä mieluiten kallistaisi viimeiseen uneen? Kaupunkiin meluaidan viereen vai…

En ole itse törmännyt tällaisiin tarkoituksella metsän keskelle tehtyhin kalmistoihin kuin Pohjois-Karjalassa.

Virtaava vesi

Mietteissäni palasin takaisin pikkutielle ja jatkoin matkaa Myllypurolle, joka kohisi tien varressa. Täällä on varmasti keväisin vielä kovempi tyrske, kun sulamisvedet roiskivat menemään uomaa pitkin. Millaista täällä mahtaa ollakaan kevätaamuna lintujen laulaessa!

Nyt tyydyin kuuntelemaan virtaavan veden ääntä ja katselemaan puron laidan kauniisti sammaloituneita kiviä. Oikealla puolellani rinteessä tuli vastaan luonnonsuojelualue.

Kävelijä lähellä Vaaralammen laavua, Liperi

Mutkan takana odotti opaste Myllylammen äärellä olevalle Vaaralammen kodalle, joka sijaitsee aivan ihanan, sammalpeitteisen ja melko jyrkän rinteen alapuolella ja luonnollisesti aivan lammen rannalla. Sammalrinteessä nököttävästä puuvajasta löytyi polttopuita ja vierestä myös siisti huussi.

Eväshetki Vaaralammin laiturilla

En itse ryhtynyt tällä kertaa tulien tekoon, vaan istahdin nauttimaan kylmät ja kuumat retkievääni Vaaralammen laiturille, mistä sain katsella täysin tyyntä veden pintaa ja ruskan sävyjä vastarannan puissa. Oli niin mukavaa istuskella kaikessa rauhassa juomassa teetä ja popsimassa piirakoita hiljaisuuden keskellä.

Katajanoksa

Sitten taas reppu selkään ja jatkamaan matkaa. Kinttupolun reiteistä Matkalammen reitti ja Pahakalan reitti kulkivat kodan jälkeen kotvasen yhtä matkaa havumetsien ympäröimien sorakuoppien (joiden laidalla on jyrkimmässä kohdassa varoitusnauhat ihan aiheesta) ja pienen pellon ohitse, kunnes Pahakalan reitin kyltti oransseine maalitäplineen ilmoitti sen reitin kääntyvän oikealle, länteen päin.

Vaikka pikkutietä oli joutuisa kävellä, ehti tien varren pieniä ihmeitä silti hyvin katsella. Sienten lakeista voi bongata vaikka naamoja. Tai katajanoksasta huomata ne ensimmäiset kypsät marjat.

Minun sininen reittini puolestaan jatkoi pikkutietä etelään ja kiersi Hovatta-lammen eteläpuolitse tasaistakin tasaisempaan kangasmaastoon ja jälleen tieltä leveälle, mukavalle polulle. Hovatan itäpäädyssä pilkotti houkuttelevasti vanha laituri, mutta se on yksityisellä maalla.

Saavuin pian lähelle radan ja ysitien vartta, Honkavaaraan, jonne myös voi parkkeerata kulkupelin reitille lähtiessään. Oma mobiilini odotti kuitenkin vasta Honkalammella. Reitti teki lenkuramutkan pohjoisen kautta ja laskeutui sitten jälleen kuuloetäisyydelle auto- ja rautatiestä.

Ihmettelin usean petäjän kyljessä olevia oransseja tai neonvihreitä numeroita. Jälkikäteen selvisi, että alueella tullaan tekemään hakkuita, ja merkittyjen puiden kyljessä olevat numerot kertovat, minkä pituisiksi pylvääksi kukin niistä jätetään. Muutoksia maisemaan on siis tulossa.

Marjastajat Liperissä

Siirryin alikulkutunnelin kautta ysitien eteläpuolen metsämaisemiin, missä mäntyvoittoisuus takasi sen, että ympärilleen näki kivasti. Kuusimetsässä sitä kulkee joskus kuin tunnelissa. Liikkeellä oli jälleen myös luonnon antimien poimijoita.

Honkalampea lähestyttäessä piti vielä kerran siirtyä autotien toiselle puolelle ja yllätyin iloisesti, kun avohakkuun poikki kulkeva polku erottui selkeästi. Näin ei aina suinkaan ole. Mutta kas, tuossahan se auto on! Taas kerran tuli huomattua, että jos lähtee vastaavan pituiselle lenkille asvaltilla kaupungissa, tulee helposti käveltyä paljon rivakammin, mutta näin vaihtelevassa maastossa aikaa humpsahtaa paljon enemmän – ja tulee myös katsottua enemmän ympärilleen ja aistittua luontoa.

Reitin varressa olevat esillä kartat olivat selkeitä, ja reitin kulkijaa opastavat, Matkalammen lenkin siniset maalimerkit pitivät hyvin polulla. Vaikka merkinnät olisivat kuinka oivalliset, tykkään silti pitää aina kartan mukana. Jos ei muuten niin siksi, että tiedän missä kohdassa olen menossa ja mitä ympäriltä löytyy. Mikäli omaa karttaa ei ole tullut hankittua matkaan, kannattaa opastaulun reittikartasta aina ottaa vaikka kännykkäkuva.

Vaikka polku on nimikilpailun tuloksena aikanaan nimetty kinttupoluksi, vähättelee nimi reitin “kulkukelpoisuutta” ihan suotta, sillä vain pieni osa Matkalammen lenkistä on kapeaa metsäpolkua, eli ei olla millään erämaareitillä. Suurimmaksi osaksi ulkoilureitti kulkee joko leveähköjä, helppokulkuisia väyliä kangasmaastossa tai pikkuteiden varsia, joten porukalla liikkeellä olevat ainakin osan matkaa kulkemaan jopa rinnakkain. Tien laitaa kuljettaessa pitää tietenkin olla tarkkana ja valmiudessa väistää vastaan kenties tulevia autoja ja pyöriä.

Lisätietoja Kaprakan kinttupolun reittikarttaan on merkitty myös alueen kiintorastit. A3-kokoisen tarkan reittikartan voi ostaa esimerkiksi Joensuun Carelicumin (Koskikatu 5) matkailuneuvonnasta. Kinttupolun reittikartan ostopaikat ja lisätietoja reitistä

Majoitusta Kaprakan kinttupolun tuntumassa tarjoavat esimerkiksi Pärnätupa ja Pärnävaaran Loma. Lähellä sijaitsee myös Pärnävaaran ulkoilukeskus, jonka alueella voi ulkoilla ympäri vuoden.

Kartta (P4 Honkalampi, yksi Kinttupolun kuudesta lähtöpaikasta) N 6945488 E 629529

Majoituksen kirjoittajalle tarjosi Liperin kunta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi