Kanoottiretkellä Liesjärven kansallispuistossa

Liesjärven kansallispuiston ikonisin paikka on Kyynäränharju. Se pomppaa väkisin silmille karttaa tutkiskellessa. Tuttu se on myös monelta reissulta maankamaran tasolta tarkasteltuna. Mutta Liesjärven puisto on niin paljon enemmän. Kuten vaikkapa järvi, jolta se on nimensä saanut. Siksi ajatus nauttia kansallispuistosta järveltä käsin alkoi kiinnostaa. Siinä saisi uuden perspektiivin tuttuun paikkaan.

Niille, joille puisto on vielä vieraampi, niin Liesjärven kansallispuisto kuuluu niihin kansallispuistoihin, joka löytyy alle parin tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Siitä huolimatta se on varsin rauhallinen. Saapuessamme puiston suulle emme löytäneet parkkipaikalta kun yhden pysäköidyn auton, ja rauhaa rakastavina ihmisinä me otimme tämän ilolla vastaan. Tässä puistossa saimme olla siis melko keskenämme.

Kulkupeleiksi valitut kanootit löytyivät Erärengeiltä, joka oli odottamassa meitä saapuessamme puistoon hieman myöhässä. Suuntasimme oitis kohti kanoottien vesillelaskupaikkaa Kyynäränharjun juurelle. Kanootit ja itse Erärenki odottivat meitä siellä jo valmiina, eikä kanootteja tarvinnut itse kuskata sen kummemmin. Ei voisi lähtö helpompaa olla.

Aseet valittuamme oli peli selvä, ja päätettävänä oli ainoastaan lähteäkkö rantoja pitkin kiertelemään vai painella suoraan aavalle selälle. Tuuli puhalsi korvaan sen verran, että arvasimme parhaaksi strategiaksi kulkea rantoja pitkin tuulensuojassa. Muutoin ilta alkoi olla sen verran makea auringonlaskuineen, ettei sitä päässeet pilaamaan edes lähisaarista kantautuva lintujen ruikutus ja piipitys.

Intiaanikanootit allamme painelimme pitkin Kyynäränharjun vartta. Vaikka aikaisempaa inkkarikokemusta ei minulla ollut, kulki kanootti tyven puolella sopivan kevyesti ja jouten. Kyynäränharjun puoleen väliin päästyä huomaa pienen katkoksen harjussa. Harjun katkeaminen tässä tapauksessa toimii melojalle eduksi, sillä sitä koloa pitkin on helppo pujahtaa harjun länsipuolelle kauhomaan. Juuri ja juuri, mutta kuitenkin.

Lännessäpä pistikin vastaan pihuri. Melomisesta ei ensikertalaiselle tahtonut tuulen vuoksi tulla juuri mitään.

Niinpä muutimme suunnitelmaa ja läksimme idän suuntaan tutkimaan lukuisia järven saaria. Idän puolella totesimme, että harju toimii näppäränä tuulisuojana. Tyyntä melottavaa löytyy melkein kelillä kuin kelillä, puolelta tai toiselta.

Veto vedolta kuljimme itään, kohti suurinta näkyvissä ollutta saarta. Osuvasti sen nimi oli Isosaari. Minä bongasin sieltä kalasääsken. Antti taas meloi pohjoisemmaksi tutkimaan Palosaaren pientä laguunimaista muodostelmaa.

Veden solinassa on jotakin sen sorttista voimaa, että mieli pääsee jokaista vetoa myöten rauhoittumaan hieman lisää. Lopulta on melkein kuin transsissa. Ei ole kiirettä, ei huolta eikä murhetta.

Isosaaren takaa yhytimme järven saarista kiinnostavimman nimen saaneen Halkeimenkivensaaren. Nimensä mukaan siellä oli haljennut kivi. Sen likellä arvoimme, että suuntaisimmeko vesiä pitkin Korteniemeen, vai palaisimmeko lähtöpaikalle ja jatkaisimme jalkaisin Eerikkilän urheiluopiston suuntaan, jossa odottaisi Ruostejärven virkistyalue ja siitä edelleen yhteys Hämeen luontokeskukselle ja Torronsuon kansallipuistoon. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Sää nimittäin ei osoittanut tyyntymisen merkkejä ja ennuste näytti, että illasta voisi antaa runsaastikin vettä.

Rantauduimme ja suuntasimme jalan Siltalahden tulipaikalle katsomaan, kun aurinko yritti hiljalleen luimia piiloon horisontin taakse. Tulen loimossa mieleen hiipi ajatus. Tänne olisi tultava uudestaan. Kanootti on Liesjärvellä kuin kotonaan ja sopii enemmän kuin hyvin puiston tunnelmaan. Tähän paikkaan kuuluu kiireetön oleilu, ei suorittaminen.

Kanootit Erärenki.
Majoitus Eerikkilän urheiluopisto

Liesjärvi kartalla. N=6730790.489, E=329240.201
(ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi