Kangaslammin Tynnörikallion luolan säihkyvä katto, Varkaus

Sattui työkeikka Kangaslammille ja pitkän työpäivän päätteeksi päätin paluumatkalla käyvä bongaamassa Tynnörikallion luolan (kartta).

Kangaslammilta Varkauven suuntaa ajettaessa heti Harjunrannalle menevän tien ristyksen jälkeen aukeaa molemminpuolin pelto, jonka kulmauksesta kääntyy tie oikeelle. Ajelin tietä 1,3 kilometriä ja jätin auton levikkeelle hassusti kallion päälle.

Etsin hiukkasen aikaa Pahalammelta virtaavan pari metrisen puron ylityspaikkaa. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi kapeikko ja pompin kuivin jaloin yli. Tähtäsin suoraan hakkuuaukeeta pitkin kohti kuusikkoa.

tynnytorikallionluola-2

Kuusikosta tulin takaapäin kalliolle, joka oli puolikaaren muotoinen – siitäkö nimi.

tynnytorikallionluola-3

Luolan suuaukon eessä oli suota. Aukon evusta oli hiukkasen märkä, mutta kiviä pitkin pystyi pomppimaan luolaan.

tynnytorikallionluola-5

Luolalla pitäisi olla pituutta 15 metriä, leveyttä 0,5–4 metriä ja korkeutta 0,5-2,5 metriä, mutta peräkammariin ei pääse kun katosta on tippunut kiviä. Peräkammariin johtava aukko näkyi ulos asti.

tynnytorikallionluola-6

Kivet esti tämän lähemmäs pääsyn.

tynnytorikallionluola-7

Luolassa oli aika kostea tunnelma. Kivissä oli selvästi havaittavissa kahen eri kivilajin rajapintoja.

tynnytorikallionluola-8

Sitten kameran lamppu osui kattoon…

tynnytorikallionluola-9

Jäin tuijottelemaan näkymää ihan äimän käkemä – vau!

tynnytorikallionluola-10

Erinäköistä ja kokoista kvartsia kiilui pääni yläpuolella. Tulipa mieleen että ettei vaan tässä olis muinainen kvartsilouhos?

tynnytorikallionluola-11

Äimistelyn jälkeen tutkailin kalliota muutenkin. Löysin tafonin kaltaista rapautumista. Erilaisiarapautumisjälkiä ja uurteita oli useassa kohtaa. Olipa jännä paikka!

Väsy alkoi painaa ja ilta pimenemään. Palasin samoja jälkiä autolle päin mutta puroa ylittäessä kävi pahin painajainen. Kaaduin kameran ja kamerarepun kanssa puroon niin että kaulassa ollut kamera ja pitkäputki teki sukennuksen. Eikun nopassan autolle ja kaikki kamerasta ja objektiivista irti ja veet pois. Kamerareppuun ei onneksi kuin tihkunut vähän vettä. Ainut kuiva vaate oli autoon jäänyt huivi. Siinäpä ajelin kotio märkänä.

Luola kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6908428 E 560329

Julkaistu aiemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.