Joutsenet konsertoivat tombolon tuolla puolen – Högholmen & Svanvik, Hanko

Tvärminnen puolella, Henriksbergin tietämillä, on yksityinen Högholmenin luonnonsuojelualue. Yleisölle avoin luontopolku löytyy rauhallisen Tvärminnentien varrelta kymmenisen kilometriä ennen Hankoniemen kärkeä ja kaupunkikeskustaa.

polku_c

Tien eteläpuolella on opastaulun vieressä tilaa muutamalle autolle. Pääosin varsin helppokulkuinen, arviolta yhden kilometrin pituinen (lyhyt) polku kulkee ensin havupuuvaltaisessa metsässä, joka muuttuu pian hiekkaisempaan dyynimetsään. Oikealla puolella voi nähdä aidatun hakamaan vaihtuvan merenrantaniittyyn.

Reitin varrella on muutamia alueesta kertovia kylttejä. Puinen penkkikin löytyy, kunhan ensin könyää Högholmenin kallioiselle näköalapaikalle.

penkki_c

Laidunnus oli loppunut alueella jo 1960-luvulle tultaessa. Rantaniityt, kedot ja hakamaat kuitenkin kunnostettiin WWF:n johtamassa hankkeessa vuonna 2003. Tämän jälkeen laidunnus aloitettiin uudelleen. Kesäisin ja alkusyksystä moni onkin saattanut nähdä luontopolun varrella maisemanhoitajia, joilla on tyylikkään pitkäkarvainen asu.

highland_c

Lempeäluonteinen naudan alkuperäisrotu, Skotlannin ylämaankarja, saa kaiken tarvitsemansa ravinnon laitumelta, eli se käyttää tehokkaasti ravinteita kasvamiseen ja elämiseen. Näin vähenee myös Itämeren ravinnekuormitus. Maisemakin pysyy avoimena ja sen lisäksi laidunnus auttaa ylläpitämään kasviston ja eläimistön monimuotoisuutta. Hietikkorannalla esiintyy erittäin uhanalaista meriotakilokkia ja kedoilla on tavattu saunionoidanlukkoa. Perhoslaji tummahäränsilmästäkin on tehty havaintoja.

pitkospuut_c

Astuessaan metsäisemmän etapin puiden suojasta merenrantaniityn ja hiekkaisen kannaksen ylittävälle pitkospuuosiolle huomaa edessä häämöttävän metsäisen kalliosaarekkeen. Entinen saari on yhdistynyt mantereeseen luonnonvoimien yhteistyön tuloksena. Tuuli, jää ja aallokot sekä maankohoaminen ovat rakentaneet hiekasta rantavallin eli tombolon.

pitkospuut_mv_c

Vilpoisen pirteänä lokakuun päivänä luonto oli jo varautumassa talven tuloon. Siksipä hämmästyin, kun lukuisia sudenkorentoja pötkötteli tyytyväisinä pitkospuiden päällä. Lähestyttäessä nämä vielä varsin elinvoimaiset syyskorennot lähtivät heti lentoon etsimään uutta paikkaa auringossa.

maisema_c

Luontopolun loppuosio on vaikeusasteeltaan keskivaikea kumpuilevine polkuineen ja kallioineen. Itämeren äärellä, ylhäällä kalliolla avautuu kävijälle palkitseva näkymä planeettamme ylle kaareutuvasta taivaankannesta. Pallomainen kotimme kosmoksessa näyttäytyy kuin avaruusmatkaajan näkökulmasta, ja se on kaunis. Ikään kuin se ei olisi riittänyt, niin auringon laskiessa, hämärtyvässä syysillassa joutsenet lauloivat avaralla konserttiareenallaan Suomenlahden aalloilla.

lasku_c

Svanvik

Jos taivaltaa parisen kilometriä Högholmenin pysäköintialueelta tietä pitkin Tvärminneen (itään) päin, löytää Svanvikin lintutornille vievän pienen polun. Autolla liikkuva saattaa hurauttaa helposti melko luonnonmukaisen pysäköintialueen ja infotaulun ohitse, etenkin Tvärminnen suunnalta saavuttaessa.

lintutorni_c

Lintutornille päästäkseen joutuu kulkemaan aidatun laidunalueen läpi. Kulkeminen on täysin omalla vastuulla. Mikäli laitumella on eläimiä, niin on mahdollista, että jotkut yksilöt saattavat suhtautua aggressiivisesti tuntemattomia vierailijoita kohtaan.

Monet vesilinnut ja kahlaajat kerääntyvät kevät- ja syysmuuttojen aikoihin tälle matalalle ja avoimelle merenlahdelle. Tuolloin saattaa yhden tunnin aikana nähdä jopa 80 eri lintulajia. Kun itse piipahdin tornilla lokakuun alkupuolella, en nähnyt yhtä ainuttakaan siipiveikkoa. Joku pikkulintu sentään visersi pirteästi lepän latvuksissa. Hyvin se kyllä lauloi, ei siinä mitään.

kulmaus_c

Sijainti:
Högholmenin luontopolun infotaulu ja pysäköintipaikka kartalla

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6639209  E 283693

Svanvik lintutorni, infotaulu ja pysäköintipaikka kartalla

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6639209  E 285613

Linkkejä:
Visit Hanko

kallio_hiekkapohja_c

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.