Jörö jätti – Saanatunturi, Kilpisjärvi

Maahiset, haltijat, jättiläiset, samaanit, tietäjät, etiäiset, uhritulet ja -lahjat, seidat, luonnon enteet ja merkit – ehkä uskomuksia ja taruja, mutta myös suurelta osin totuudenmukaisia seikkoja ankarasta elämästä arktisen luonnon alueella. Tätä kaikkea entisajan mystiikkaa ja arkea suurtuntureiden alue Käsivarren Lapissa huokuu.

Kohti Kilpisjärveä ajellessa silmien eteen kohottautuu Saanatunturi jo kauan ennen kuin sen saavuttaa. Se katselee tulijoita pitkän matkan päästä jörönä ja massiivisena, halliten olemuksellaan Kilpisjärven maisemaa. Ja lopulta, kun sen vierelle päätyy, täytyy varoa niksauttamasta niskojaan sen suuruutta ja komeutta ihaillessaan.

Kilpisjärven mahtava Saana, juuri sellainen se on. Saamelaisten pyhä tunturi, jolla on ennen muinoin poltettu uhritulia.

saana

Liekö jäänteitä menneiden aikojen uhritulista tuo punertava hehku, joka kesäyönä Saanatunturin päällä hetken heijasteli.

Entäpä miltä näyttäisivät maisemat tuon 1029 metriä merenpinnasta kohonneen jättiläisen syliin kiikkuessa, kohti sen paljasta lakea kurkotellessa? Sieltä voisi nähdä melko kauas, yli pienempien kumpareiden ja tuntureiden. Rinteillä kiikkuessa voisi tuntea kasvoillaan pohjoisen tuulen juuri niin raakana ja alkuperäisenä, kuin se vain voi tunturissa olla. Miltä Saana tuntuisi jalan alla, sen kivikkoinen polku, jaksaisinko kiivetä huipulle saakka?

Majapaikkani pihasta Saanaa ihastellessa mieleeni oli noussut jo niin monta kysymystä, että minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä tutkimaan tunturin rinteitä ja huipulle pääsyn mahdollisuutta.

Saanan reitin lähtöpiste sijaitsee Kilpisjärven Retkeilykeskuksen pihassa. Alkumatkasta reitti kulkee osin pitkostettuna polkuna läpi rehevän tunturikoivikkolehdon.

saana1

Tunturikoivut ja heinikot moninaisine kasveineen tyrmäävät vihreydellään vielä elokuun alkupäivinä. Kukkivia kasveja ei juurikaan enää näy lehdossa, niiden aika on jo tälle kesälle ohi.

saana2a

Koivulehdon läpi kulkeva, loivasti rinteen reunaa nouseva polku olikin reitin helppo-osuus. Seuraavaksi edessä on portaat. Niitä näyttää piisaavan.

saana2

Portaathan näyttävät nousevan taivaaseen saakka! Nämä ovatkin Suomen pisimmät portaat, 2 kilometriä pelkkää askeltamista. Luulin, että Pispalan portaat Tampereella ovat pitkät, mutta ne häviävät näille mennen tullen.

saana3

Koska nousua ja portaita on rutkasti enemmän kuin tällä retkeilijällä kuntoa, niin välillä täytyi pysähtyä ottamaan happea. Eipä sekään huono vaihtoehto ollut. Maisemat nimittäin ovat upeat, henkeä salpaavat, hämmästyttävät. Näin korkealta rinteestä todellakin näkee kauas!

saana4

Kiikkuminen ottaa voimille. Välillä kuvittelen, että en jaksa nousta enää yhtään porrasta. Näen, kuinka toiset retkeilijät pysähtelevät rinteessä ja taas jatkavat menoaan. Minäkin jatkan.

Tulen portaalle, jolle on kaiverrettu luku 145. Otan portaasta kuvan kännykällä ja päivitän Facebook profiilini: ”Voi voi, 145!! Epäuskoisuus iskee, jalat hapottaa, henki ei kulje”.

Portaita on kuulemma yli 700. Olen jo ajatuksissani varmistumassa siitä, että en pääse perille huipulle. Jatkan kuitenkin vielä matkaa vähän ylemmäs. Portaat päättyvät heti parin askelman jälkeen, ja polku jatkuu kivikkoisena kohti huippua. Portaita ei enää ilokseni tulekaan. Kuvaamassani askelmassa olikin lukenut 745. Olin jo selvittänyt nousun jyrkimmän, kahden kilometrin mittaisen portaikko-osuuden! Enää jäljellä olisi kiikkuminen loput kilometrit loivempaa, kivistä kalliopolkua.

Kallio kuin laavaa. Saanatunturi.

Kiveä ja kalliota Saanalla on. Sitä riittää mielinmäärin ihailtavaksi ja tutkittavaksi. Aikakaudet, luonnon voimat ja ilmiöt ovat kuluttaneet tunturin kiviseen maaperään kauniita muotoja, muokanneet kiviaineksen pintoja miljoonien ja miljoonien vuosien aikana. Mitä kaikkea tämänkin tunturirinteen kivet ja kalliot, kivilaatat ja järkäleet ovat nähneet ja kokeneet, ja mitä salaisuuksia voisivatkaan meille kertoa, jos vain ymmärtäisimme niitä?

Sää Saanan juurella, Kilpisjärven rannalla oli matkaan lähtiessämme poutapilvinen ja kaunis, lämpöä oli 15 astetta. Ylempänä rinteessä, lähellä Saanan huippua, ilma oli viileämpää, ja nousimme koko ajan lähemmäs pilviä. Selvää jo oli, että huippu olisi piiloutunut pilven sisään meidän sinne saapuessamme.

saana6

Reitti on niin selkeästi merkitty ja sitä on kuljettu paljon, että sen erottaa, vaikka pilviverho hieman näkyvyyttä lyhentäisikin. Kovin pahalla kelillä ja huonolla näkyvyydellä ei kuitenkaan kannata lähteä Saanan huiputusta yrittämään.

saana8

Hetken aikaa sain kulkea loivaksi nousuksi muuttuneen maaston pieniä nyppylöitä ylös ja alas aivan yksikseni. Olin jo noussut niin korkealle pilven sisään, että maisema ympärilläni verhoutui vaaleaanharmauteen.

Polulla olevan kiven pinta näytti välillä kuin jähmettyneeltä laavalta. Tuntui, että en taivaltaisi edes tässä maailmassa. Kuulin vain tuulen suhinan ja oman hengitykseni hiljaisuudessa, näkyvyys ympäristöön oli heikko, ja kivinen maa jalkojeni alla kuin kuun pintaa.

Hetki oli epätodellisuuden tuntuisuudessaan hieno. Aivan kuin olisin ollut yksin, ainoana ihmisenä koko tässä valtavassa ja kummallisessa kivimaailmassa, omassa avaruudessani.

Hieman jo tunturille noususta väsyneenä mietin, että eikö se huippu tule koskaan vastaan. Ajatuksiini vastauksena sain kuulla vaimeaa ujellusta. Mielikuvitus olisi tuossa ympäristössä voinut uskotella Saanan itkevän suuren rakkautensa Mallan perään, mutta tuuli se vain kuritti lähellä huippua olevaa linkkimastoa, saaden aikaan vonkunan.

saana9

Mastolta ei enää ollut pitkä matka tunturin korkeimmalle kohdalle, mutta ehti siinäkin välissä jo miettiä, että missä se huippu nyt oikein viipyy.

Huipulla on kivikasa ja peltilaatikossa vihko, johon voi kirjailla ylös nimensä ja tuntemuksensa, sekä lämpömittari, joka meidän käynnillämme näytti neljää plusastetta. Huipulle on rakennettu kivikekojen lisäksi kaksi jatulintarhaa.

Saanatunturin huippu. Jatulintarha.

Saanatunturin huipulla on myös maisemaa kauas joka suuntaan, jos näkyvyyttä riittää. Meille eivät tällä kertaa maisemat näyttäytyneet. Lupaili Saana kyllä, että seuraavalla kerralla sitten esittelee lisää valtaisia näkymiään, ei kaikkia salaisuuksia tohdi heti paljastaa.

Kylmäkin tuntui huipun korkeuden kovassa tuulessa tarttuvan hupunliepeeseen, joten paluumatka oli edessä hyvinkin pian heti huiputuksen jälkeen.

saana16

Saanatunturille nousu oli paikoin raskas ja tottumattomat jalat olivat kovilla. Myös alaspäin tultaessa mäki oli jaloille raskas, portaiden laskettelu tuntui polvissa.

Saanalle kiikkuvissa matkalaisissa näytti olevan monenkuntoista ja -ikäistä retkeilijää. Osa kävi pikaisella kuntolenkillä huipulla, toiset ihastelivat välillä maisemia ja jatkoivat sinnikkäästi matkaa kohti huippua, kolmannet kävivät ainoastaan Saanan jylhässä rinteessä katselemasa kaukaisuuteen. Yksi tunturi, yhtä monta kokemusta kuin kävijääkin, ja niin kuuluu ollakin. Luonnosta ja sen ihmeistä voi jokainen nauttia juuri sillä omalla, itselleen sopivimmalla tavalla.

Ja ovathan näkymät Saanatunturilta aivan huiput! Jo pelkästään Saanan rinteiltä näkee kaus ja korkealta.

saana13

Saanan rinteeseen on huikeaa istahtaa hetkeksi lepäämään ja lepuuttaa silmiään ikiaikaisessa maisemassa.

Reitti Saanatunturille on 4 kilometriä pitkä, edestakaisin taivalta tulee 8 kilometriä. Aikaa huiputukseen on hyvä varata nelisen tuntia. Reitin lähtöpiste sijaitsee Kilpisjärven Retkeilykeskuksen pihassa, 5 kilometria Kilpisjärven kylältä Norjaan päin.

Saanatunturin reitin lähtöpiste kartalla ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7672304, E 252933

3 replies
  1. Sakari Piipponen
    Sakari Piipponen says:

    Kävimme Saanalla 1972 kun olin 10-vuotias. Jäi mieleen. Huippuja tuntui olevan ainakin 10. Juuri kun toivoit päässeesi perille rinne vain jatkui ja jatkui ja… Veljeni bongasi keräkurmitsan maasta. Ja kauempana näkyi Norjan tuntureita.

    Parasta oli nätin amerikkalaistytön retkeilykeskuksessa antama todistus noususta. Vaikka huiputin en huiputtanut…

    Vastaa
    • Jonna Saari
      Jonna Saari says:

      Kiitos Sakari muistosi jakamisesta 🙂 Saanalla on tosiaan monen monta valehuippua! Voitontunne onkin mitä hienoin, kun lopulta oikeasti pääsee sinne korkeimmalle huipulle ja näkee ne uskomattomat maisemat. Keräkurmitsa on muuten hieno bongaus, sellaista lintua ei moni ole nähnyt!

      Terveisin Jonna / Retkipaikka

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.