Jai-Paljukan purkausdelta, Pello

Elokuussa 2009 oli jälleen kerran yksi Lapin-ekskursio lopuillaan, kun lähdettiin iltapäivällä ajelemaan Pellosta Rovaniemen suuntaan. Retken järjestäjät olivat kuitenkin jättäneet jäljelle vielä yhden käyntikohteen, itselleni aikaisemmin täysin tuntemattoman Jai-Paljukan purkausdeltan.

Kulkupelit pysäytettiin vajaan kymmenen kilometrin ajon jälkeen jokseenkin mitäänsanomattoman näköiseen soistuneeseen Jaivuoman maastoon maantien oikeanpuoleiselle levikkeelle, ja retkeläiset usutettiin pitkospuita myöten luontopolulle tiheään koivu-mäntypusikkoon. Parinsadan metrin kopsuttelun jälkeen maa alkoi kohota ja nousi pian jyrkäksi rinteeksi, ja polulle ilmaantui melkoisia kivenmurikoita.

Äkkiä polun vasemmalle puolelle ilmestyi hämmästyttävän jyrkkä, pelkistä paljaista graniittilohkareista koostuva seinämä. Lohkareikko näytti nousevan noin 20–30 metriä ylöspäin ja päättyvän jonkinlaiseen lakitasanteeseen.

Polku jyrkkeni nyt aika lailla, ja liukkaammalla kelillä sillä kulkeminen olisi saattanut olla niin sanotusti haastavaa, mutta pienen ponnistelun jälkeen päästiin kuin päästiinkin lohkareikon päälle ja sen suhteellisen tasaiselle laelle.

Näkymä lähes puuttoman lohkareikon päällä oli aika erikoinen, vaikka kaikenlaisiin muodostumiin olisi Lapissa pitänyt jo tottua. Lohkareikko muodosti ikään kuin viuhkan muotoisen, vajaan puolen hehtaarin kokoisen puuttoman tasanteen tai terassin vaaran pohjoiskyljelle.

Etelässä sen jatkeena vaaran rinteessä ammotti noin 10 metriä syvä, parikymmentä metriä leveä ja satakunta metriä pitkä rotko.

Suurimmat yksittäiset lohkareet olivat halkaisijaltaan noin 3–5 metrin kokoisia, mutta siitä huolimatta varsinkin tasanteella pystyi kuljeskelemaan melko helposti ja kurkistelemaan jyrkältä reunalta alas.

Lohkarerinteellä olikin loppujen lopuksi korkeutta lähes 40 metriä ja korkeuseroa Jaivuoman pohjalle tuli yli 50 metriä, joten avointa näköalaa pohjoisen suuntaan oli riittämiin.

Maisema olikin karuudessaan oikein kuvauksellinen – punertavia lohkareita peittivät harmaat jäkäläröyhelöt, ja lohkareiden seassa ja repaleisen kalliorotkon seinämillä sinnitteli joitakin keloja ja kypsään ikään ehtineitä mäntyjä. Pohjoisessa kohoilivat maltillisen kokoiset metsäiset vaarat, eikä asutuksen jälkiä juuri näkynyt.

Kameralle tuli siis täälläkin käyttöä, ja kaiken kiipeilyn jälkeen oli mukava vähän huokaista rotkon reunan levähdyspaikan penkeillä. Jai-Paljukan luontopolku jatkuu rotkon länsireunaa pitkin etelään, nousee Paljukan vaaran laella olevalle kodalle ja kiertelee vaaran rinteiden metsiä, mutta retkueella ei tällä kertaa ollut aikaa käydä kauempana. Rovaniemellä odottivat jo lennot ja yöjunat etelään lähteviä matkustajia.

Mutta mitähän täällä oli aikoinaan tapahtunut? Melkoisten luonnonvoimien on täytynyt mellastaa vaaran rinteessä, kun tuollainen lohkarepelto on saatu aikaiseksi.

Jai-Paljukan muodostuma on tulkittu aivan viime jääkauden lopulla syntyneeksi jäätikön sulamisvesien äkillisen purkauksen kerrostamaksi jäätikköjokisuistoksi eli deltaksi. Jai-Paljukan vaara on ollut ilmeisesti noin 10 000 vuotta sitten juuri paljastumassa sulavasta mannerjäätiköstä, kun jäätikön reunaan on yllättäen avautunut hyvin lyhytikäinen jäätikköjoki.

Jäätikköjokea pitkin purkautuneet vesimassat ovat ohjautuneet vaaran päällä olevaan kallioperän ruhjeeseen ja pyyhkäisseet siinä olleen rapautuneen kiviaineksen mukanaan. Suurimmat lohkareet ovat kulkeutuneet virtauksen mukana kuitenkin vain lyhyen matkaa ja kerrostuneet lähes välittömästi vaaran edustalla olleeseen Ancylusjärveen tasapintaiseksi purkausdeltaksi. Purkauksen kuljettamaa soraa ja hiekkaa löytyy lisäksi alempaa rinteen juurelta ja Jaivuoman pohjalta.

Deltan tasainen pinta on noin 195 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, ja se on tulkittu tuolloisen Itämeren Ancylusjärvivaiheen ylimmän rannan tasoksi tällä seudulla. Läheisiltä vaaroilta löytyy samalta korkeustasolta muitakin muinaisrantoja.

Entä mistä Jai-Paljukalle tuli äkillisesti niin paljon vettä? Jäätikön pinnalle oli kenties jossain lähistöllä patoutunut runsaasti sulamisvesiä jääjärveksi, jonka aiheuttama paine johti lopulta järven pohjan murtumiseen ja vesien purkautumiseen jään sisään syntyneen kuilun kautta jäätikön pohjalle ja lopulta tunkeutumiseen jään reunaan sattumalta juuri Jai-Paljukan vaaran laen kohdalla.

Tapahtumaa voisi ehkä verrata parhaillaan Grönlannin mannerjäätikön länsireunalla tapahtuvaan sulamiseen, jossa jäätikön pinnalle patoutuneet huomattavan laajatkin jääjärvet ovat toisinaan tyhjentyneet äkillisesti ja jättäneet jälkeensä suuria, jäätikön sisään johtavia pystysuoria kuiluja ja yön aikana muuttuneeseen maisemaan heränneitä ällistyneitä tutkijoita.

Jäätikön pinnalla virtaavien tavanomaisten sulamisvesien voimasta ja kuilujen koosta saa jonkinlaisen käsityksen esimerkiksi tästä YouTuben pätkästä.

Jai-Paljukan muodostuma ei näytä liittyvän mihinkään harjujaksoon, joten se ei ole tavanomainen melko pitkäaikaisen jäätikköjokitoiminnan tuote, vaan ennemminkin satunnainen poikkeustapaus. Voi olla, että jos sulamisvesien purkautuminen jäätikön reunaan olisi tapahtunut hiukankin eri paikassa, siitä ei olisi jäänyt mitään jälkiä maastoon.

Jääkaudella Lappiin syntyneiden lähes lukemattomien kurujen, uomien ja purkauskerrostumien joukossa Jai-Paljukka onkin melko omintakeinen, helppopääsyinen ja näkemisen arvoinen kohde.

Kartta.  ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7412048 E 375562

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.