Jääkirkkovuori on oikea talven ihme Iitissä

Jos kartasta löytyy sellainen nimi kuin Jääkirkkovuori, saa se ainakin minun mielenkiintoni ja uteliaisuuteni heräämään. Mielikuvitus tuottaa kuvia siitä, mitä on tuon nimen takana.

Nastolan ja Iitin rajalla noin kilometri Helsinki-Pietari-radasta pohjoiseen sijaitsee Haramaanjärvi. Sen itärannalla kohoaa suht kookas Jääkirkkovuori. Kartan merkinnät kertovat vuoren länsiseinämän jyrkkyydestä ja louhikkoisista avokallioista. Pitkään olen harkinnut paikan tutkimista. Nyt kun lunta on tuskin lainkaan, oli hyvä toteuttaa tuo haave.

Paikalle joutuu kävelemään metsätien varrelta vain vajaan kilometrin. Metsitetyn rantaniityn laitaa kulkee kärrytie kohti rantaa. Ennen järveä jyhkeän kuusikon seasta pilkoitti kaivonrengas, joka viittasi joskus kunnostettuun lähteeseen. Sammaloituneen fanerikannen alla pulputti kirkas lähdevesi. Vierestä sitten jo nousikin ensimmäinen jäätikkö ja louhos.

Upeaa, mutta ei vielä parasta. Pari sataa metriä edempänä se sitten oli: Jääkirkko. Viitisen metriä järvenpinnan yläpuolella kohosi yhtenäinen kenties 15x40m laajuinen pystysuora jääseinämä.

Sydän pysähtyi ja veret seisahtui, näky oli mykistävä. Jäätikön alla on seinämästä ulospäin vajaan kymmenen metrin levyinen aukea. Järven puolella on jyhkeää kuusikkoa. Näin kuvausalaa jää vähän. Minun laajakulmallani pystyi kerrallaan kuvaamaan vai osia jyrkänteestä. Se olisi panoraamakuvan paikka tai kalansilmän ainakin. Jonkun käsityksen toivottavasti saa näistäkin kuvista.

Tänään oli jälleen harmaa päivä. Silti jäästä saattoi löytää useita eri värivyöhykkeitä. Matkan päässä puuhailleet mökkiläiset kertoivat vuoren päällä olevan kostean suon. Sieltä sitä vettä sitten riittää. Jäätymisilmiö lienee jokavuotinen ja vanha ilmiö, päättelen vuoren nimestä. Seinämällä käy myös jääkiipeilijöitä lajiaan harrastamassa.

Toistaiseksi voin vain kuvitella, miltä jäätikkö näyttää iltapäivän auringon tuikkiessa kuusten lomasta. Täytynee yrittää paikalle paremmallakin kelillä.

Kirkkomaista tunnelmaa lisäsi jään ja kallion välistä kuuluvat tippuvan veden kaikuvat, moninaiset äänet. Jääkirkon urkupillit siinä antoivat parastaan.

Rannasta kuvattuna kirkosta saa jo kokonaisemman kuvan. Tulipahan vietettyä laskiassunnuntain hartaushetki luonnon omassa jääkirkossa. Mielikuvitus loihtii esiin menneitä esi-isiä satojen jopa tuhansien vuosien varrelta. Mitähän kaikkea täällä on puuhailtu?