Millaista on Pieksämäen uudella Vedenjakaja-reitistöllä? Iso-Parran polulla kuljetaan naavaisten kuusien valtakunnassa

➡ 8,6 km

🔥 5 tulipaikkaa, laavu, varauskota

📌 Lähtöpiste kartalla

🗺️  Vedenjakajan reitistökartta

Vedenjakaja-reitistö Pieksämäellä yhdistää Partaharjun, Nikkarilan ja Tahinsuon alueiden harjut, kangasmetsät ja suoluonnon. Alueella on kunnostettu ja uudistettu vanhoja reittejä sekä rakennettu kokonaan uusi, parin kilometrin mittainen polku sekä käsikäyttöinen lossi. Kilometreissä retkeilyreitistön pituus on 75, joista 40 kilometriä soveltuu maastopyöräilyyn ja 35 kilometriä patikointiin.

Eksymisen vaara on näillä poluilla minimoitu. Vedenjakaja-reitistö on kauttaaltaan merkitty sinisillä, heijastavilla metalliputkilla, jotka ovat etenkin hämärän aikaan pyöräillessä tai patikoidessa erittäin kätevät. Reitillä on tiuhaan opasteviittoja ja -kylttejä, jotka osoittavat suuntaa. Taukopaikkojen tauluissa on kerrottu osoitteet ja koordinaatit paikallistamista varten.

Reitistö avattiin virallisesti Luonnonpäivänä 26. elokuuta 2017.

Iso-Parran polun varrella on tarjolla kunnon kattaus eteläsavolaista luontoa. On monenlaista metsätyyppiä, mäkeä ja tasaista, lammenrantaa ja metsänsiimestä. Polulle pääsee Partaharjun leiri-, kokous- ja juhlakeskuksen pihasta, parkkipaikka on merkitty alueen karttaan tunnuksella P1. Leirikeskukselta lähtee muitakin polkuja ja reittejä, mutta Iso-Parran matkaan pääsee komeiden valkokivisten pilarien välistä.

Vajaat pari kilometriä reitin alkupäästä, Pieksämäen Ladun majalle saakka, on rakennettu esteettömäksi. Tällä osuudella esteettömyyslupaus todellakin täyttyy: Salvosen rantaa kulkeva reitti soveltuu mainiosti esimerkiksi pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi. Kolmisensataa metriä on puubaanaa, ja muilta osin leveä polku on kivituhkapohjainen. Matkan varrella on myös tulipaikka, johon voi pysähtyä syömään eväitä (kartassa koodilla P2 ja A0). Vierestä kulkee frisbeegolf-rata, joten liitokiekkoja kannattaa varoa, niiden viskojia tulee nytkin syyskuisena maanantai-iltana vastaan olkalaukkujensa kanssa. Valveutuneet harrastajat kyllä osaavat ottaa muutkin kulkijat huomioon, ja tälläkin kertaa kohtaamisesta selvitään iloisella tervehtimisellä.

Pieksämäen Ladun majan pihan poikki kuljettua tullaan pieneen ylämäkeen. Tarina kertoo, että Partaharju on saanut nimensä alueen naavaisista kuusista, ja niitä täällä näkeekin.

Noustaan harjulle, jonka molemmin puolin läikehtii vesi. Vasemmalla kimmeltää Salvonen ja oikealla Tervalampi. Aurinko paistaa, männikkö tuoksuu ja kas kummaa, alkaa tuntua siltä, että voisi hiukan laulaa. Täällä tulee hyvälle mielelle, sitä ei voi välttää.

Pian edessä on maisemaltaan avoin Salvosenmäki, jonka päälle kavuttua kannattaa ehdottomasti pysähtyä. Mäeltä avautuvaa näköalaa voi kiivetä katselemaan pieneen puiseen torniin. Rakennelman korkeus ei päätä huimaa, joten uskaltaudun sinne itsekin, vaikka korkeanpaikankammo onkin vaivanani. Kaunis järvinäkymä ja kumpuilevat metsämaastot kyllä palkitsevat kiipeilijän ruhtinaallisesti.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Aivan näköalatornin juurella on mukava ja siisti tulipaikka ruokapöytineen. Penkkien ympäröimä tulisija kolmine ritilätasoineen on muurattu puisen terassin keskelle. Tyylikäs se on, mutta miten lie kipinävaaran laita?

Mäellä sijaitseva tilava kota toimii varauskotana, ja ovikoodin saa PSLiikunnan toimistosta numerosta 0440 348 714. Vieläkin edempänä on puisen näköalatasanteen päällä omassa rauhassaan kolmas ruokapöytä, jonka viereen on kutsuvasti sijoitettu kuntoilulaite. Kumpaakohan tekisi ensin, nauttisi eväät vai pusertaisi vatsalihasliikkeitä…?

Salvosenmäelle pääsee myös tietä pitkin autolla, parkkipaikan numero on P5. Tie on jyrkkä ja kapea, joten turhan kovaa ei toinna kurvailla. Mäeltä löytyy myös ulkovessa ja puuliiteri. Liikkumista on ohjattu polulle rakennetuilla puisilla kulkuväylillä.

Kun mäeltä vihdoin malttaa jatkaa matkaa, lähdetään seuraamaan Nikkarilan opasteita, kunnes Iso-Parran polku taas pienen matkan päästä löytyy. Välillä kopsutellaan pitkoksia pitkin, sitten mennään heinikossa. Allergista alkaa aivastuttaa, mutta onneksi heinäpätkä ei ole pitkä. Alarinteessä tullaan tiensilmukkaan, josta partapolku sukeltaa metsään. Polku on melko juurakkoista, joten jalkoihin kannattaa katsella tarkasti, ettei lennä nenälleen.

Metsätyyppi vaihtelee: alkuun kuljetaan kuusikossa, välillä havisevat haavanlehdet, sitten vallan ottavat suopursut. Erä-Jussin laavu (kartassa tunnuksella A2) Salvosen rannalla on sen oloinen, että se vielä odottelee kunnostamista, mutta kyllä täälläkin voi evästauon pitää tai vaikka viritellä tuletkin nuotiopaikalla. Tällä kertaa nautimme kuumat juomat termarista ja kaivamme eväsleivät esille. Salvosella näkyy liikkuvan venekunta, lienevät kalastamassa.

Yöpymään Jussin levähdyspaikka ei houkuta: maapohjainen laavu on täytetty polttopuilla, eikä sopivaa telttapaikkaa ihan ensisilmäyksellä maastosta erota. Ulkokäymälän katto on sammaloitunut viehättävästi ja huussin seiniltä voi istunnon aikana lukea tuohiin naulattuja mietelauseita: ”Mitä on sivistys? Se mitä jää jäljelle, kun on unohtanut sen, mitä on oppinut…” Erittäin hyvin sanottu!

Kohta laavulta lähdettyä jäämme ihmettelemään pientä puroa: sen vaahtoavia pyörteitä ja syvänvihreitä sammaleita. Virtaava vesi on aina elementti, joka houkuttaa pysähtymään äärelleen, ja tämä kohta tuntuu erityisen kauniilta. Heti kohta puron jälkeen vastaan tulee maastopyöräilijä, joka taluttaa pyöräänsä ja toteaa matkan etenevän melko hitaasti. Iso-parta ei ehkä olekaan kaikilta osiltaan otollisin reitti pyöräilyä ajatellen.

Matkan edetessä päästään testaamaan uutta pitkospuuta. Sitten alkaakin kuulua asutuksen ääniä, jossain lähistöllä haukkuu koira. Polku kulkee aivan yhden mökin takapihalta, suuntaa sitten kauemmas lammesta ja tekee koukkauksen sisämaahan. Välillä kuljetaan kelkkauraa, sitten hiekkatietä. Metsän rauhassa edenneen polun jälkeen tämä on hiukan tylsempää osuutta. Partaharjua lähestyessä vastaan tulee rakennuksia, joista ainakin osa lie hylättyjä. Salvosta voi ihailla rannalla sijaitsevalta tulipaikalta (kartassa koodilla A3).

Leirikeskuksen puolentoista kilometrin mittainen Pieni pyhiinvaellus -polku leikkaa Iso-parran polun loppuosaa. Pyhiinvaellus-polkua seuraamalla pääsee Ristikiven luontokirkolle, joka on vierailemisen arvoinen paikka. Hirsiseinäisessä kirkossa ei ole lainkaan kattoa, joten yhteys taivaaseen on suora. Kirkon sisällä kasvaa seitsemän puuta: kuusi mäntyä ja pihlaja. Alttarina toimii suuri kivi, jolla on ikää noin 1800 miljoonaa vuotta. Tarina kertoo, että leiripojat olivat kesällä 1967 jumalanpalveluksen aikana sammalta raaputellessaan löytäneet kivestä suuren, luonnon muodostaman ristikuvion.  Kivi antoi nimensä Ristikiven kirkolle, joka valmistui samalle paikalle vuonna 1971. Metsän rauhassa kuljettu taival saa arvokkaan päätöksen kauniissa luontokirkossa, jossa kukin voi hiljentyä mieleisellään tavalla.

Osoite: Partaharjuntie 361, 76280 Partaharju, Pieksämäki.

Mainos

Sijainti: N=6912851.959, E=511038.353 (ETRS-TM35FIN

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi