Iso murikka – Masalan lohkare, Kirkkonummi

Tutkimusretki 5.11.2016

Tähän minitutkimusretkeen minut stimuloi Retkipaikan kautta saamani vinkki. Kyseessä on kyllä sinänsä itselleni jo tuttu siirtolohkare, jonka panin merkille ensimmäisen kerran maastopyörälenkilläni 5.7.2015, joka innoitti silloin kirjoittamaan tarinan Mansikkapaikka. Joskus piti vielä mennä takaisin katsomaan vähän lähemminkin tätä murikkaa, mutta nyt se vasta tapahtui, vähän autettuna.

Lähimaasto

Kyseessä on siis peruskarttaankin merkitty siirtolohkare. Maastot noilla nurkilla ovat erilaisten lohkareiden täplittämiä, ja kolme niistä on riittävän kokoisina oikein erikseen karttaan merkitty. Tämä on niistä alimmainen, etelänpuoleisin.

Lohkare on erittäin helpossa paikassa käydä katsomassa, sijaiten vain noin 20 metrin päässä Sommarbon polun pohjoispuolella ja se näkyy hyvin selvästi tuolle tielle. Samoin se erottuu myös läheltä kulkevalta Hvittorpintieltä, muttei niin silmiinpistävästi.

Korkein ja dramaattisin eteläseinä.

Vielä aivan lohkareen pohjoispuoleltakin kulkee jonkun vanhan tien ura, joka ei kuitenkaan ole enää käytössä. Jos tuonne haluaa peräti autolla mennä tutkailemaan, löytyy sillekin ihan hyvä ja alkuasukkaita häritsemätön levähdyspaikka Hvittorpintien ja Sommarbon polun risteyksessä sijaitsevan pienen muuntoaseman viereltä.

Epätavallinen asento

Esimerkiksi Kirkkonummella ja lähikunnissa on lukemattomia noinkin suuria siirtolohkareita, mutta tästä tekee niiden joukossa erikoisen sen asento. Tämä kivi on nimittäin enemmän pystyssä kuin makuullaan. Moinen on aika harvinaista ihan fysiikan laeista johtuen. Jos tavalla tai toisella pitkulaisenmallisia esineitä pudotellaan tai työnnellään jonnekin, ne pyrkivät aina luonnollisesti asettumaan jollekin pisimmistä kyljistään. Johtuen tietenkin painovoimasta ja kappaleen painopisteen sijainnista.

Näkymä itäpuolelta.

Tämän murikan kohdalla on vaan päässyt käymään niin, että se on tälle viimeisimmälle paikalleen päätyessään osunut tällaiseen asentoon, joka on niin stabiili, etteivät sitä ole pienemmät luonnonvoimat (sateet, myrskyt, pintamaan liikkeet) enää pystyneet nurin tönimään.

Ne suuret voimat, jotka tuollaisiakin hiekanmuruja keveästi siirtelivät, olivat jääkaudet. Ja viimeisimmän niistä, noin 11 500 vuotta sitten päättyneen Veiksel-jääkauden jälkiä ovat kaikki täälläpäin maailmaa makailevat siirtolohkareet. Valtava jäämassa on silloin 11 6000–11 500 vuotta sitten rikkonut kallioita ja siirrellyt palasia aina sen mukaan, miten se on eri aikoina laajentunut ja supistunut.

Pohjoispuolen muhkuraista pintaa sähkötolpan tukivaijereineen.

Murikan strategiset mitat

Lohkare on noin 7–8 metriä korkea, laskien matalimmalta maanpinnan tasolta sen eteläpuolella. Suurin pituus maanpinnan tasossa on samaten noin 7–8 metriä ja leveys toisessa päässä noin 5 ja toisessa noin 4 metriä. Noista sekä muista muodoista insinöörin aivot laskeskelivat ja arvioivat sen maanpinnan päällisen osan tilavuudeksi noin 120 kuutiometriä. Kivi painanee siis yli 400 tonnia, plus vielä pintamaan alle jäävät osat.

Pohjoisseinä puunrungon vasemmalla ja länsikylki oikealla puolella.

Katsellaanpa asiaa eri kanteilta.

Aivan ensimmäiseksi huomautus! Lohkareen suuri koko ei oikein mitenkään pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, joihin en onnistunut saamaan ihmistä mittatikuksi. Kiven etelänpuoleinen, Sommarbon polulle näkyvä syrjä on kaikkein korkein ja todella tasaiseksi pinnaksi lohjennut. Siitä ei varmaan kiipeä ylös taitavinkaan vapaakiipeilijä, paitsi käyttämällä hyväkseen lounaiskulmalla kasvavia puita. Niistä aivan kiven pinnassa kiinni oleva raita on katkennut ylhäältä ja näyttää kuolleelta.

Lohkareen vähääkään vaakasuuntaisilla pinnoilla on joka puolella sammalpeitettä, mutta eteläpuolen pystysuorat kalliopinnat ovat puhtaat.

Eteläseinää ja puita sen kyljessä.

Länsisyrjä on vähiten jyrkkä ja siinä on halkeama sekä pykäliä, joita pitkin innokkaat retkeilijät pääsevät kyllä katsomaan myös lohkareen päällipuolta ja huippua, ainakin kuivalla kelillä. Juuri siinä kohdassa näkyy myös jonnekin ylös kiinnitetty, nykyään jo aika risaisen näköinen köyden pää. Länsipuolen kalliopinnat ovat suurelta osin melko paksun sammaleen peittämät.

Pohjoisreuna on myös hyvin jyrkkä, sillä on jopa hieman negatiivistakin kulmaa. Sen kivipinta on hauskan muhkuraista, tarjoten ehkä suorastaan makoisia reittejä taitaville boulderoijille. Paitsi ylempänä.

Pystysuorat kalliopinnat ovat puhtaat sammaleesta, kuten eteläpuolellakin. Alaosaan on pultattu kiinni läheisen sähkötolpan tukivaijeri.

Lohkareen itäseinäkin on aika pystysuora, muttei niin dramaattisen näköinen kuin etelä- ja pohjoispuolet. Lisäksi runsaan sammaleinen.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6672795.515000001, E=361027.791.

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Lähierä-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi