Iso mäki, pieni luola – Isomäen Pirunkammari Konnevedellä

Taas saa rastia yhden luolan lusikkalistalta. Pitkään suunnitelmissa ollut Isomäen Pirunkammari Konnevedellä tuli viimein korkattua maanantaina 14. elokuuta 2017. Alkaakohan sitä vanhemmiten laiskuus vaivata vai mikä lienee, mutta meinasi mennä koko kesä ennen kuin tuli lähdettyä. Mutta onneksi tuli, sillä ihan mukavan oloinen paikka tuo Suomen Luolat -kirjan sivulla 390 ja kohdassa KS58 mainittu luola on.

Pirunkammari-nimisiä paikkoja näyttäisi karttahaun mukaan olevan vain kolme, mutta piru-alkuisia paikkoja tuleekin sitten jo niin paljon ettei mitään rajaa. Nimilautakunta on siis vetänyt jälleen kerran pakasta helpoimman nimikortin. Kammari-sana taas voidaan liittää moneen luolaan tai onkaloon, ja esimerkiksi Jyväskylän Korpilahdella sijaitseva Kammarvuoren luola on tästä hyvä esimerkki. Kammarvuoren luola tuli mieleen siitä syystä, että Isomäellä oleva paikka muistuttaa sitä mielestäni yllättävän paljon.

Teimme tällit useasti aiemminkin mukana olleen Markkasen Matin ja sympaattisen lapinkoira Mossen kanssa Sumiaisiin, josta ajomatkaa Isomäkeen kertyy rapiat parikymmentä kilometriä. Konnevedeltä tulee suurin piirtein sama matka pääosin Pyhälahdentietä ajaen. Isomäen lähelle pääsee parhaiten Toikkalankyläntietä ja lopulta Lähdemäentietä, ja auton pystyy pysäköimään hyvin pois tieltä kohtaan, jonka läheltä lähtee maastokartassa hyvin näkyvä vanha ajoura Matolamminsuon sivuitse kohti mäkeä.

Isomäki kävisi kyllä hyvin vuoresta

Vaikka GPS:ssä oli täppä näkyvillä ja osoitti, että Pirukammarin paikka ei ihan mäen alarinteessä olekaan, katselimme silti sitä ensin näkyviin tulleen jyrkänteen kohdalta. Korkeuskäyrästö on Isomäessä kohtuullisen tiuhassa, joten mäen nouseminen pukkasi mukavasti hien aurinkoisena ja lämpimänä päivänä pintaan. Nousimme mäen rinnettä viistosti karkeasti ottaen luoteesta kaakkoon katsellen mahdollisia luolan paikkoja.

Luolakirjassa merkintä “rakoluola” loi mielikuvan pystykalliossa olevasta halkeamasta, kuten monesti rakoluolat tuppaavat kaiketi olemaan. Luottamalla koordinaattipisteen sijaintiin olisimme päässeet nopeammin paikkaan, josta luola lopulta löytyi. Kiipeäminen kivikkoisessa maastossa vaati jälleen tasapainoa ja askelten sijoittamista oikeaan kohtaan ettei olisi hujahtanut sammalten peittämien kivien koloihin. Mutta vaikeammissakin paikoissa on käyty.

Jälkeenpäin vertaamalla navigaattoriin merkityn pisteen ja paikan päällä merkityn pisteen jäi etäisyyttä noin 30 metriä, mikä ei ole välttämättä tavatonta, sillä kuluttaja-GPS-laitteiden paikannustarkkuus näyttää heittelevän joskus muutamasta metristä toiselle kymmenelle.

Luonto on aikoinaan ryskäyttänyt kiviä irti kalliosta ja jättänyt jälkeensä muhkean louhikon, mutta kiinteää peruskalliotakin piisaa. Jos paikkaan tulee kulkijasta katsoen oikealta, luolan suuaukkoa ei käytännössä näe. Silloin pitää kiivetä lohkareiden päälle, jotta salaisuus paljastuisi.

Mosse tutkaili paikkoja innostuneesti. Kuonon tuhina vain kuului.

“Marjamiesten, paimenten ja metsurien ylimuistoinen tauko- ja yöpymispaikka”

Luolakirjan kuvauksesta varsinkin viittaus marjastukseen on voinut pitää paikkansa paremmin kuin hyvin, sillä joka puolella oli nytkin aivan törkeän isoja ja makeita mustikoita. Mitenkähän luolassa on kukakin uskaltanut yöpyä, jos on uskonut tarinoita paikassa asustavasta pirusta? Ehkä se on juuri silloin ollut matkoilla, kun vaikkapa yösijaa kaivannut kulkija on luolaan kömpinyt.

Nelisen metriä pitkän ja parhaimmillaan yli 1,5 metriä luolan suojissa, raskaan kivipaaden alla on voinut oleilla turvassa sateelta ja myrskyltä. Nuotiota paikassa ei näytä pidetyn aikoihin, eikä luolassa ole merkkejä polttopuuvarastostakaan. Istuinpölkytkin aika näyttää pitkälti nauttineen.

Myös jos luolassa nykyään haluaisi yöpyä, kovin ohutta lirppanaa ei retkipatjaksi kannata valita. Kunnon ilmatäytteisellä matrassilla kyllä saattaisi pärjätä. Ilmanvaihdon suhteen ei tule ongelmaa, sillä kahdella suuaukolla varustettu luola ei tunkkaiselta tuoksu. Seisontakorkeus ei ole aivan optimaalinen, mutta kovin syvään ei tarvitse kyykätä päästäkseen liikkumaan.

Isomäen Pirunkammarin suuaukoista toinen onkin sitten ihan kunnon kokoinen. Käynti luolaan ja sieltä pois on helppoa.

Piruako se piru on taas täälläkin touhunnut?

Joskus sattuu niin hyvin, että tällaisiin jännittäviin luontokohteisiin liittyvät tarinat löytyvät kirjoista ja kansista tai sitten joistakin muista muistiinpanoista. Toisinaan jopa joku ikäihminen saattaa muistaa kertomuksen joko omasta lapsuudestaan hänelle itselleen kerrottuna tai muuna muistitietona. Sitten voi käydä myös niin, että ennakkoinformaatiota ei ole paria lausetta enempää.

Tai niin, että kun ottaa luolan puheeksi, esitetään “toive” että luolasta ei kirjoitettaisi, ettei sinne tulisi liian suurta trafiikkia. Näinkin on käynyt, joten aina ei välttämättä hotsita kaivella kovin syvälle, vaikka ainahan se kunnon kummitustarina tuo aina oman säväyksensä retkikohteen persoonaan.

Jos joku mysteeri Isonmäen Pirunkammarista ainakin itselleni löytyy, semmoiseksi kelvatkoot luolan sisältä erään kiven raosta löytyneet ruosteiset pultit. Mieleen tuli, että onkohan kyseessä joku erikoisempi geokätkö, mutta kätkösivustosta en ainakaan löytänyt merkintää minkäänlaisesta kätkötyypistä, joten selitystä yksinäisille pulteille ei ainakaan toistaiseksi saatu.

Olisiko pirulla ollut pultti löysällä? Annoin pulttien jäädä niille sijoilleen, eikä mitään muutakaan luolista kannata lähteä viemään, paitsi roskia, jos niitä on joku erehdyksissään ja tietämättömyydessään jättänyt. Isomäen luola oli hyvin siisti, ja toivottavasti myös sellaisena pysyy.

Olisiko luolan sijainti synkän metsän keskellä ja mustanpuhuva suuaukko tehnyt siitä pelottavan paikan, jolle on ollut helppo antaa pirullinen selitys. Ja mikseivätpä pojankossit olisi saattaneet mylviä luolassa niin, että seudulla samaan aikaan liikkuneilta on turahtaneet löysät punttiin. Tiedä häntä, mutta syyspimeällä tai kuuttomana yönä vähän kaikki voi tuntua tavallista jännittävämmältä ja joskus kammottavaltakin, kun juurakoista tulee peikkoja ja kivistä karhuja tai mörköjä.

Merkillisiä muistoja kulkijoista löytyy muuten myös läheisellä Pyhävuorella olevasta luolasta. Luolakirjasta löytyy sillekin kuvaus, mutta itse en kyseisestä luolasta voi valitettavasti kertoa sen enempää. Älkää kysykö miksi, niin ei tarvitse valehdella. Sanottakoon vain niin, että samantapaista rautatavaraa on sinnekin joku aikoinaan jättänyt. Ja vähän muutakin, joka kestää aikaa ruostuvaa rautaa pitempään.

“Varo päätäsi, kivi kyllä kestää”

Sattuva huomautus, joka oli kirjoitettu joskus Tikkakoskella olleen ns. taidenavetan erään oviaukon päälle. Isomäen luolan pääsisäänkäynnin yläpuolelle samanlainen teksti olisi myös sopinut. Mitä kiven kestämiseen tulee, tällaiset luolat ovat todellisia aikakoneita pitkälle menneisyyteen, ehkä jopa viimeiselle jääkaudelle saakka noin 10 000 vuotta sitten. Luolissa hienoa mielestäni on se, että niitä ovat päässeet lukemattomat sukupolvet ihastelemaan ja ihmettelemään lähes muuttumattomina.

Isomäen Pirunkammarin sisäänkäynti ylärinteen puolelta muistuttaa hieman Korpilahden Kammarvuoren luolan suuaukkoa – ainakin, kun oikeasta kulmasta sitä katsoo.

Pirunkammarin vetovoima on ilmeinen, sillä Matti totesi, että luolallehan voisi tulla talvella lumikengin. Miksipä ei, sillä ihan luolan läheltä avautuvat mukavat maisemat Keitelejärvelle. Niitä maisemia katseleepi myös ihan mielellään. Ja koskaan ei mene retki turhuuteen, jos vain löytää mielenkiintoisen paikan!

Kummasteltuamme aikamme Isomäen kivistä kämppää palasimme autolle ja suuntasimme kohti Pyhävuorta. Isomäkeen todellakin kannattaa tulla niin sulan kuin lumisenkin maan aikana – edellyttäen, että lunta riittää lumikenkäilyyn. Se kun ei ole nykyään enää varma nakki eikä muukaan lihajaloste, että talvella on lunta.

Parhaimmillaan noin 160 metriä korkean Isomäen päälle kapuaminen saa sykkeen nousemaan ja hien pintaan. Ainakin minulla, muista en tiedä.

Kivi ja luola kyllä tosiaan kestää aikaa, vaikka metsät ja maat sen ympärillä muuttuisivat. Pirun pesäpaikka tai ei, niin Isomäen Pirunkammari ansaitsi paikkansa lusikkalistallani. Vieläkin pirullisempia paikkoja suomenmaasta löytyy varmasti, ja aika monessa toivottavasti pääsee käymään ennen kuin hanurista lähtee viimeinen valssi.

PAIKKA KARTALLA

Sijainti: N=6961943.163, E=459495.859
(ETRS-TM35FIN)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi