Iltakaakaolla Karhukummun laavulla, Rovaniemi

Napapiirin retkeilyalue sijaitsee reilut parikymmentä kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Alueen reiteistä löytyy jokaiselle jotakin, alle kilometrin mittaisia laavureittejä, muutaman kilometrin mittaisia luontopolkuja, pari kappaletta kymmenisen kilometriä pitkää reittiä. Luonto retkeilyalueella on monin paikoin luonnontilaista ja erämaan tuntuista, osa metsistä on satoja vuosia vanhaa.

Napapiirin retkeilyalueen tunnetuimmat ja helpoiten saavutettavat nähtävyydet ovat Raudanjoen komeimmat kosket Vikaköngäs ja Vaattunkiköngäs. Vikaköngäs sijaitsee aivan E4-tien varressa, Vaattunkiköngäs hieman sivummalla, korkeita, naavaa roikkuvia kuusia kasvavan metsän keskellä.

Iltakaakaolle valitsemamme Karhukummun laavu sijaitsee retkeilyalueen Vaattunkönkään osassa.

Kesäisen sunnuntai-iltapäivän jo kääntyessä iltaan saavuimme Vaattunkikönkään parkkialueelle, joka oli täpösen täynnä retkeilijöiden ja marjastajien autoja. Osa autoista ei ollut edes mahtunut suurelle P-alueelle, vaan olivat parkissa tien varressa. Alue on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa kauneutensa ja sijaintinsa vuoksi.

Parkkialueelta suuntasimme kohti kohisevaa Vaattunkiköngästä. Könkään ylittävällä riippusillalla tuumailimme yhdestä suusta, että joki näyttää kuin olisi tulvan vallassa kesän ja alkusyksyn sateiden vuoksi. Vettä virtasi lähes kuin kevättulvan aikaan.

Riippusilta on varmaankin teknisesti riippusilta, mutta käytännössä se on jämerä, suuri ja vakaa kulkea, ei sellainen tavanomainen huojuva, kapea riippusilta.

Sillan ylityksen jälkeen reitti kulkee esteetöntä luontopolkua, joka kiertää Könkäänsaaren. Luontopolun varrella saaressa on suuret, hyvät laavut. Karhukummun laavulle mentäessä reitti risteää esteettömältä luontopolulta. Sillan ylitettyä voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa, Karhukummun laavun risteys tulee joka tapauksessa vastaan, samasta risteyksestä käännytään muille jatkoreiteille. Lyhyempi reittivaihtoehto risteykseen on kääntyä riippusillan jälkeen vasempaan.

Könkäänsaaressa puiden täytyy olla todella vanhoja. Ne kurkottelevat korkeuksiin ja kasvavat pitkää naavaa. Saaren opaskylteissä metsän kerrotaan olevan lehtomaista kangasmetsää. Joen puolella reittiä kasvaa tiheänä verkostona koivua ja pajupensaita. Paikoin aluskasvillisuus on varpuvoittoista ja paikoin kuin sademetsää saniaisineen.

Tämä metsä ja retkeilyalue on meidän lähiretkimetsää, tänne on lyhyt matka tulla arkenakin hengähtämään, antaa luonnon viedä kiireen tunnun pois mielestä ja hetki levätä kesäisin metsän vihreydessä, talvisin sen kirkkaassa valkoisuudessa. Ja vaikka parkkipaikka oli ollut täynnä autoja, emme kohdanneet poluilla kuin kolme pariskuntaa, näihin metsiin mahtuu kulkemaan. Tällaiset alueet kaupunkien läheisyydessä ovat tärkeitä ja arvokkaita.

Polku vie. Vaattunkiköngäs, Napapiirin retkeilyalue.

Laavulla istahdimme hetken aikaa tulilla. Elävä tuli on kaunista ja rauhoittavaa katsella. Nuotion liekkien leiskunta, kipinöiden sinkoilu ja tulen kuumotus kasvoilla vie ajatukset kaus tästä hetkestä, syvälle mielen uumeniin ja lopulta hiljentää ajatusten äänen. Tulilla on helppo päästää hetkeksi irti kaikesta, vain olla ja olla vain hiljaa, kuunnella tulen räiskyntää, tuulen suhinaa, kuukkelin siipien suhahdusta.

Morse antautui myös metsäretken rauhoittavalle hetkelle, rentoutui nuotion äärellä. Sen silmät luppasi, väsytti hieman. Olimme retkeilleet lomalla paljon ja Morsella taisi vielä hieman olla univelkaa nukuttavana.

Evästelimme, joimme kaakaota ja söimme pullaa. Miten voikaan kaakao ja pulla maistua niin hyvälle kuin ne retkillä maistuu. Kaakaossa tuntui olevan extramäärä sokeria, ja pulla leivottu erityispehmeistä jauhoista, leivonnassa oli varmasti käytetty voita ja aivan saletisti rasvaisinta punaista maitoa.

Takaisin autolle kävellessä aurinko paistoi jo matalalta luoden reitille satumetsän tunnelmaa. Kaikkialla oli hiljaista, vain luonnon omat äänet seuranamme, valaistus hämärsi sakeassa kuusikossa, aurinko kuitenkin vielä pilkahti puiden välistä. Lehtipuissa näkyi ruskan värejä, mutta edelleen myös kesän vihreyttä. Yöt ovat jo viileitä ja kesän lämpö muisto vain.

Tähän loppuun on pakko sanoa, että ne sinkkiämpärit laavuilla ei ole roskakoreja. Niihin ei tarvi eikä saa jättää roskiaan. Omat roskat viedään metsistä pois! Vähintään omat! Ja jotkut sitten vie lisäksi ne toisten jättämät jätöksetkin.

Karhukummun laavu kartalla. Napapiirin retkeilyalue Luontoon.fi -sivustolla.

Juttu julkaistu aiemmin Reissuun hop! -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.