Ikuista rakkautta, ystävyyttä ja koti-ikävää – suuret tarinat ja voimakkaat tunteet elävät kalliohakkauksissa

Jääkaudet ovat jättäneet monia merkkejä Suomen luontoon. Jään liikkeet ja sulaminen aiheuttivat kallioiden hioutumista, hiidenkirnuja, pirunpeltoja, siirtolohkareita ja muita muodostumia. Näistä oma suosikkini on merenrannan silokallio, josta kesällä tuntee auringon lämmön. Harrastukseni on saariretkeily ja kalliohyppely pääasiassa kotikaupunkini Helsingin sekä naapurien Espoon ja Sipoon saariston rantakallioilla. Keväällä 2016 Sipoossa, Söderkullalandet-saaressa katse osui rantakallioon hakattuun kompassiristiin. Otin siitä kuvan muistoksi, ja samalla päätin aloittaa kuvakokoelman keräämisen kalliokaiverruksista.

Jääkausi jätti jälkensä ympäristöön, ja ihminen haluaa tehdä samoin, jättää pysyviä merkkejä itsestään. Parhaimmillaan nämä jäljet ovat taidetta, jolla kerrotaan tarina tai lähetetään viesti jälkipolville. Kallioihin on hakattu ikuista rakkautta, ystävyyttä, koti-ikävää tai vain haluttu kertoa, että kävin täällä.

Upeat kaiverrukset (eli hakkaukset) löytyivät muun muassa Espoon Gåsgrundilta. Näistä yhdessä näkyy kaiverruksissa suosittu teema: usko, toivo ja rakkaus.

Gåsgrund

Kaiverruksissa on usein päivämäärä tai vähintään vuosiluku. Suurin osa taidokkaimmista kuvista on tehty vuosikymmeniä sitten. Monimutkainen kuva tai koukeroinen teksti ei synny hetkessä, ja aikaa on täytynyt viettää kalliolla pitkään.

Ikuista rakkautta Pihlajasaaressa

Bengtskär on upea retkikohde ja sen sileillä kallioilla on myös jälkiä sodasta. Majakkasaarelta löytyy kymmeniä kaiverruksia, joita sotilaat ovat aikansa kuluksi tehneet. Näitä, sekä tietysti majakkaa lähdimme perheeni kanssa tutkimaan sateisena kesäviikonloppuna. Märällä kalliolla kaiverrukset näkyvät huonosti, ja sain etsiskellä pitkään oppaan mainitsemaan kuvaa lotasta. Kun se viimein löytyi, sade lakkasi ja tuuli kuivatti kallion nopeasti. Sain kuvattua lotan ruusuineen ja lippuineen kokoelmaani.

Lotta Bengtskärissä

Suomenlinnan kallioilta löytyy paljon kaiverruksia. Kaikki eivät ole hienoja ja viimeisteltyjä taideteoksia, enkä yleensä halua ottaa kokoelmaani pikaisesti kyhättyjä raapaisuja. Joskus hieman heikon ulkoasun korvaa kuitenkin voimakas viesti, kuten tässä Susisaaresta löytyvässä kaiverruksessa.

Suomenlinna: Meri on rauha – ja nyt se on minussa

Vinkin Porin Reposaaren kaiverruksista sain Facebook-sivuni kautta, ja teimme sinne retken syyslomalla lokakuussa. Kallioilta löytyi paljon hienoja kaiverruksia. Täällä on selvästi vietetty aikaa iloisissa merkeissä.

Reposaari

Kaikilta saarilta ei kaiverruksia löydy, vaikka ihmisen läsnäolon merkkejä muuten olisikin. Luonnon omat taideteokset, kalloiden monet värit, muodot ja pinnan sileys tai karkeus ovat myös aina kiehtovia tutkimuskohteita. Rakas lähiretkikohteeni Pihlajasaari tarjoaa tätä kaikkea.

Pihlajasaaren rantakallioita

Koska keräilen kuvia kaiverruksista merenrannoilta ja saarilta, nimesin kokoelman Merimiehen vieraskirjaksi, ja se löytyy Instagramista ja Facebookista nimellä @sailorwashere. Olen lisännyt kuviin koordinaatit, joiden avulla muutkin voivat suunnistaa katsomaan löytöjäni. Hauensuoli Hangossa on yksi tulevista retkikohteistani, ja ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä myös muista hyvistä bongauspaikoista.

Vallisaari

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.