Hyttysetön kesäretki suon laidalle – Teerisaari, Teijon kansallispuisto

Kesä-heinäkuun vaihteessa olimme juuri palanneet Ylitornion reissulta, kun mies ehdotti, että nukkuisimme seuraavan yön teltassa. Ei todellakaan lähdetä mihinkään ainakaan viikkoon. Mie meen nyt pariksi päiväksi sängylle pötköttämään, laitan pimennysverhot alas, luen kirjaa ja kuvittelen, että on marraskuu, oli reipas vastaukseni.

Onneksi minua ei ihan uskottu.

Missä sitä sitten nukuttaisiin? Kriteereitä sopivalle paikalle oli sen verran monta, ettei kohdetta tarvinnut kovin pitkään arpoa. Lasten takia olisi kiva, jos perille pääsisi polkuja pitkin, matka ei olisi kovin pitkä ja löytyisi valmiita fasiliteetteja nuotiohommiin.

Lisäksi 800 kilometrin autoilu pohjoisesta oli sen verran tuoreessa muistissa, että tunnin matka tuntui maksimietäisyydeltä. Toisaalta olisi kiva tutustua johonkin uuteen paikkaan.

Näillä kriteereillä päädyimme tutkimaan Teijon kansallispuiston karttoja. Olimme tehneet Teijolle vasta pari pikaista päiväretkeä, joten siellä riitti koluttavaa. Päämääräksi valikoitui lopulta Teerisaari, joka sijaitsee Puolakkajärven rannalla, suon laidalla, vain parin kilometrin patikkamatkan päässä Teijon Luontokeskuksesta. Heitimme siis rinkkaan tavarat lyhyelle yhden yön retkelle ja lähdimme iltapäivällä matkaan. Mukaan tuli mm. turhan vähän eväitä ja juomavettä, mutta ainakin rinkka oli kevy kantaa.

Patikkamatka Teerisaarelle oli varsin pitkospuinen – yli puolet matkasta taisi kulkea pitkospuita pitkin. Laavulla ei ollut varsinaisesti ruuhkaa, mutta yksi porukka siellä oli jo iltaa viettämässä. He taisivat vähän kauhistua, kun pölähdimme paikalle lasten kanssa, ja laittoivat stereoita pienemmälle. Meitä vähän huvitti, sillä juuri pari yötä sitten olimme nukahtaneet Kalajoen leirintäalueella festareiden basson jytkeeseen. Vaikka nukuimme jytkeessä ihan hyvin, luulen, että jatkossa muistamme aina tarkistaa festaritilanteen paikkakunnilta, joille suunnittelemme kesäistä telttayöpymistä.

Nyt siis sama vaikutti olevan edessä kansallispuiston helmassa. Seurue ei kuitenkaan vaikuttanut muuten erityisen äänekkäältä, emmekä siksi kokeneet tarpeelliseksi huomauttaa musiikista. Pystytimme teltan hieman sivummalle lasten sinkoillessa mustikoiden, käpyjen ja pitkospuiden perässä.

Iltapuuhana paistoimme lettuja ja nautimme hyttysettömästä oleilusta veden äärellä, suon laidalla. En vieläkään ihan ymmärrä tätä yhtälöä. Jo matkalla laavulle oli tehnyt mieli huikata jokaiselle vastaantulijalle, että TÄÄLLÄ EI MUUTEN OO YHTÄÄN HYTTYSTÄ, lyödä yläfemmat ja heittää pari kuperkeikkaa suossa. Ihan käsittämätöntä. Etenkin, jos on viettänyt edellisen viikon tyynessä, lämpimässä kesäkelissä mustien pilvien ympäröimänä.

Yhden kesän käytöllä jo rakkaaksi tullut majoitteemme, sikakevyt tarppiteltta.

Seurueemme todellinen barefoot-fanaatikko.

Vuorokausirytmimme oli vielä yöttömässä yössä, joten kello taisi olla yli puolen yön kun pääsimme nukkumaan. Samoihin aikoihin musiikki laavulla oli kuulemma vaihtunut rauhalliseen ambientiin. Kuulemma. Itse taisin nukahtaa ihan salamana, enkä enää noteerannut musiikkia.

Heräsin puoli viiden aikaan melko virkeänä vähäiseen unenmäärään nähden. Kuuntelin kurkien huutelua suolta ja tuijottelin aikani teltan kattoon, kunnes päätin nousta ja hyödyntää aamun aikaiset tunnit reippaaseen lenkkeilyyn kansallispuistossa. Vilkaisin karttaa ja poimin sieltä ensimmäisen sopivanpituiselta tuntuvan lenkin kierrettäväksi. Ihan nappiin reittivalinta ei tällä metodilla mennyt, vaan päädyin seikkailemaan suuren osan matkasta sellaisilla alueilla, jotka sykähdyttävät vasta joskus sadan vuoden päästä. Eli käytännössä reitti kulki nuorissa talousmetsissä metsäautotien pohjia pitkin. Jossain vaiheessa tympäännyin niiden katselemiseen ja yritin oikaista. Virhe. Päädyttyäni rämpimään taimikkoon totesin idean tosi huonosti ja luikin lannistuneena takaisin tielle.

Teijo oli ennen kansallispuisto-statuksen saamista valtion retkeilyalue, ja juuri alueella tehdyistä hakkuista huolestuminen antoi tärkeän sysäyksen kansallispuistohankkeelle. Nyt ydinosien hienot salomaat ovat ikuisesti turvassa hakkuilta, ja niitä tukevia entisiä talousmetsäalueita ja ojitettuja soita ennallistetaan tai niiden annetaan vanhentua rauhassa.

Ei varhaisesta aamulenkistä kuitenkaan ihan täydellistä katastrofia tullut. Kun vihdoin pääsin miellyttävämpiin maisemiin, havaitsin juuri ja juuri sivusilmällä jonkun suuren linnun lähtevän lentoon metsän keskeltä. Metso se varmaan oli…

Meinasin jatkaa matkaa pysähtymättä, olihan juuri siinä kohtaa vihdoin hyvä juoksuflow menossa. Onneksi kuitenkin aamuöisen jähmeät aivot raksuttivat hieman eteenpäin, että ihmeen hiljaa se lähti siitä puusta… No niin lähtikin, sillä se oli pöllö! Ja niitä oli kaksi. Siinä sain sitten ihmetellä kahden emoaan(?) huutelevan viirupöllön poikasen kuikuilua pienen matkan päästä. Katsoin kuitenkin parhaaksi jatkaa lenkkiä nopeasti, sillä pesivät viirupöllöt eivät ole varsinaisesti tunnettuja lempeydestään kotinsa lähellä liikkuvia ihmisiä kohtaan. En tiedä vahtiiko emo vielä noin isoja lentopoikasia, mutten halunnut jäädä ottamaan selvää.

Retkiseurani oli vielä täydessä unessa, kun palasin teltalle. Pulahdin aamuinnille ja hipsin telttaan lepäilemään. Kaivoin rinkasta kirjan ja löysin samalla keksipaketin. Jos menneestä kesästä valikoi muutamia mieleenpainuneita hetkiä, niin tässä oli yksi niistä: aamulenkin ja -uinnin endorfiinit, tuhiseva teltta, kirja ja keksipaketti.

Aamu ja aamupäivä hujahtivat ihan huomaamatta aurinkoisilla kallioilla touhuten. Meistä se luonteeltaan näpertelijöin askarteli kaarnalaivoja, ja etenkin pienin retkeläinen läträsi riemuissaan rannassa.

Anna 2-vuotiaalle vettä ja kippo ja hän viihtyy missä vain, miten pitkään vain.

Ylpeä veneenveistäjä

Kun kello alkoi lähestyä lounasaikaa, jouduimme pakkaamaan rinkan ja lähtemään takaisinpäin, sillä olimme varautuneet vain aamiaistarpein.

Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta jokseenkin kurnivin vatsoin saavuimme takaisin luontokeskuksen pihalle.

Teijon metsistä suuntasimme vielä lyhyelle visiitille Mathildedaliin ja vatsat saivat täytettä, kun ostimme sympaattisesta Kyläpuodista leivän ja hunajapurkin ja istahdimme sisäpihalle dippaamaan leipäpaloja hunajaan.

Ihmisiä tuli ja meni, ja pari koiraa juoksenteli vapaana sinne tänne. Missä me oikein olimme – ehkä jossain ranskalaisessa kylässä? Tuntui vähän hassulta ihmetellä siinä metsäläisvarusteissa ruukkikylän keskieurooppalaista tunnelmaa ja viimeisen päälle tälläytyneitä kesäturisteja.

No, seuraavalla Teijon reissulla tiedän sitten jemmata rinkkaan myös kesäleningin ja huulipunaa.

Teerisaari kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6682588.661, E=276170.754

Mainos

Juttu julkaistu aiemmin Saappaat sammalessa -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi