Högsåra tarjoilee saaristolaisidylliä parhaimmillaan

Vapaa viikonloppu edessä, ja mieli halajaa telttailemaan jonnekin meren äärelle. Reunaehtoja on kuitenkin koko joukko, joten sopivan kohteen valitseminen on haasteellista. Aikaa ei ole käyttää kuin lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan, eikä jo lähtökohtaisesti lyhyttä reissuaikaa haluta rajoittaa yhteisalusaikatauluilla tai kovin kauas Turusta matkustamalla. Mikään ylikansoitettu telttapaikka ei myöskään houkuttele, vaan haluttaisiin mielellään ranta nuotiopaikalla vain omaan käyttöömme. Koska omaa venettä ei ole, niin autolla tai jalan on päästävä perille.

Vaihtoehdoista Pähkinäinen, Nötö ja Kökar olisivat vaatineet lähdön jo perjantai-illalla, Seilissä telttailu ei ole sallittua ja Örön oletetut väkimäärät eivät innostaneet, joten mahdollisia retkipaikkoja karsiutui eri syistä listaltamme pois. Jostain muistini syövereistä sain kaivettua tiedon, että Högsårassa olisi Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva pieni telttailualue. Asia varmistui Luontoon.fi-sivulta, ja sen jälkeen retkikohde oli valittu.

Högsåra sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa, noin 100 kilometrin ajomatkan päässä Turusta. Maanteitse pääsee melkein perille, mutta ihan viimeinen pätkä mantereelta saarelle kuljetaan lossilla. Lossimatka on vain 10 minuutin mittainen, ja lossi liikennöi väliä edestakaisin monta kertaa päivässä. Saaressa pärjää hyvin kävellen, eli auton voi halutessaan jättää mantereen puolelle. Högsårasta löytyy jonkin verran ympärivuotista asutusta, kaksi vierasvenesatamaa sekä aikamoiseen maineeseen noussut Farmor’s Cafe.

Veneilijöistä ja Farmor’s Cafen vieraista poiketen meillä oli suunta saaren länsirannalle, Sandvikin alueelle. Lossirannasta matkaa Sandvikiin oli reilut kaksi kilometriä, ja koska me olimme tunkeneet retkeilykamat huolimattomasti vaan auton takakonttiin, päätimme mennä autolla perille asti. Jos rinkat olisivat olleet huolella pakatut, niin auton olisi voinut hyvin jättää mantereelle ja patikoida tuon parin kilometrin matkan lossirannasta Sandvikiin. Autollakin homma kuitenkin onnistui ongelmitta, ja tie perille asti oli hyvinkin ajokelpoinen. Myös viitoitukset olivat kunnossa.

Sandvikiin päästyämme tajusimme heti, että olimme tehneet retkipaikan suhteen hyvän valinnan. Rannalla ei näkynyt ristinsielua saapuessamme, eikä ihmisiä näkynyt sen paremmin koko viikonlopun aikana paria satunnaista piipahtajaa lukuun ottamatta. Teltan sai pystytettyä lähelle rantaa, ja mahdollisia telttapaikkoja olisi ollut useampia. Rannalta löytyi myös uudenkarhea nuotiopaikka, polttopuita täynnä oleva puuvaja sekä ulkovessa. On nämä kansallispuistoalueiden palvelut vaan aina upeita!

Fasiliteetit olivat siis kohdallaan, ja ainoan miinuksen paikalle antaisin rannan leväisyydestä ja ilmeisesti levästä nousseesta hajusta. Kyse ei ollut sinilevästä, vaan ihan tavallisista levistä, jotka saaristoluontoon tietysti kuuluvat. Tiedä sitten, onko tuo edes mikään jatkuva ongelma vai korostuiko se visiittimme aikana matalasta vedestä johtuen. Sandvikin takana kohosi kolme tuulivoimalaa, jotka olivat tyynestä säästä johtuen pääosin aivan paikallaan. Kun pieni tuulenvire jossain vaiheessa kävi, erotti tuulivoimalan äänen muun hiljaisuuden keskeltä. Ei se häiritsevä ainakaan vähäisessä tuulessa ollut, mutta kuultavissa kuitenkin.

Mieli leväten nautiskelimme rannan hiljaisuudesta ja meren tyyneydestä. Etukäteen olin lukenut, että Sandvik voi olla tuulisella säällä aika suojaton, sillä tuuli pääsee puhaltelemaan siihen melkein jo avomereltä. Meille sattui kuitenkin käsittämättömän tyyni ilma, joten tuulesta ei ollut harmia. Lahti on ilmeisesti joutsenten suosiossa, sillä pääsimme seuraamaan joutsenien elämää rannalta käsin aamuin illoin. Parhaimmillaan näimme kerralla pitkälti yli kymmenen vedessä lipuvaa joutsenta. Etenkin joustenparien yhtäaikaiset lentoonlähdöt olivat komeaa katseltavaa. Harmi kyllä kameran akku oli unohtunut ladata ennen lähtöä, joten ainut toimiva kuvausväline oli puhelin, jonka zoomi ei taida ihan olla suunniteltu etäällä olevien lintujen kuvaamiseen. Tajusimme myös, että tällaisilla reissuilla kiikarit olisivat mukava lisävaruste.

Sunnuntaina pistimme teltan ja muut kamat takaisin pakettiin, ja siirryimme Högsåran kyläraitille saaren toiselle puolelle. Farmor’s Cafen ja lossirannan ympäristö ovat käsittämättömän viehättävää seutua. Idyllisiä saaristolaistaloja laitettuine pihoineen löytyy raitin molemmilta puolilta. Siinä hiekkatietä pitkin tepastellessaan voi itsensä helposti kuvitella johonkin näistä taloista elämään huoletonta saaristolaiselämää, jossa raparperimehua siemaillaan aina auringonpaisteisella terassilla. Tähän mielikuvaan eivät mahdu syysmyrskyt, kelirikot tai palvelujen vaikea saavutettavuus mantereella. Upeaa yhtä kaikki, että kylästä on pidetty näin hyvää huolta. Myös lossirannan vanhat venevajat sulattivat sydämeni.

Ja se Farmor’s Cafe – se oli maineensa veroinen. Kahvila oli pieteetillä sisustettu, palvelu oli ystävällistä ja kakut niin hyviä, että jäimme harmittelemaan, miksi emme leikanneet itsellemme isompaa palaa. Kakkupalojen lisäksi nautimme Farmor’s Cafessa myös aidon sisilialaisen kiviuunipizzan, joka oli tämän kesän maukas uutuus.

Vahva suositus siis Högsåralle! Saari toimii niin päiväretkikohteena, veneilyetappina kuin pidempiaikaisena lomanviettopaikkana. Majoitusvaihtoja on muitakin kuin tuo telttailualue, jos metsäasketismi ei houkuttele.

Sandvik kartalla. Sijainti: N=6655042.997, E=239394.786

Juttu julkaistu aiemmin Maisemajahdissa-blogissa.