Hillamarjoja maistelemassa Kaakkurilammella Kittilän Tepastossa

Kun sadepilvet viimein väistyivät, halusin metsään. Tepaston keskustasta koulun pihalta alkava luontopolku oli ollut mielessäni siitä saakka kun muutimme tänne, ja nyt oli aika käydä katsomassa, mitä kittiläläisellä metsällä on antaa.

Luontopolun alussa neuvotaan laittamaan saappaat jalkaan. Neuvo on erinomainen ja sitä kannattaa noudattaa.

Nappasin saappaat auton takakontista ja suuntasin metsään. Kolmen päivän lähes tauottoman sateen jälkeen metsä oli litimärkä. Pulleat vesipisarat lepäsivät varpujen lehdillä kaikkialla ympärilläni. Askeleeni saivat pisarat putoamaan juolukanlehdiltä saappaisiin sisälle.

Monen päivän sateen jälkeen tepastolainen metsä oli kuin märkä pesusieni. Minua vesipisarat virkistivät.

Monen päivän sateen jälkeen tepastolainen metsä oli kuin märkä pesusieni. Minua vesipisarat virkistivät.

Pian polun alussa on kaunis ja erikoinen kallio. Kyltti kertoo sen olevan maahisten kallio. Opastetaulussa on tarina, jossa muistutetaan, että kutsuttaessa maahisen kotiin saa toki mennä, mutta mitään mitä maahinen tarjoaa, ei saa syödä. Muuten muuttuu itsekin maahiseksi eikä voi enää koskaan palata ihmiseksi.

Kallio tosiaan näyttää koloineen ja jäkälineen siltä, että sen uumenissa voi asua millainen otus vain. Tällä kertaa maahinen ei kuitenkaan näyttäytynyt minulle, mutta kenties joskus sekin tapahtuu.

Maahisten kalliot ovat hyvin lähellä Tepaston koulua ja keskustaa.

Maahisten kalliot ovat hyvin lähellä Tepaston koulua ja keskustaa.

Asuukohan kivenkolossa joku?

Asuukohan kivenkolossa joku?

Maahisten asumusten jälkeen saavutaan eräänlaiseen ihmisen pesäkoloon, jos nyt niin voi sanoa, eli laavulle. Laavulla oli puita ja ilman uskomatonta hyttysten määrää siihen olisi voinut ajatella jäävänsä tulistelemaankin. Kenties sitten syksymmällä, kun ensimmäiset yöpakkaset ovat nitistäneet sääsket.

Luontopolku on heti alusta alkaen hyvin kapea ja se kulkee todella vehreän ja runsaskasvuisen metsän läpi. Metsää koristavat pienet saniaiset, vanamot ja erilaiset varvut. Vesistöjä ei ole näkyvissä lukuun ottamatta pientä puroa, joka risteää polun kanssa.

Välillä juolukat ja korkeammaksi kasvaneet puut ja pensaat täyttävät polun niin, että jouduin puikkelehtimaan niiden läpi. Tunne oli minusta ihana, sillä läpimärät oksat viilensivät ihanasti ja pitivät hyttyset loitolla. Polun pohja muuttui ajoittain selväksi suoksi, eli kumisaappaat todella olivat tarpeen.

Tepaston luontopolku on kapea metsäpolku.

Tepaston luontopolku on kapea metsäpolku.

Parin kilometrin jälkeen saavuin metsätielle, jossa auringon myötä odottivat myös paarmat.

Tien toisella puolella jatkui polku, ja opastekyltti kertoi siellä olevan Perhejärven 2,5 kilometrin päässä.

Minä sen sijaan päätin kääntyä vasemmalle, jonne osoitti Kaakkurilampi. Jatkoin metsätietä hetken aikaa, kunnes tuli uusi käännös vasemmalle, suoraan kohti lampea.

Tien päässä siinsi sininen vesi, jota kohti lähdin askeltamaan kuin se olisi keidas keskellä autiomaata.

Kaakkurilampi on suomaan ympäröimä. Kulkijan kannattaa varoa, etteivät saappaat jää kiinni.

Kaakkurilampi on suomaan ympäröimä. Kulkijan kannattaa varoa, etteivät saappaat jää kiinni.

Saappaani alkoivat upottaa suomaahan ja askeleiden kanssa piti olla tosi tarkkana, ettei jäisi kiinni. Suolla kulkeminen on minulle uutta, mutta saveen on tullut juututtua monesti.

Astelin mättäillä ja ihailin oranssinpunaisina hehkuvia hillamarjoja. Maistelinkin niitä, aina kun löysin kypsiä. Suurin osa oli vielä raakoja.

Lapin hilla maistuu minusta selvästi raikkaammalta kuin etelässä.

Lapin hilla maistuu minusta selvästi raikkaammalta kuin etelässä. Tämä marja oli vielä hiukan raakakin, mutta silti herkullinen.

Kaakkurilampi on täysin suomaan ympäröimä enkä uskaltautunut kovin lähelle, sillä muutoin olisin kyllä uponnut. Päädyin ihailemaan lampea kauempaa. Rakastan suon värejä! Lämpimät vihreän sävyt, hopeat kelopuut, sininen vesi ja sinivalkoinen taivas ovat ehkäpä maailman kaunein väriyhdistelmä.

Hetken hilloja nautittuani käännyin takaisin ja palasin metsätielle. Kartasta näin, että tie johtaa takaisin Tepaston keskustaan, joten päätin palata sitä kautta. Nuoret leppälinnut lehahtelivat edelläni tiellä ja tienreunan metsissä. Vanamot kukkivat tienpientareilla, ja ensimmäistä kertaa Lappiin muutettuani sain nähdä myös monenlaisia perhosia: valkoisia, keltaisia, oranssinkirjavia ja sinisiä.

Hyönteismaailmasta vähemmän miellyttävää seuraa pitivät myös paarmat sekä aivan yllättäen hirvikärpäset, joita minusta ei näillä korkeuksilla pitäisi edes olla. Luulin päässeeni niistä eroon kun muutin etelästä kauas pohjoiseen.

Palaan tälle reitille taatusti vielä monta kertaa, sillä muuttomme myötä siitä on tullut meille ikäänkuin kotilenkki. Se, jota arkisin kävellään yksin, yhdessä ja varmasti joku päivä myös koiran kanssa. Viikon, parin päästä saa vatsan varmasti jo täyteen hillaakin.

2 replies
  1. tsiip
    tsiip says:

    Kiva juttu muuten, mutta otsikossa ”hillamarjoja” särähtää aika kovaa kielikorvaan. Sanoisitko vastaavasti esim. mustikkamarjoja maistelemassa? Ymmärrän, että olet varmaan yrittänyt tehdä eroa sanoihin hilla ja hillo, mutta molemmissa monikon partitiivimuoto on se sama, hilloja. Sitä voi ihan hyvin käyttää ja kyllä ihmiset ymmärtävät asiayhteydestä, että kummasta puhutaan.

    Vastaa
  2. Pekka Sandberg
    Pekka Sandberg says:

    Täydelliset retkeily paikat olisivat ilman noita pieniä lentäviä otuksia.Hyviä kuvia.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.