Hiihtovaellus Hammastunturin erämaa-alueelle

Tein 5 päivän mittaisen hiihtovaelluksen 9.–14. huhtikuuta 2017 Hammastunturin erämaa-alueelle. Olin seurannut alueen säätilannetta pidemmän aikaa. Alueella oli ollut aikaisemmin plussakeli ja sen jälkeen kovat pakkaset, joten hankikanto oli varmasti hyvä. Sääennuste vaikutti myös lähes täydelliseltä. Päiviksi oli luvattu pientä pakkasta ja illaksi hiukan kylmempää, ei kovia tuulia ja puolipilvistä.

 

Lähdin matkaan heti aamusella Turusta. Oli hyvä ajokeli, ja pääsiäisen menoruuhkat eivät olleet vielä alkaneet. Lapin alueelle saapuessani näin lännen puolella tuntikaupalla kestävän auringonlaskun, ja edessäni pohjoisessa näkyi aina välillä revontulia.

Hiukan ennen Sodankylää minua alkoi väsyttää ja päätin ajaa auton parkkiin. Revontulet säikähtivät kameraani ja menivät piiloon, kun sain kamerani jalustalle. Päätin kuitenkin vielä laittaa liukulumikengät jalkaani ja lähteä kartassa vieressä näkyvälle suolle pikaisesti hiihtämään, jos revontulet vaikka palaisivat takaisin. Kuutamon valossa pystyi helposti hiihtämään ilman otsalamppua, mutta revontulia ei enää näkynyt.

Villi suden maa

Kuulunko minä tänne?

Kylässä täällä…

Löysin Kutturasta auratun parkkipaikan, josta matkani aloitin. Ivalonjoki oli vahvassa jäässä (sillan alla näytti epäilyttävältä), ja päätin hiihtää joen yli.

Löysin heti alkuun pienen suden jälkiä maastosta. Lopulta ensimmäisen päivän leiripaikkaani saapuessani tutkin hiukan ilman ahkiota lähimaastoa. Olisi huikeaa nähdä susi luonnossa tai saada jopa valokuva siitä. Leirini oli suon laidalla, ja koko paikka oli ihan täynnä suden jälkiä. Löysin myös ahman, hirven, metsäjäniksen, riekon ja metson jälkiä. Tuntui, että koko metsä oli täynnä eläimien jälkiä. Poroja ei näkynyt, kuulin myöhemmin, että ne ovat talviruokinnassa, poissa erämaa-alueelta.

Olin ensimmäistä kertaa yksin talvivaelluksella. Lähes metrinen lumihanki ei kannattanut ilman liukulumikenkiä, ja leirielämässä riitti puuhaa yllin kyllin.

Käytin 3×3 metrin tarppia majoitteena. Tarpin suojassa on mukava katsella maisemia ja viettää aikaa nuotiolla. Risuja ja oksia oli vaikea löytää polttopuiksi, ja käytinkin nuotiota lähinnä ruuanlaitossa. Vesien sulattaminen lumesta, ruuanlaitto ja tiskaaminen veivät paljon aikaa. Kun tekee kaikki työt yksin, ei jää paljoa aikaa istuskeluun.

Kävin kuitenkin ottamassa valokuvia ja hiihtelemässä lähiympäristössä. Erämaa on hiljainen talvella, ja luonto tuntuu vielä nukkuvan. Kuitenkin lumihanki on täynnä eläimien jälkiä, ja niitä on mukava käydä tutkimassa.

Autiotupa

Ei nykyajan hömppää

Luksuselämää

Toisena päivänä hiihdin melko raskaan lenkin. Päätin käydä katsomassa Taimenjärven autiotupaa. Tuvalla oli jo kolme miestä ja neljä koiraa, tarkoituksenaan yöpyä tuvalla. He kysyivät minulta, jäänkö yöksi, ja jonkin aikaa mietittyäni päätin lopulta jäädä myös yöksi. Meillä oli mukavat keskustelut tuvalla ja ilta meni rattoisasti.

Miehet olivat myös kovia pilkkimään ja he kertoivat, että viereseltä järveltä eivät löytäneet juuri vettä. Sain hyvät vinkit, mistä kannattaa yrittää pilkkiä, ja päätinkin seuraavana päivänä mennä ylimmälle (Ávzegasjárvi) järvelle kokeilemaan onneani.

Kolmas leiripaikkani olikin todella mukavalla sijainnilla. Pääsin pilkkimään, löysin hiukan vettäkin, kalaa ei tosin tullut. Leirini oli myös mukavasti Kurupään alla ja päätin käydä hiihtämässä tunturin päällä. Nousu oli pelkän repun kanssa liukulumikengillä todella helppoa. Kiinteä nousukarva piti hyvin, ja sain hiihdettyä suoraan ylös, ilman haarakäyntiä.

Kurupään päältä avautuivat kivasti upeat näköalat joka suuntaan. Kuvailin hiukan videoita ja valokuvia huipulta. Aivan mahtavaa päästä korkeammalta katselemaan erämaata. Aurinkokin hiukan paisteli välillä, ja tuulikaan ei ollut kauhean kova.

Minulla on ollut muutama haave, mitä olen halunnut päästä tekemään talvivaelluksilla. Yksi niistä on ollut päästä hiihtämään tunturin päälle aurinkoisena päivänä maisemia ihailemaan, ja se tuli vihdoin täytettyä!

Hiihtovaellus

Mä yksin erämaassa

Kaipuu täytetty

Keli oli täydellinen ja tunsin auringon oikein lataavan akkuni täyteen tänä päivänä. Nautiskelin paikasta jonkin aikaa ja päätin kuitenkin jatkaa taas matkaani, vaikka aluksi olinkin suunnitellut viettäväni kaksi yötä samassa paikassa. Kunnollisia polttopuita ei oikein löytynyt, ja olin hiihtänyt melko kauaksi jo autostanikin.

Matka jatkui lähes avotunturimaisissa olosuhteissa hiihtäen, kun reittini kulki pitkin aukeita soita ja jokisuistoja. Hiihtäminen oli helppoa ja tunsin auringon antavan kivan rusketuksen kasvoilleni.

Seuraavat päivät olivatkin melko erikoisia, kun aurinko paistatteli melkein pilvettömältä taivaalta, mutta rankat lumikuuropilvet tulivat aina yllättäen tuntureiden takaa, vieden välillä näkyvyyden lähes täysin.

On kotiinpaluu

Ahkio vie pohjoiseen

Minä etelään

Olin lopulta 5 päivää erämaassa, mutta tuntui, kuin olisin ollut viikkoja poissa. Yksinäisyys hiukan vaivasi, mutta se olisi varmaan poistunut hetken päästä. Oli juuri tottumassa yksin olemiseen ja leirielämäkin alkoi jo luistaa kuin itsestään.

Haaveenani on tehdä pidempi vaellus jokaiselle Suomen erämaa-alueelle. Aika monta on jo tehty, mutta muutama retki on vielä tekemättä. Rakastan polutonta erämaata ja valinnanvapautta kulkiessani minne mieleni vie. En ollut retkeä muuten juuri suunnitellut etukäteen, kuin taimenjärvet houkuttelivat mielessäni. Taimenet jäivät taas vesistöihin, mutta joku päivä vielä minullakin varmasti onni käy.

Myös haaveeni saada talvella erämaassa kuvattua revontulia ei käynyt toteen. Kuitenkin kiva, että näitä haaveita jää pari vielä elämään seuraavillekin reissuille.

Retkeni lähtöpiste oli veneenlaskupaikan parkkipaikka vasemmalla, ennen Kutturan siltaa.

Teen myöhemmin myös lyhyemmän videon, mutta tässä on n. tunnin pituinen video retkeltäni.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.