Haunisten allas ja Pomponrahkan suojelualue

Suomen asutuksessa jatkuu edelleen pitkään valalla ollut trendi, että väki pakkautuu suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärillä oleviin urbaaneihin kaupunkiseutuihin. Moni ihminen ehkä tahtomattaankin jättää maaseutumaiset asuinsijat taakseen esimerkiksi työn ja opintojen takia. On kuitenkin tärkeää, että ihmisillä säilyisi yhteys luontoon ja sitä käytettäisiin virkistäytymiseen ja rauhoittumiseen.

Nämä kaksi tässä esiteltävää kohdetta ovat Turun kaupunkiseudun hyviä lähiretkikohteita. Pääsee siis lähelle luontoon, epäurbaaniin miljööseen lyhyellä siirtymisellä kaupungin tiiviydestä.

Yleisnäkymä Haunisten altaalle talvipäivänä

Yleisnäkymä Haunisten altaalle talvipäivänä

Haunisten järven oikea nimitys on ”allas”, sillä se on aikanaan jo vuonna 1973 padottu penkereillä ja muiden reunojen kallioihin täyttämään raakatalousveden saannin Raisiolle ja Naantalille.

Haunisten allas sijaitsee vain vajaan kilometrin päässä Turun ohitustiestä, sen pohjoispuolella ja lähellä Raisiota. Reitti, joka kiertää altaan rantaa mukaellen sen ympäri, on ollut jo vuosia erittäin suosittu sen tietävien keskuudessa. Reittiä ei ole sen kummemmin merkitty, mutta kulku-ura on jo sen verran vakiintunut, ettei siltä juuri pois erehdy. Muutama sivupolku erkanee siitä ilmeisesti lähistön asukkaiden tekeminä oikopolkuina.

Altaan rannat ja lähiluonto ovat enimmäkseen kallioista ja kivistä kangasta. Korkeimmillaan allasta pääsee katsastelemaan noin 25 metriä pinnan yläpuolelta kiipeämällä eteläpuolella kohoavalle mäelle. Rantaviivakin on monin paikoin kalliota ja rantakiveä, ja lyhyehköt männyt kallistuvat veden ylle aivan kuin kesämökkiläisten postikorttimaiemissa.  Myös muutama rehevämpikin jakso polulle osuu – niissä sitten vallalla ovatkin kuusi ja lehtipuut.

Haunisten allas on nykyään melko tärkeä ja rikas lintuvesi, tarjoten levähdyspaikan kevätmuuttajille sekä syötävää varsinkin kahlaaja- ja sorsalinnuille. Joutsenia ja hanhia sulalla altaalla tapaa vuosittain runsaasti. Rantaviivaa on yhteensä noin 3,5 kilometriä ja altaan pohjoispuolella on muutama saarikin.

Hauninen on oikein hyvä lähiretkikohde kaupunkiseudun asukkaille. Siellä sopii poiketa vaikka arki-iltana töiden jälkeen tai viikonloppuna lasten kanssa eväsretkellä. Vaikka kaupungin melua järvelle kantautuu, visuaalinen näkymä on silti hyvin luonnonmukainen.

Pomponrahkan luonnonsuojelualue

Toinen, hieman erityyppinen patikkapolku löytyy vain keihäänheiton matkan päästä Haunisista: Pomponrahka sijaitsee myös ohikulkutien pohjoispuolella, ja lentokentän eteläpuolella. Pomponrahkan luonnonsuojelualue muodostuu varsinaisesta Pomponrahkasta etelässä sekä toisaalta Isosuon alueesta alueen pohjoisosassa.

Lähtöpaikalle ja P-alueelle pääsee Runosmäen liittymästä. Pomponrahkalla nimensäkin mukaisesti valtaosa reitistä kulkee suoalueella. Reitti on ympäri kierrettävissä ja se on vajaat kaksi kilometriä pitkä. Korkeuseroa koko polulla on maltillisesti.

Parkkipaikalta lähdettäessä kasvillisuus on hyvin rehevää ja varsinkin kesällä aluskasvillisuus viidakkomaisen tiheää. Kasvupaikkatyypiksi sille voisi arvioida lehdon tai lehtomaisen kankaan. Seassa on hyvin vantteria mäntyjä ja kuusia mutta myös haapaa on paljon.

20140815_073742

Polku on hyvin erottuva, kulkien nuorten kuusten välissä kuin kapealla kujalla. Kosteat paikat on kaikki pitkostettu. Myötäpäivään kierrettäessä, niinkuin sen itse olen tottunut tekemään, lehdon jälkeen siirrytään hetkeksi kallioiselle mäelle, missä näkymätkin avartuvat selvästi edelliseen verrattuna.

Kallio-osuus päättyy puiseen porttiin, jonka jälkeen alkaa rämesuon osuus. Puolivälissä sitä on lankuista tehty penkki, jolla voi levähtää ja nauttia suon näkymistä ja tuoksuista.  Loppuosa on jälleen kosteaa ja rehevää sekametsää, jossa lähes koko matka kuljetaan pitkospuilla.

Pomponrahka

Pomponrahka

Pomponrahkan alue on karttoihin merkitty luonnonsuojelualueeksi; tästä syystä portitkin ovat ihan paikallaan estämässä muun muassa mopoilijoiden pääsyn. Myös tämä reitti ja alue on mukava ja hyvin luonnonmukaisena säilynyt lähiretkikohde lähes kaikenikäisille ja -kuntoisille.

Haunisten allas kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6716953, E 236764.

Pomponrahka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6717088, E 239652.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.