Haltin huiputus Norjan puolelta
Teimme avopuolisoni kanssa viime vuonna (2014) pitkän autoretken pitkin Norjaa, ajoimme n. 6500 km ja lähes neljä viikkoa kestäneellä matkalla konusimme Pohjois-Norjaa läpi. Matkalle halusimme myös jonkin kohteen Suomesta ja mikä olisi parempi kohde, kuin Suomen korkein huippu, Halti?
Tutkin karttoja, selailin internettiä ja löysin reitin Norjan puolelta Guolasjärveltä Haltille. Matkamme Haltille osuisi heinäkuun puolelle ja ounastelin tien olevan jo niin hyvässä kunnossa, että saisimme ajettua autolla Guolasjärven parkkipaikalle asti. 7.7.2014 retkemme Haltin huipulle alkoi.
Löysimme päätieltä oikean tien kohti Guolasjärveä ja ajoimme upeaa laaksoa pitkin ylös tuntureille. Pääsimme ajamaan pidemmän matkaa hyväkuntoista tietä pitkin, mutta n. 12 km ennen Guolasjärven parkkipaikkaa matkan katkaisi lumieste. Tiellä oli paksu lumikerros ja siinä syvät urat, arvelimme automme pohjan jäävän siihen kiinni ja jätimme auton parkkiin tien viereen, jossa oli pieni parkkipaikka.
En ollut armeijan jälkeen rinkkaa selässä pitänyt ja tällä reissulla käänsin uuden sivun elämässäni ja aloitin uuden harrastuksen. Pieni halpisrinkkani tuntui heti huonolta selässäni, mutta en antanut sen haitata. Maisemat olivat upeat ja tätä hetkeä olin odottanut jo innokkaasti useamman kuukauden! Tunne oli niin mahtava, että en meinannut housuissani pysyä! Elämäni tähän asti hienon retki oli alkamassa ja aistin sen jo heti tässä vaiheessa. Tästä tulee ikimuistoinen retki!
Matkamme kulki tietä pitkin lampaiden määkimisen ja kilikellojen säestyksellä. Ilma oli täydellinen, maisemat olivat täydelliset ja meillä molemmilla oli koko ajan suu leveällä hymyllä. Lumi oli useastakin kohdasta katkaissut tien ja päätös kävellä loppumatka oli ollut oikea.
Vihdoin saavuimme Guolasjärven toiseen päähän. Matkaa oli vielä paljon jäljellä, paikkoja kolotti ja hiki valui. Yllätyin vielä hyvästä marssikunnostani, vaikka en ollut 15 vuoteen juuri mitään liikuntaa harrastanut. Vaikka oli jo heinäkuun ensimmäinen viikko takana, oli Guolasjärvi jäässä isolta pinta-alaltaan ja paljon lunta joka puolella. Kylmä alkukesä oli varmaankin viivyttänyt lumien sulamista. Nyt oli jo kuitenkin hellelukemat ja lumi suli lujaa vauhtia. Puroja solisi joka puolella vierellämme.
Talsimme iloisin mielin eteenpäin maisemia ihaillen. Täällä oli ihanan rauhallista ja muita ihmisiä ei näkynyt, kunnes yhden kukkulan päällä näimme Lada Nivan, teltan ja miehen keittämässä kahvia. Pysähdyimme juttelemaan hänen kanssaan ja hän oli myös suomalainen. Hän kertoi, että olivat tulleet kolmen auton karavaanissa lumien yli toisiaan välillä vinssaten. Toinen kahdesta muusta autosta oli ollut norjalainen ja toinen saksalainen, eurooppalainen yhteistyö oli siis toiminut. Tämä herrasmies oli jo käynyt molemmilla Haltin huipuilla, Suomen korkeimmalla kohdalla sekä Haltin korkeimmalla kohdalla, joka sijaitsee Norjan puolella. Kuuntelimme hänen kokemuksiaan, kyselimme mitä tuli mieleen ja jatkoimme sitten matkaamme.
Aloimme jo lähestyä Guolasjärven parkkipaikkaa. Näimme jo haltitunturin edessämme ja korkein kohta näkyi täältä eteemmältä katsottuna. Kun paikkaa lähestyi, niin korkein huippu jäi jo piiloon. Jännitystä oli ilmassa. Millainen paikka mahtaa meitä odottaa?
Nyt olimme jo lähes perillä. Otin kuvia vanhalla kännykälläni, minulla oli myös rinkassa mukana järjestelmäkamera, mutten jaksanut sitä koko aikaa kaivella ja lähes kaikki kuvat ovat kännykällä kuvattuja. Olin aloittanut samana keväänä valokuvausharrastuksen, mutta taitoni olivat vielä vaatimattomat. Moni kuvistani meni piloille, kun en oikein osannut ottaa kuvia suorassa auringonpaisteessa. Tarkoituksena oli perillä sitten kuvailla enemmän ja nyt jälkeenpäin harmittaa, kun en tässä matkalla kuvaillut oikealla kameralla laisinkaan.
Vihdoin perillä! Parkkipaikan vierestä löytyi hyvä suojainen leiripaikkakin. Olin etukäteen ajatellut, että ehkä minua alkaa ahdistamaan täällä puuton, karu tunturiluonto, mutta kävikin aivan päinvastoin! Oli aivan mahtavat maisemat joka suuntaa, ilmakin oli mitä parhain, vaikka vähän alkoi jo pilviä valumaan Suomen puolelta meitä kohti. Hyttysiä oli vaan lähes tuulettomalla kelillä paljon. Tarkoitan tosiaan, että paljon! Valokuvaaminen oli välillä mahdotonta, koska hyttysiä pörräsi niin paljon kimpussa, että peittivät kameran näkyvyyden.
Kuvailin hetken aikaa leirin pystytyksen jälkeen, mutta totesin sen liian haastavaksi. Linssi oli aina täynnä hyttysiä. Kävimme hakemassa vettä, teimme ruokaa ja söimme pikaisesti. Koska hyttyset tekivät meidät hulluiksi, päätimme mennä aikaisin nukkumaan ja heräisimme sitten aikaisin Haltia huiputtamaan!
Emme saaneet heti unta, olimme niin innoissamme ja mielessä pyöri vain Haltin huiputus. Emme heränneet niin aikaisin, kun olimme suunnitelleet, mutta kuitenkin hyvissä ajoin. Hiukan suunnittelin reittiä korkeuskäyrien mukaan. Huipulle ei ole mitään merkittyä reittiä, mutta jo matkalla haastattelemani mies kertoi, että sinne kannattaa kiertää oikeaa reunaa ja sen kyllä kartastakin huomasi. Kunnollinen kartta ja kompassi ovat ehdottomia täällä, muuten kerjää verta nenästään. Eksymisen riski on suuri ja ilman karttaa saattaa haahuilla aivan väärään suuntaan. Esimerkkejä löytää, kun lukee patikointiblogeja. Suomalaisissa kartoissa ei näy Norjan puolta, mutta löysin netistä etukäteen norjalaisen kartan, joka on myös jopa veden- ja repäisyn kestävä.
Alkumatka on helppoa maastoa. Kulku onnistuu nopeasti ja ei ole isompia nousuja. Parkkipaikalta löytyi opastekartta huipuille ja polkua oli jonkin verran merkitty kiviröykkiöillä. Välillä oli kuitenkin vaikea hahmottaa, missä polku menee ja usein ei mitään polkua kyllä edes ollutkaan.
Pian alkoi kuitenkin kivikko ja nousu. Täältä Norjan puolelta nousu huipulle on paljon jyrkempi, kuin Suomen puolelta ja etukäteen reittiä netistä tutkiessani olin lukenut, että se on erittäin haastava, kivikkoinen ja märällä kelillä ei kannata mennä nilkkoja kivikkoon poikkaisemaan. En tätä ihan uskonut, mutta kun pääsin paikan päältä tätä todistamaan, niin totta se oli. Parkkipaikalta ei ole montaa kilometriä huipulle, mutta matka on todella hidasta. Kunnolliset tukevapohjaiset vaelluskengät ovat tarpeen!
Nousu jatkui kivikkoa pitkin. Joka askel pitää tarkkaan katsoa ja käveleminen tapahtuu kiveltä toiselle astuen. Pidimme tarkoituksella tahdin verkkaisena ja pidimme useamman tauon, jotta saamme tapaturmatodennäköisyyttä pidettyä alhaisempana. Vaikka kartassa näkyi joki tai puro, ei täältä juomavettä löytynyt. Puro oli kaivautunut niin syvälle kivikkoon, ettei sitä edes näkynyt. Meillä oli vettä ja evästä reilusti kuitenkin mukana ja kaikki tuli kyllä käytettyä.
Kun pääsimme korkeammalle, nousut vähenivät. Ylempänä oli paljon lunta ja huomasimme hankikannon riittävän jopa poroille. Edellisenä päivänä haastattelemamme mies kertoikin hankikannon olleen hyvä ja päätimme kävellä niin paljon lunta pitkin, kuin mahdollista. Suunnistaminen oli täällä vaikeaa. Näkyvyyttä ei yleensä ollut pitkälle ja itse huippuja ei näy. Koko ajan on joku pienempi kumpare edessä. Sen takia täällä on kyllä pakko olla kunnollinen maastokartta ja kompassi. Myös sumua voi tulla joskus aivan yllättäen. Täällä pieni harhailu voi äkkiä olla tuntien mittainen, eteneminen on niin hidasta.
Vihdoin pääsimme Suomen korkeimmalle huipulle! Teimme pienen harhakävelyn ja se tuli maksamaan tunnin ylimääräisen kävelyn. Huipulle ei ole montaa kilometriä matkaa parkkipaikalta, mutta meillä tähän meni aikaa n. 7 tuntia. Kävelimme tosin todella hitaasti ja pidimme paljon taukoja, maisemia ihaillen.
Takaisin päin mennessä meidän piti käydä vielä Haltin korkeimmalla huipulla, mikä sijaitsee Norjan puolella. Olimme jo melko lähelläkin huippua, mutta avopuolisoni jo paljon kilometrejä nähneet vaelluskengät alkoivat päästää vettä läpi ja reitti näytti olevan todella märkä, niin päätimme jättää tämän väliin. Matka takaisin leiriimme olisi vielä pitkä ja alaspäin mennessä on usein jopa pahempi kävellä, niin emme viitsineet ottaa riskiä.
Päätimme palata takaisin leiriimme eri reittiä. Kivikko oli niin raskasta jalkapohjille kulkea, ettei se oikein houkuttanut. Menimme itäisempää reittiä lumen päällä kävellen. Jossain vaiheessa eteemme vaan tuli todella jyrkkä ja pitkä rinne. Rinne oli täysin lumen peitossa ja ehdotin vitsillä, että laskisimme sen peppumäkeä alas. Se ei ollut kivien takia fiksu idea, mutta päätin kokeilla miten seisaalteen liukumalla pääsisi laskemaan ja sehän onnistui! Teimme luisteluliikkeitä ja laskimme todella kovaa vauhtia koko jyrkänteen alas. Säästimme tällä usemman tunnin patikoinnin.
Pääsimme takaisin leiriin ja koska avopuolisoni kengät olivat jo ihan läpimärät, päätimme syödä nopeasti, laittaa leiri kasaan ja jatkaa heti matkaa takaisin autolle. Törmäsimme paluumatkalla Norjalaisiin, jotka olivat tulleet sen kolmen auton karavaanissa parkkipaikalle. Matkaseurueessa oli isä ja kaksi poikaa. Heillä oli vanhahko farmariauto kesärenkailla ja mietimme yhdessä, että varmaan menee viikon päivät, että lumet sulavat tieltä sen verran, että se on ajokunnossa. He pakkasivat rinkkaansa ja lähtivät jo toiselle reissulle ja suunnittelivat sen viikon kestäväksi.
Matka takaisin autolle oli rankka. Jalkapohjat olivat jo todella arassa kunnossa ja halpisrinkkani teki pahoja painautumia olkapäihin. Autolle päästyämme olimme aivan loppu, paljon pidemmälle ei olisi pystynyt kulkemaan. Olimme talsineet päivän aikana yhteensä 16 tuntia ja se tuntui kokemattoman patikointia aloittelevan ihmisen jokaisessa lihaksessa.
Tämä retki oli todellakin elämäni paras. Lähes kaikki meni nappiin ja ilmatkin olivat meidän puolella. Suosittelen tätä reittiä koko sydämmestäni kaikille. Varovaisuutta ja kunnolliset suunnitelmat kannattaa tehdä valmisteluineen etukäteen.
Tässä kartta parkkipaikalle norjalaisen karttapalvelun avulla.
Parkkipaikan karttaa en voi linkittää karttapaikka.fi-sivustoon, koska se on Norjan puolella ja ei näy tuossa kartassa. Haltin Suomen korkein huippu on tässä: kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7699672 E 274715.
Lisää kuvia retkeltämme löydät täältä.
Hienoja kuvauksia reissuista. Oli mukava lukea niitä. Kuvat ovat laadukkaita.
Kiitos!
Kiitos Antti mielenkiintoisesta tarinasta! Vielä jos saisi vihjeen Norjan puoleisesta ajotiestä sille Guolasjärven parkkipaikalle.
Hei Mikko! Vastailen tässä Cajn puolesta kysymykseesi parkkipaikasta. Parkkipaikan sijainnin näet tämän linkin takaa: http://bit.ly/1ifUJSr
Tie alkaa Birtavarren pitäjästä nimellä Kåfjorddalsvegen (Fv333), ja jatkuu nimettömänä Guolasjärven suuntaan. P-paikka on järven itäpäässä.