Haltin huiputus lumien aikaan

120 653. Sen numeron pääsin kirjoittamaan nimeni eteen Haltin vieraskirjaan 10. huhtikuuta 2016. Tunturia ylös suksiessamme olimme parin tunnin aikana saaneet nauttia vuoroin auringonpaisteisesta, vuoroin lumituiskuisesta maisemasta. Huipulle 1323,6 metriin päästyämme pilvet peittivät taas auringon ja alkoi tuulla. Siitä huolimatta tunnelma oli kirjaimellisesti huipussaan. Me teimme sen!

Ihan ensimmäinen kirja tuotiin Haltille jo vuonna 1933. Silloiseen retkikuntaan kuului kolme naista. Yksi heistä oli Lapin vaellusmatkailun pioneerina tunnettu Kaarina Kari, joka sittemmin kirjoitti kirjan Haltin valloitus. Seurueen varusteet kulkivat poron selässä. Mukana oli myös oppaana toiminut lappalainen Piera Roksi, josta tosin kerrotaan, ettei hän tuntenut Haltin seutua, eikä osannut karttaakaan lukea.

Meidän savolaislähtöiseen retkikuntaamme kuului kymmenisen luonto-ohjaajaopiskelijaa ja muutama opettaja. Osa meistä tavoitti Suomen korkeimman kohdan ensimmäistä kertaa elämässään, muutama oli käynyt Haltilla aiemminkin.

Kuin luontodokumentissa.

Kuin luontodokumentissa.

Enontekiön kunnassa sijaitsevalle, Käsivarren erämaa-alueeseen kuuluvalle Haltille voi vaeltaa muutamaakin reittiä pitkin. Lyhin reitti lähtee Norjan puolelta Guolasjärveltä, ja siitä kertovan Retkipaikka-artikkelin löydät tästä linkistä.

Me läksimme matkaan Kilpisjärveltä, josta kilometrejä Haltille tulee Kalottireittiä pitkin noin 55. Huhtikuisen retkemme aikaan suurin osa muista kulkijoista eteni sukset jalassa, mutta näkyipä reitillä myös leveärenkaisia fatbikejä sekä potkukelkkoja.

Jos vaeltajan aikataulu tai terveys asettaa ehtoja, Haltille pääsee myös kelkkakyydillä. Ulkopaikkakuntalainen tarvitsee aina mukaan paikallisen oppaan ja uraluvan. Yksi vaihtoehto on paikallisten ohjelmapalveluyritysten järjestämä rekiretki. Meidät vietiin Haltin juurella sijaitsevalle tuvalle muutamalla moottorikelkalla ja reellä. Ahkiot telttoineen ja muine varusteineen pudotimme matkan varrella ensimmäiseen yöpaikkaamme, Pihtsusjärven tuvalle. Takaisin Kilpisjärvelle hiihtäisimme muutaman päivän aikana, teltoissa ja varaustuvissa yöpyen.

Tässä on noustu jo Haltin tuvalta huussille, matka alkaa.

Tässä on noustu jo Haltin tuvalta huussille, matka alkaa.

Lounastauon jälkeen suoriuduimme päiväreppujen kera suksille. Ensimmäinen nousupätkä tuvalta huussille nosti tuskanhien pintaan ja ala-asteen hiihtotraumat elävästi mieleen. Lumi pakkasi paksuksi möntiksi vuokrattujen, teräskanttisten tunturisuksien pohjiin. Eihän nämä etene minnekään, tässähän käy niin kuin hiihtokisoissa aikoinaan, viimeisenä ollaan!

Heitin sukset pois jalasta ja istuin vessaan miettimään, mihin oikein olin ryhtynyt: ensimmäinen hiihtovaellus ja saman tien suurtuntureille, yhteen Suomen vaativimmista vaellusmaastoista. Kuluvan talven aikana olin tehnyt harjoitusmielessä kaksi yöretkeä hiihtäen, toisen rinkka selässä, toisen ahkion kanssa. Sitä ennen olin aikuisiällä vältellyt suksia melko tehokkaasti, mitä nyt silloin tällöin sunnuntaisin hiihdellyt hissukseen muutaman kilometrin latua pitkin.

Vaan myöhäistä oli katua. Moottoripelit olivat jo kadonneet lumiseen erämaahan, takaisin kohti maalikyliä. Oli mentävä, seurattava latua. Tai ei latua varsinaisesti edes ollut, vaan moottorikelkan jälki, joka mukaili kepein viitoitettua reittiä. Ihan suoraan ei jyrkempiä kohtia puskettu ylös, vaan edettiin hangessa viistosti. Vähän ajan päästä pysähdyttiin huoltamaan itse kunkin suksia. Voidetta pohjiin ja matka jatkui.

Ryhmänä liikuttaessa edetään niin, että ensimmäisenä menee etuopas ja viimeisenä tulee peräopas. Vauhti määräytyy heikoimman mukaan. En siis ollutkaan viimeinen, vaan pääsin kärkipäähän! Kokeneemmat ja kovakuntoisemmat kurssitoverit saivat tyytyä vauhtiin ja tulivat takana. Hitaasti mutta varmasti määränpää lähestyi. Ohi sujahteli kelkkakaravaaneja, joku porukka ehti jo nousumme aikana palata takaisinkin, ja reestä purkautui lapsiperhe, joka lähti ilosta hihkuen laskettelemaan mäkeä alas.

Tauko paikallaan. Eväitä ja maisemien ihailua.

Tauko paikallaan. Eväitä ja maisemien ihailua.

Matkalla pidimme muutaman juomatauon ja ihailimme maisemia. Metsässä kasvaneelle savolaistytölle puuton avotunturi oli jotain ihan uutta. Tuntui kuin olisi ollut luontodokumentissä, jotenkin epätodelliselta. Pystyi hyvin kuvittelemaan, että paikkaa on pidetty pyhänä.

Samuli Paulaharju kirjoittaa:

Koko tunturi saattoi tulla suureksi pyhäksi paikaksi, varsinkin jos sen hoivissa oli voimallisen jumalan asuinsija, Seitapahta, Seitáutsi, taikka jokin muu jylhä tunturikorso, johon uhraukset toimitettiin.

Yksi näistä saamelaisten pyhistä tuntureista oli hänen mukaansa Halti. Lähetin hiljaa mielessäni matkaan kiitoksen siitä, että sain tulla tänne.

Haltin vieraskirjaa pidetään rajapyykin 303B vieressä peltisessä laatikossa.

Haltin vieraskirjaa pidetään rajapyykin 303B vieressä peltisessä laatikossa.

dav

Huipulla oli sen verran tuulista ja viileää, etten ihmetellyt, mikseivät kelkkaseurueetkaan viihtyneet siellä kovin kauaa. Ryhmähali, nimet kirjaan, muutama valokuva ja tankkaustauko. Sitten omia jälkiä mutkitellen rinnettä alas. Nyt pääsivät porukan hurjapäät vauhtiin ja saivat lasketella vinhaa kyytiä omana joukkonaan. Eikä haitannut yhtään, vaikka tulin alas viimeisenä peräoppaan kanssa, sainpahan nauttia näkymistä pidempään!

Lasketellen rinnettä alas.

Lasketellen rinnettä alas.

Olosuhteet voivat tuntureilla muuttua sekunneissa. Yhtenä hetkenä paistaa aurinko ja näkyvyyttä on joka jumalan suuntaan, mutta kun alkaa tuulla ja nousee lumimyräkkä, on kepiltä toiselle suunnistaminen hankalaa ja eksymisen vaara todellinen. Yksi meitä luotsanneista opettajista oli toiminut alueella tunturioppaana, ja paikka ja olosuhteet olivat tuttuja myös muutamalle muulle retkikunnan jäsenelle. He jakoivat kärsivällisesti tietymystään ja noviisillakin oli koko ajan turvallinen olo. Oli huippua päästä valloittamaan Halti tämän porukan kanssa. Mieleen jäi kytemään ajatus palata maisemiin jalkapatikassa jonain syksynä.

Kuvat: Kati Soininen ja Piia Ratava-Ahola
Lähteet: Wikipedia

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.