Etelä-Savon kannella – Paukkulanmäki, Kangasniemi

Monesti osapäiväisenä eteläsavolaisena on mietityttänyt, missä lienee alueen korkein kohta. Olisikohan sieltä mahtavat maisemat?

Paikalliset usein sanovat Kangasniemen kylän kupeesta löytyvän Sinivuoren olevan korkein. Nopealla googletuksella se kuitenkin osoittautui harhaluuloksi. Muun muassa Tilastokeskuksen listauksessa korkeimmaksi kohdaksi nimettiin Kangasniemen alueella sijaitseva Paukkulanmäki, jota tosin ei ole dokumentoitu internetin ihmeelliseen maailmaan juuri mitenkään.

Retkikartta.fi -palvelun paikannimihaku osoitti voimansa, ja Toivakan kylän kupeestahan se kohde lopulta löytyi. Suunnittelimme alkuperäisen reittimme Paukkulanmäelle niin, että pysyisimme jatkuvasti noin parinsadan metrin päässä asumuksista, emmekä käyttäisi pihoille johtavia tai tilan käytössä olevia teitä. Auto sai parkkipaikan vanhan metsäautotien varrelta, ja matka kohti Paukkulanmäkeä alkoi.

paukkulanmaki-2

Omassa retkeily- ja luontoharrastuksessani suurimmat nautinnot eivät tule niinkään merkittyjen polkujen jo kohteiden kiertämisestä, vaan omien urien ja paikkojen löytämisestä. Toki myönnettäköön, että henkeäsalpaavaa päätepistettä ei näillä keinoin joka kerta löydä, mutta löytämisen ja luonnossa liikkumisen iloa se ei poista hetkeksikään.

paukkulanmaki-3

Oman reitin suunnittelu ja kulkeminen tuo oman lisäkipinänsä lyhyeenkin päiväretkeen. Mitähän tuon kiven takana on? Mihinköhän tämä peurojen polku johtaa? Mikähän tuolla puiden takana pilkistää? Näihin kysymyksiin kun alkaa vastailla, huomaa äkkiä viettäneensä nopean lenkin sijaan useita tunteja luonnon helmassa.

paukkulanmaki-6

Pitää kuitenkin muistaa, että erityisesti liikuttaessa yksityisellä alueella jokamiehenoikeuden varjolla, on tärkeää olla häiritsemättä ihmisiä tai karjaa, ja jättää luontoon korkeintaan jalanjälkiä.

Metsäautotietä kuljettuamme lähdimme nousemaan Paukkulanmäelle aikalailla suoraan idän suunnasta. Ympäröivän maaston ollessa korkealla ei nousua tule määrällisesti paljoa, vaikka mäen huippu onkin yli 225 metriä merenpinnan yläpuolella. Maasto on toki jyrkkää, mutta kulkemiskelpoista normaalivarustuksessa ilman ongelmia. Muutama tiheikkö matkalla hidasti menoa, mutta pääosin alue on helpohkoa kulkea.

paukkulanmaki-9

Parinkymmenen minuutin kiipeämisen jälkeen Etelä-Savon korkein kohta oli ”valloitettu”.

Paukkulanmäki etelään

Paukkulanmäki etelään

Avohakkuun ja ympäristön korkeuden ansiosta maisemat eivät ehkä tunnu maakunnan korkeimmalta kohdalta, mutta olivat ne silti upeat. Pieni radiomasto näytti merkitsevän juurikin mäen korkeimman kohdan, ja vaikka verrattaen lähellä asutusta jouduttiin tässä vaiheessa liikkumaan, ei missään nimessä oltu häiritsevän lähellä Paukkulan tilan väkeä ja rakennuksia.

Paukkulanmäki pohjoiseen

Paukkulanmäki pohjoiseen

Kohde oli saavutettu, ja jälkipolville ei jäänyt kerrottavaa maisemien suhteen. Kääntyäkö takaisin kohti jotain muuta kohdetta? Joka puolella oli hiljaista, ihmisiä ei ollut lähelläkään, ja kartassa näkyi paria maatilaa lukuunottamatta kilometritolkulla tyhjää maastoa ja mielenkiintoisia luonnonmuodostumia.

Retkikärpäsen puremaan ei ole lääkettä. Noin kilometrin päässä pohjoisen suuntaan sijaitsi pieni suolampi, ainakin kartan mukaan. Nokka kohti pohjoista; katsotaan mitä löytyy!

Maasto alkoi paikoin hankaloitua kunnes päästiin vanhakasvuiseen, helppokulkuiseen sekametsään. Multamäen ylitettyämme alkoi kohde näkyä puiden takaa. Matkalla huomasi selkeästi, kuinka kaukana oltiin ihmisasutuksesta. Sorkan- ja tassunjälkiä oli ympärillä enemmän kuin jaksoi laskea, ja saappaanjälkiä taas ei näkynyt missään.

paukkulanmaki-10

Vain noin puolentoistatunnin patikoinnin jälkeen tulimme Multalammelle. Retkikärpäsen aiheuttama syyhy laantui hetkeksi, kun kartalta mielenkiintoiseen paikkaan oli päästy. Samalla oli vastattu yhteen niistä sadoista mitähän tuolla on -kysymyksistä, joita metsässä retkeilevälle ihmiselle koko ajan syntyy.

Etelä-Savo on myös paikoin hyvin harvaan asuttua aluetta – Multalammea ympäröivät 20 neliökilometriä sisältävät pari maatilaa ja pari kesämökkiä – siinä kaikki. En tiedä miksi, mutta ainakin allekirjoittaneelle se tuo aina hyvänolon tunteen, kun pääsee aidosti keskelle luontoa, edes näennäisen kauas pois modernin elämän vilskeestä.

paukkulanmaki-15

Multalammella hetken hengähdettyämme lähdimme takaisin kohti parkkipaikkaa, tosin tottakai kiertotietä. Vastaus taas yhteen mitähän tuolta löytyy -kysymykseen tuli täytettyä, kun paluumatka kierrettiin viereisen Kaihlalammen ympäri.

paukkulanmaki-14

Matkalta löytyi niin merkkejä metsän kuninkaasta kuin hylätty mökkikin saunoineen. Ja upeaa, vaihtelevaa maisemaa ja maastoa.

paukkulanmaki-13

Mainittakoon tässä vaiheessa, että harvaan asutulla alueella ei kannata luottaa sokeasti karttoihin, ja reittisuunnitteluun kannattaa varata aikaa. Vaikka puhun oman reitin löytämisen upeudesta – oli mittakaava sitten kuinka pieni tai suuri tahansa – muistutan aina, että vaikka varustautuminen retkelle on tärkeää, on se erityisen tärkeää silloin, kun lähdetään merkitsemättömille urille.

Ei ole heikkouden tai huonon eränkävijän merkki varata repullista tarpeita mukaan ihan vaan kaiken varalle – päinvastoin. Luonnossa eniten liikkuvat tietävät parhaiten, kuinka helponkin näköinen reitti voi tulla erittäin vaikeaksi, eikä koskaan ei tiedä, milloin saatat tarvita puukkoa, vedenpuhdistinta, sidetarpeita tai vaikkapa taskulamppua.

Kun lähdet kulkemaan omaa polkua, varustaudu aina siihen, että vietät metsässä viisinkertaisesti suunnittelemasi ajan. Ja varaudu myös siihen, että lähelläkin isoja asutuskeskuksia voi olla kohteita, joissa kännykän kuuluvuus on isoillakin alueilla nollassa. Havainnoksi alinna gallerian lopussa kolme kuvaa poluista, joka on merkattu karttaan ajopolkuna.

Teknisesti ottaen tässä jutussa käytiin tarkastamassa maisemat Etelä-Savon kannella, Paukkulanmäellä. Todellisuudessa haluan sytyttää kipinän lukijaan oman polun etsimisestä, vaikka lähtökohta olisikin joku valmiiksi katsottu kohde. Jokaisella luonnossa liikkujalla on aina ympäristöä katsellessa kysymys takaraivossa: Mitähän tuolta löytyy?

Paukkulanmäki kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6887069, E 463575.

Multalampi kartalla. ETRS-TM35FIN N 6887952, E 463288.

Kirjoittaja Instagramissa: https://www.instagram.com/mikav84/

Teksti ja kuvat: Mika Viitanen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.