Esan petäjän opastekyltti

Esan petäjä, Uurainen

Miten olisi pieni puuretki? Esan petäjä kasvaa Uuraisten läntisessä osassa Kyynämöisten kylällä, likellä rauhallista Muuraismäentietä. Mustapohjaisen opasteviitan huomatakseen saa olla tarkkana, mutta sieltähän se löytyy, tien oikealta puolelta Uuraisten suunnasta tultaessa. Auton voi pysäköidä tien vastakkaisella puolella olevan tienhaaran laitaan.

Polkua Esan petäjälle

Petäjälle johtava polku on merkitty erittäin selkeästi sinisin maalitäplin, kylttien lisäksi.  Eikä matka kangasmetsän halki ole pitkä – vain noin puoli kilometriä autotieltä. Aluksi leveää uraa, kunnes edessä on kääntyminen kapealle metsäpolulle. Lähellä ollaan.

Esan petäjä, Uurainen

Komea, taivaisiin kurottava mänty on rauhoitettu luonnonmuistomerkki ja selvästi hyvinkin iäkäs. Luulenpa, että sata vuotta ei riitä tällä kaverilla mihinkään, joten aika paljon on ehtinyt Suomessa tapahtua puun elämän aikana. Mahtipuu on ollut jo pitkään nähtävyys täällä päin.

Esan petäjän juurella

Odotan näkeväni puun juurella selityksen Esan petäjä -nimelle, eli kuka olikaan tämä salaperäinen Esa? Tähän ei kuitenkaan anneta vastausta,  enkä jälkikäteenkään saa varmaa tietoa nimen historiasta. Eräs uuraislainen muisteli, että puu on saattanut saada nimensä Muuraismäen talossa asuneen Esa-nimisen miehen mukaan.

Esan petäjän kiertynyt runko

Kokeilen, miten pitkälle puun rungon yli käteni yltävät; ehkä hieman yli puolen välin.  Puun läpimitaksi on joskus mitattu 113 cm. Runko on pääosin paksuuntuneen kilpikaarnan peitossa, mutta toiselta puolelta kaarna on jo osittain kuoriutunut pois, paljastaen samalla kierteisyyden. Ettei tässä vain olisi kelottuminen alkamassa? Esan petäjä on kiertynyt vastapäivään, kuten useimmat männyt tapaavat tehdä.

Tapaamani luonnonmuistomerkki ei ole Suomen suurin, korkein tai paksuin mänty,  mutta se on ansainnut suojelunsa.  Pitkää ikää Esan petäjälle!

Aseta paljaat  / jalkasi puuta vasten, / kuuntele kuinka / tuuli näppäilee kaarnaa / ja maailma on soiva.
Arto Lappi

 Kartta.  ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6926240  E 412694

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.