Enää puoli vuotta avajaisiin – näin legendaarinen Hossa muuntuu kansallispuistoksi

Vuosi sitten kainuulaisessa Hossan pitäjässä jännitettiin. Itärajan pieni kylä, jossa asuu vain kourallinen ihmisiä, oli ehdolla oman kansallispuiston saajaksi. Eikä minkä tahansa kansallispuiston, vaan 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi perustettavan kansallispuiston.

Tammikuussa 2016 se sitten varmistui. Kaukainen kainuulainen Hossa veti pidemmän korren kuin toisena ehdokkaana ollut Porkkala Kirkkonummella.

Uutinen kiiri yli koko maan rivakkaan kuin kulovalkea. Hossasta tulee kansallispuisto! Retkeilypiireissä on Hossa ollut legenda jo kauan.

Retkipaikka toteutti Suomussalmen kunnan kanssa yhteistyöprojektin loppuvuonna 2016, tavoitteena esitellä Hossan kirkkaat vedet, valoisat satumetsät ja hurmaavat hiekkarannat suurelle yleisölle. Yhteistyön tuloksena syntynyt upea juttusarja Hossasta löytyy tästä.

Maisemaa Nurmiselän rannalla, lähellä Hossan luontokeskusta.

Maisemaa Nurmiselän rannalla, lähellä Hossan luontokeskusta.

Uusia elinkeinoja, jotka sopivat kansallispuistoon

Kansallispuiston status muuttaa asioita aina jonkin verran. Ensinnäkin se houkuttaa ihmisiä saapumaan paikalle – kaukaakin.

Suomussalmen kunnan projektipäällikkö Venla Karkola huomauttaa, että moni kokee kansallispuiston nähtävyytenä. Retkeilyalueen status ei ole samalla tavoin vetovoimainen, tosin Hossan kävijämäärät ovat jatkuvasti nousseet jo retkeilyalueenakin.

Lisäksi tulee sääntöuudistuksia. Kansallispuistoissa ei esimerkiksi saa metsästää, ellei toisin erikseen päätetä, mutta onkiminen ja pilkkiminen on yleensä sallittua. Hossan kansallispuiston säännöistä on tehty lakiesitys, mutta siihen voi tulla vielä monenlaisia muutoksia. Tarkat sääntöuudistukset varmistuvat vasta myöhemmin.

– Etsimme aktiivisesti Hossaan uusia, kansallispuistoon sopivia elinkeinoja: se voisi olla vaikkapa joogaa tai villiyrtti- ja marjastusretkiä ja -kursseja, Karkola ideoi.

Luontokeskuksen yrittäjä Timo Korhone ja Suomussalmen kunnan projektipäällikkö Venla Kärkölä.

Luontokeskuksen yrittäjä Timo Korhonen ja Suomussalmen kunnan projektipäällikkö Venla Karkola.

Luvassa yllätys maastopyöräilijöille

Kansallispuiston myötä Hossaan saadaan kattava ja huolellisesti mietitty maastopyöräilyreitistö. Reitistö on selkea kokonaisuus, ja sillä on maastossa omat kyltityksensä. Reittiverkostoon kuuluu 4 erillistä merkittyä reittiä, joiden pituus on 5–50 kilometriä. Paikoitellen reitit kulkevat hieman päällekkäin, mutta reitistön kokonaispituus ilman päällekkäisyyksiäkin on jopa noin 70 kilometriä.

Uusi maastopyöräilyreitistö on harkittu kokonaisuus keskellä upeaa luontoa. Tällaista ei Suomessa vielä tänä päivänä olekaan kovin monessa paikassa tarjolla! Pyöräilyvauhti ei Hossassa tosin pääse kovin suureksi nousemaan, sillä kauniiden vesistöjen täplittämä maisema suorastaan pakottaa ihailemaan itseään kaikessa rauhassa.

Maastopyöriä voi vuokrata luontokeskukselta sen avatessa jälleen ovensa remontin jälkeen, ja samalla saa lisätietoa reiteistä.

Hossassa on runsaasti tupia, laavuja ja tulipaikkoja. Paikat ehostetaan kansallispuiston avajaisiin.

Hossassa on runsaasti tupia, laavuja ja tulipaikkoja sekä kattava reittiverkosto järvien ja harjujen kiehtovassa sokkelossa.

Hossan kuvankauniista vesistöistä voi jatkossakin nauttia moottoritta.

– Hossan alueella voi vuokrata kajakkien lisäksi esimerkiksi SUP-lautoja, veneitä ja kanootteja, Karkola vinkkaa.

Hossa on ollut retkeilyalue vuodesta 1979 lähtien. Retkeilyalueen koko on 90 neliökilometriä, mutta sen rajat eivät osu täysin yksiin kansallispuiston kanssa. Puistoon liitetään alue, joka ei kuulunut retkeilyalueeseen – mahtava Julma Ölkky. Siinä missä retkeilyalueen itäpää jää kansallispuiston ulkopuolelle, länsipuolelta tulee puistoon lisää alueita.

Luontokeskusta ja Hossan rakenteita ehostetaan paraikaa

Yrittäjäpohjaisia luontokeskuksia on Suomessa vain kourallinen, mutta yksi niistä on Hossa. Hossan luontokeskusta pyörittävät Timo ”Timppa” Korhonen ja Ari Juntunen ovat yrittäjinä myös läheisellä Kylmäluoman retkeilualueella.

Hossassa retkeillään vuoden ympäri. Talvella voi harrastaa esimerkiksi lumikenkäilyä, hiihtämistä ja koiravaljakoilla ajoa. Tosin ulkomaalaisille Hossan pimeys, hiljaisuus ja lumi ovat elämys jo sellaisenaan.

– Talvella Hossan kävijöistä 95 prosenttia on ulkomaalaisia. Kaksi ranskalaista matkanjärjestäjää tuo tänne ihmisiä, ja lisäksi yksi suomalainen matkanjärjestäjä tuo väkeä Keski-Euroopasta, Korhonen kertoo.

Kesällä osuus on toisin päin – lähes kaikki kävijät ovat olleet suomalaisia.

Luontopolku on selkeästi merkitty Luontokeskuksen P-paikalta.

Luontokeskuksen P-paikalta lähtee esteetön luontopolku.

Hossan luontokeskuksessa on matkamuistokauppa ja kahvila-lounasravintola, infopiste materiaaleineen sekä luvanmyynti. Luontokeskus suljettiin syksyllä 2016 remontin ajaksi, ja se avaa ovensa uudelleen jälleen maaliskuussa 2017.

Korhonen ei halunnut paljastaa, mitä kaikkia uudistuksia luontokeskukseen tehdään, mutta hänen salamyhkäisestä hymystään päätellen hyvää on luvassa.

Hossan rakenteita uusitaan muuallakin, muun muassa eräkämppiä fiksaillaan talven aikana. Uutta on myös se, että muun muassa Lihapyörre on jatkossa esteetön kohde. Värikallion katselulava ja taukopaikka on jo nyt rakennettu kokonaan uudestaan. Lue Hossan taukopaikoista lisää tästä.

Kesäkuussa, kun kansallispuiston virallisia avajaisia vietetään juhannuksen alla, on puistossa kaikki tip top.

Omalaatuisessa Hossassa on aitoa erämaan tunnelmaa.

Omalaatuisessa Hossassa on aitoa erämaan tunnelmaa.

Hossan Lumon uudet omistajat toivovat Hossaan nuoria yrittäjiä

Viime talvena Maija ja Lenny Daly muuttivat Hossaan pyörittämään Camping Hossan Lumoa. Maija on kotoisin Suomussalmelta ja Lenny Irlannista, ja pari on matkannut maailman eri kolkissa työskennellen yksityisillä luksusjahdeilla.

Lennyn saapuessa Hossaan ensimmäistä kertaa oli talvi parhaimmillaan. Lumi, pakkanen ja pimeys tulivat miehelle pienoisena shokkina, mutta toukokuussa lumien sulaessa oli mukava nähdä, millainen paikka tuli ostettua. Heti ensimmäisestä kesästä tulikin vilkas.

– Uutinen kansallispuistosta vaikutti kävijämääriin heti, Maija sanoo.

Lenny ja Maija Daly toimivat yrittäjinä Camping Hossan Lumossa. Leirialueella on muun muassa useita mökkejä, rantasauna sekä pieni kauppa.

Lenny ja Maija Daly toimivat yrittäjinä Camping Hossan Lumossa. Leirialueella on muun muassa useita mökkejä, rantasauna sekä pieni kauppa.

Australiassa aikoinaan tavannut pari oli alusta saakka haaveillut omasta leirintäalueesta tai B&B:stä.

– Kuukausi sen jälkeen kun ostimme tämän paikan, tuli uutinen kansallispuistosta, Maija kertoo.

Ensi töikseen pariskunta päätti rakentaa uuden, ison mutta ekologisen hirsimökin sekä alkaa vuokrata niin kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä kuin SUP-lautojakin. Leirintäalueen kaupan tarjontaa laajennettiin, ja nyt kaupasta voi noutaa niin herkkuja, peruselintarvikkeita, taloustarvikkeita kuin retkeilyvälineitä.

Pari on aikeissa pintaremontoida kaikki vanhat mökit sekä rakentaa lisämökkejä ja uuden rantasaunan. Pikku hiljaa tehdessään yrityksestä omannäköisensä, aikovat he panostaa luontoystävällisyyteen hyödyntämällä esimerkiksi aurinkoenergiaa. Jo nyt voivat Hossan Lumossa yöpyjät kierrättää kaikki jätteensä.

Hossan Lumosta voi vuokrata vaikka SUP-lautoja, jotka ovatkin erinomainen tapa nauttia Hossan kirkkaista, kauniista vesistä. Maija Daly ohjeistaa ensikertalaisia laudan käyttöön.

Hossan Lumosta voi vuokrata vaikka SUP-lautoja, jotka ovatkin erinomainen tapa nauttia Hossan kirkkaista, kauniista vesistä. Maija Daly ohjeistaa ensikertalaisia laudan käyttöön.

Pari toivoo alueelle uusia, nuoria yrittäjiä, joiden kanssa voisi tehdä monenlaista yhteistyötä vaikkapa villiruokakurssien muodossa. Molemmat painottavat, että Hossassa olisi tilaa uusille, kansallispuiston henkeen sopiville elinkeinoille.

– Minulla on loputtomasti ideoita mitä täällä voitaisiin ihmisille tarjota, mutta emme pysty kaikkeen yksin, Lenny sanoo.

– Naisille voisi olla jotain hemmottelua sillä aikaa kun miehet ovat kalassa. Hierontaa ja muita hyvinvointipalveluita vaikka, Maija maalailee.

hossaporotallit-24

Ensimmäistä kertaa Hossaan?

Hossaan on kätevintä matkata omalla autolla. Hossan eteläpuolella lähin bensa-asema löytyy noin 30 kilometrin päästä Juntusrannasta (Ruhtinansalmi), jossa on myös esimerkiksi pieni ruokakauppa ja apteekkikaappi. Pohjoisesta päin tultaessa kannattaa auto tankata Kuusamossa. Hossassa ei ole bensa-asemaa.

Camping Hossan Lumon yhteydessä on paitsi leirintäalue ja mökkejä, myös pieni elintarvike- ja sekatavarakauppa. Elintarvikkeita, matkamuistoja ja muuta pientä on myynnissä myös Hossan luontokeskuksessa. Huom! Luontokeskus on suljettu kevääseen 2017 saakka remontin johdosta.

Syömään Hossassa pääsee Luontokeskuksella, josta saa sekä pikkupurtavaa että lounasta. Hossan Poropuistossa voi herkutella porokeitolla, ja samassa yhteydessä toimii myös tilausravintola. Hossan Lomakeskuksesta löytyy hotelli-ravintola.

WC tai puucee löytyy Luontokeskuksen lisäksi lähes kaikilta Hossan taukopaikoilta. Tarkemmat erittelyt mm. inva-käymälöiden sijainneista löydät Luontoon.fi-sivustolta.

Lue lisää Hossasta:

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.